"Nyt ei tarvitse lähteä maailmalle, kun kerrankin maailma tulee meidän luoksemme." Kotikaupungissani järjestetyillä kansainvälisillä suurmarkkinoilla piti mainosten mukaan olla 100 kauppiasta 35:stä eri maasta ja voi olla että olikin, minä en vain nähnyt heitä. "Kansainvälisillä Suurmarkkinoilla keskeinen idea on tuoda eri maiden ja maakuntien erikoistuotteet näyttävästi esille niin, että niitä esittelemässä ja myymässä ovat niiden alkuperäiset valmistajat tai tuottajat. Näitä onkin ilmoittautunut mukaan ennätysmäärä. Eurooppa on vahvasti esillä, mutta toki myyjiä tulee muualtakin aina Amerikkaa ja Aasiaa myöten." On myös mahdollista että sunnuntaina, markkinoiden viimeisenä päivänä kaikki myyjät eivät enää olleet paikalla.
Vaikka en olekaan suurten yleisötapahtumien ystävä, nämä markkinat halusin kokea, sillä jos kaikki ajattelisivat kuten minä, kohta ei missään tapahtumissa kävisi ketään. Helteinen toukokuu oli vaihtunut koleaksi kesäkuuksi, mutta purevasta tuulesta huolimatta päätin suhtautua tilanteeseen tyynen rauhallisesti. Hyvillä mielin huomioin kadunvarren puskien punaruusut, joiden vieno tuoksu saatteli minua teatterin ja kirjaston väliselle markkina-alueelle. Kauppatori olisi ollut liian pieni näin suurelle tapahtumalle. Päivä oli vasta puolessa, joten väkeä ei ollut tungokseen asti. Kuvittelinkin ensi töikseni istahtavani pulla- tai leivoskahville leppoisasta toritunnelmasta nauttimaan.
Mutta en löytänyt muita kuin kolkon näköisiä lettu- ja vohvelikahviloita. Eipä olisi pitänyt aamulla tankata itseään täyteen, ajattelin vaeltaessani myyntikojujen välisillä käytävillä. Krääsää riitti joka lähtöön. Tarjolla oli myös laadukkaan näköisiä laukkuja, hattuja, hameita, englantilaista posliinia, hedelmiä, vihanneksia, hunajaa, mitä moninaisimpia herkkuja purkitettuina tai ilman, paistettuja muikkuja, piirakoita, lörtsyjä, makeisia, pähkinöitä, kukkasia, eräs nuori nainen olisi myynyt minulle kenkävahaa, en tarvinnut. Paikalle oli lapsia varten pystytetty komea pomppulinna ja oliko siellä karusellikin? Sisäänkäynnin luona komeili kaksikerroksinen englantilainen bussi. Oli melko hiljaista, helppoheikit eivät huudelleet, kukaan ei soittanut epävireisesti viulua tai haitaria. Suomen ja Englannin lippujen lisäksi bongasin Ranskan ja Italian liput. Ehkä siellä oli muitakin, mutta en kylmissäni huomannut niitä. Onneksi taskussani oli pääpanta, jonka saatoin vetää korvilleni. En ostanut mitään, en tavannut ketään, olin viluinen väsynyt ja vihainen. Tunsin, että tämän kaltaiset tapahtumat eivät todellakaan ole minua varten. Päätin lähteä kotiin.
Mutta ken ei ole elänyt bussien aikataulujen armoilla, ei elämästä mitään tiedä, olin joskus todennut ystävälleni. Oli sunnuntai ja seuraavan bussin lähtöön yli puoli tuntia aikaa. Kupillinen kuumaa kahvia väikkyi edelleen mielessäni, mutta ovatko tavaratalojen kahvilat auki sunnuntaisin? Citymarketin ainoalla kassalla oli jonoa ja jos kaukana taka-alalla oleva kahvio ei olisikaan auki, joutuisinko kassajonon jatkoksi vaikka en ostaisikaan mitään? Parempi istua eteiasaulaan lämmittelemään. Mutta tuulettimista puhalsi niin vimmattu viima että tukka hulmusi ja metallipenkki oli niin kylmä että pyllyä paleli, joten ei kun takaisin bussikatoksen puupenkille autoa odottamaan! Joku nainen istui siinä vaitonaisen näköisenä bussia odottamassa hänkin. Vaihdoimme pari sanaa, sanoin käveleväni hiukan lämpimikseni, mutta kävelinkin kauppatorille asti.
Tavallisesti jalkani väsyvät jo parin korttelin matkalla, mutta nyt kylmä ja kiukkumieli siivittivät askeleitani ja tunsin että olisin voinut kävellä vaikka miten pitkälle! Joitakin vuosia sitten kävelinkin reilun kolmen kilometrin matkan kotoa kaupungille ja takaisin eikä tuntunut missään. Olenko pelkkää laiskuuttani päästänyt kuntoni rapistumaan? Nyt kun bussimaksuja tämän tästä korotetaan ja pelkkä maksukortin lataaminenkin maksaa jo monta euroa, olisi syytä ainakin yrittää elvyttää vanhoja valmiuksia.
Torin pysäkiltä pääsin vihdoin viimein bussiin. Kotona laitoin kahvinkeittimen porisemaan, ajattelin kaiholla kermavaahtoryppäiden ja mansikkahillon koristamia lettuja ja vohveleita, voi miksen ostanut niitä mukaani! Eräs tuttavani kertoikin menneensä markkinoille nimenomaan syömään, samalla oli tullut ostettua muutakin. Jossain lettu- tai vohvelikahvilassa oli ollut myös pikkupullia ja donitseja, miksen minä nähnyt niitä? Ja kai sieltä olisi voinut pelkän kahvinkin ostaa. Päivä oli ollut lämmin ja aurinkoinen ja tuttavani kertoi nauttineensa markkinoiden kansainvälisestä tunnelmasta. Ehkä minä olin ollut siellä vääränä päivänä väärällä asenteella. Lehtitietojen mukaan kolmipäiväisten suurmarkkinoden kävijämäärä oli ollut yli kaikkien odotusten ja kun kauppiaatkin olivat olleet myyntilukuihinsa tyytyväisiä, ensi kesänä maailma saapuu jälleen luoksemme!
Kunpa se saapuisikin aina näin rakentavissa merkeissä eikä uutisina ja uhkakuvina sodista ja terroriteoista.
