"Ei kannata puhua eikä ajatella kielteisiä asioita, ne jäävät mieleen ja ulos mennessä alkaa pelottaa, että heti tapahtuu jotain pahaa", pienempi lapsenlapsi ohjeisti minua kun olin pohdiskellut turvapaikanhakijoihin ja katupartioihin liittyviä uutisia. Menin sanattomaksi, katsoin pöydän toisella puolella istuvaa pientä miestä, joka nuhakuumeesta huolimatta haarukoi innokkaasti lihapullaa ja perunaa. Eikö nimenomaan minun, mummin kuuluisi vahvistaa hänen turvallisuudentunnettaan eikä päinvastoin?
- Mikä se on? Teinitär oli ihmetellyt silmät kirkkaina kun joulun alla olin tiedustellut, ostaisinko hänelle lahjaksi turvahälyttimen. - Semmoinen josta lähtee kova ääni jos joku käy sinuun kiinni tai yrittää lääppiä. - Hän ei ehkä muistaisi pitää sitä mukanaan kuitenkaan, tyttäreni oli puuttunut asiaan. Aikoinaan olin lahjoittanut hänelle, silloiselle lukiolaiselle itsepuolustuskurssin, jonka hän oli suorittanutkin loppuun asti. En tohtinut kysyä, olisivatko taidot vielä tallella jos hätä tulisi. Tunsin itseni myrkkyliljaksi, pahanilman linnuksi jo muutenkin.
Aloimme pojan kanssa katsella videolta Doc Martinia, sarjaa jossa ei puukoteta kanssahmisiä selkään kuten lähes kaikissa muissa sarjaohjelmissa tapahtuu, vaan omapäinen tohtori vetää katsojan suuta hymyyn ja upeat maisemat hivelevät silmää. Odotamme kumpikin uuden tuotankokauden jaksoja. "Siis ei silleen täysillä odottaen, vaan silleen vähän, ettei sitä niin ajattele", poika täsmentää.
Nyt on kyllä pakko halia! Miten viisaita ajatuksia hänellä onkaan, miten rakkaita he ovatkaan, nämä uuden ajan lapset! Nähneet maailmaa jo lähes yhtä paljon kuin minä konsanaan, opiskelleet ja opiskelevat vieraita kieliä, kummankin paras kaveri päiväkodissa on ollut maahanmuuttajataustainen lapsi, ja vaikka koulu ja harrastukset ovat vieneet heidät erilleen, puolentoista vuoden iässä alkanut ystävyys on säilynyt näihin päiviin asti. Tiedotusvälineiden välittämistä pahoista asioista, sekä todella tapahtuneista, kuvitelluista että pelättävissä olevista huolimatta voi vain rukoilla ja toivoa, että sekä omat että kaikkien muiden lapset ja lastenlapset voisivat säilyttää elämänilonsa ja uskonsa kaikkeen hyvään ja kauniiseen, että itsekin osaisin olla myrkyttämättä mieltäni kielteisillä asioilla.
