Tuli mies...

Tuli mies. Nuorehko, salskean näköinen. Heti ovesta tultuaan hän loi nopean yleissilmäyksen läsnäolijoihin, merkitsi minut katseellaan. Minut, vaikka paikalla oli kymmenittäin minua nuorempia ja kauniimpia naisia! Määrätietoisin askelin hän käveli luokseni niin että tunsin käpertyväni kokoon pelkästä jännityksestä ja otin vaistomaisesti askeleen taakse päin. Mutta hän ei siitä välittänyt vaan ojensi kätensä ja vei minut lattialle. Osaankohan edes tanssia hänen kanssaan, ehdin ajatella ennen kuin olin jo valssin pyörteissä! Askelemme sopivat yhteen, vartalomme olivat kuin samasta puusta veistetyt, niin täydellisesti ne sulautuivat toisiinsa. Saisinpa tanssia hänen kanssaan koko illan, toivoin. Ja minä sain! Mies ei edes vilkaissut muita naisia. Hän kertoi etsineensä elämänsä naista pitkään ja heti ovella, luotuaan ensi silmäyksen minuun oli tiennyt, että tuossa, tuossa hän on! Minä, joka olin melkoisesti vanhempi häntä! Mutta aivan kuin arvaten ajatukseni hän kertoi aina olleensa kiinnostunut itseään vanhemmista naisista. Ja minä itseäni nuoremmista miehistä, ajattelin mutta en sanonut. Oli itsestään selvää että lähtisimme yhdessä pois, oli itsestään selvää että menisimme jomman kumman luo, oli itsestään selvää että... Mutta kesken juhlatilaisuuden ei olisi ollut sopivaa lähteä, niinpä me tanssimme tanssimme, liitelimme lattialla niin että toiset katsoivat sitä menoa, jotkut ihaillen, jotkut kateudesta keltaisina. Mietin, kenen kutsumana mies oli mahtanut tulla? Kävellyt kadulta juhlahuoneiston avoimesta ovesta sisään ja suoraa päätä minun luokseni! Kiihkeän tulisen tangon päätteeksi hän kumartuu puoleeni, huulemme ovat kohtaamaisillaan kun...

Suonenveto saamari! Parahdin tuskasta, vääntäydyin sängyn laidalle istumaan, painoin jalkaterää lattiaan, työnsin yöpöydällä olevasta purkista merisuolarakeita kielen alle, vedin villasukat jalkaani. Vähitellen pohjelihas alkoi pehmetä, kipu laantua. Että mistä nämä lähes joka öiset suonenvetokohtaukset johtuvat? Korkeakorkoisista kengistä, joku on sanonut. Mutta enhän minä ole käyttänyt korkkareita aikoihin. Elleivät ne sitten johdukin siitä että vuosikymmenten korkeilla koroilla kopsuttelun jälkeen jalat vieroksuvatkin matalakantaisia. Vai olisiko kyse paljon puhutusta feng shui-ilmiöstä? Siitä että nukkumahuoneeni on väärässä paikassa tai ainakin sänky on väärällä puolella huonetta? Viimeksi kun annoin makuuhuoneen vappuvieraan käyttöön ja nukuin olohuoneen sohvalla, suonenvetoa ei ollut yhtenäkään yönä. Mutta kun auki vedetty sohva täyttää puolet huoneen lattiasta, jatkuvasti en halua siellä nukkua. No, oli miten oli, nyt tilanne oli taas voitettu ja koska kello oli vasta viisi aamulla, päätin yrittää jatkaa nukkumista, vaikka ihana uneni tuskin enää jatkuisi. Voi itku. Turhaan yritin tavoitella unen tunnelmaa, se oli hiipunut kuin hiillos nuotiolla. En saanut enää palautettua edes miehen ulkonäköä mieleeni, en muistanut mistä kaikesta olimme puhuneet, mennyttä mennyttä kaikki! Sama riipaiseva tunne kuin joskus vanhoja valokuvia katsellessa.

Eräitä vanhoja valokuvia etsiessäni käteni osuu kirjoituspöydän kaapin perällä olevaan, punaisella kapealla silkkinauhalla sidottuun paksuun kirjenippuun. Omista vastauskirjeistäni ottamani kopiot ovat isossa ruskeassa kirjekuoressa. Jonakin päivänä luen ne läpi, elän sen tarinan uudestaan. Mutta sen aika ei ole nyt, varsinkin kun tarina jatkuu (silloin tällöin vaihdettujen sähköpostiviestien muodossa) yhä. Nyt lähden kauppaan, saan illalla rakkaan nuoren ruokavieraan.