Aiheetonta

Ruoka-aikojen rytmittämän, kahvihetkien täydentämän värikkään viikon jälkeen talvilomavieraani pakkasi laukkunsa ja lähti takaisin sorvin ääreen. Haikailtuani lopun päivää kotoisaksi kokemani perhetunteen perään, nukuttuani melkein kellon ympäri asetuin taas omaan yksineläjän olotilaani, asettauduin koneen ääreen blogijuttua kirjoittamaan, vaan kuinkas kävikään; en tiedä mistä kirjoittaisin!

Edellisessä tarinassani keskityin kadonneen naurun metsästykseen, nyt minulta, joka jokin aika sitten suorastaan pulppusin jutun aiheita, ovat kaikki kadoksissa! Radiosta tulee klassista tauotta; hiljaista rauhallista musiikkia, pianojuoksutuksissa luontokuvia, kevätpuron solinaa, iloisia, kepeitä tunnelmia, melankoliaa, surua, kuvia kuvia...

Ikkunan takana metsikössä paksulti lunta, parin päivän takaisen vesisateen jälkeen lähes 20 astetta pakkasta! Aamuaurinko posotti niin helakasti säleverhon takaa että luulin unohtaneeni illalla kaikki valot päälle. Mutta ei musiikkikuvista kuten ei säätilastakaan ole nyt jutun aiheeksi asti. Vanha hyvä neuvo kuuluukin, että silloin kun juttu ei luista, on paras lukea toisten kirjoittamia tarinoita siinä toivossa että oma luovuuskin samalla aktivoituisi, ehkä vielä parempi keino olisi keskittyä jonkin arkiaskareen suorittamiseen.

Siis, mikähän se nyt olisi? Pakastimen laitoin jo sulamaan, silitettävää pyykkiä on niin vähän, että sen vuoksi ei kannata lautaa levittää eikä rautaa kuumentaa. Lapsenlapsen synttäreille lähtiessä olin sotkenut puuterilla pyhähousuni, vaihtanut mustat juhlahousut jalkaani, joille oli sitten roiskahtanut käsivoidetta, yhtä vaikeasti puhdistettavia tahroja molemmat. Koska seuraava vaihtoehto olisi ollut toppahousut, lähdin läntillisillä. Nyt molemmat pöksyt on pesty, mutta vain toiset kaipaisivat silitystä, joten odottakoot. Pyykkikori pursuaa nimittäin pestäviä vaatteita, mutta ei nyt ihan vielä... Ja siivouksetkin ovat kesken. Talvilomalaisen hakkaamista ja tuulettamista matoista osa odottaa vielä kääröllä, osan olen jo levittänyt puhtaiksi pesemilleni lattioille ja oivoi, miten hyvältä ja raikkaalta heti näytti ja tuoksuikaan! Jos mattoja käyttäisi tämän tästä ulkona, niiden tuomaan raikkauteenkin varmaan tottuisi ja turtuisi, mutta näin ollen muutaman kerran vuodessa toteutettuna sen kyllä huomaa ja tuntee! Keittiön lattian aion kuitenkin pestä vasta sen jälkeen kun olen vaihtanut kukille mullat. Milloin se tapahtuu, on toinen juttu. Multapussi on kuitenkin jo valmiina odottamassa. Ja joko niitä krassin siemeniä voisi/pitäisi laittaa multaan itämään?

Aikatauluttamattoman elämän, niin kiehtovaa kuin se toisaalta onkin, varjopuoleksi helposti muodostuu rytmittömyys, tilanne, jossa mikään tekeminen ei ota tulta, jossa kaiken voi siirtää aikaan "sitten kun..." Ehkä nyt kuitenkin otan itseäni niskasta kiinni ja laitan kakkoskahvit tippumaan. Kahvin kanssa otan palan omenapiirakkaa. Eilen pakastinta tyhjentäessäni otin Laalin ohjeiden mukaan syksyllä pakastamani omenasiivut sulamaan ja valmistin pakastimesta löytämääni murotaikinapohjaan piiraan ja hyvää tuli! Ehkä sitten löytyy jonkinlainen rytmi tähänkin päivään. Lenkille ainakin aion lähteä sitten kun... Eli viimeistään iltapäivällä, jolloin pakkasmittari näyttänee alle kymmentä astetta ja aurinko paistanee niin kuin se vain maaliskuulla voi paistaa, kevättä enteillen.