Tule syyskuu!

"Onko tälle mitään selitystä, että lämmin sää vaan jatkuu? Uutisankkuri kysyi meteorologilta. On, elokuussa on kesä!"

Päivän Näppis tämän päivän Etelä-Suomen sanomissa. Postasin sen faceen, mutta silkkaa vaatimattomuuttani jätin kertomatta, kenen lähettämä ko. näppis oli. Niin että jotain minultakin sentään vielä julkaistaan! Nuori meteorologi ei tosin vastannut noin näppärästi, vaikka mieli varmaan teki, vaan selitteli ilmavirtauksia tms.

Lumoavan lämpimät elokuun päivät jatkuvat, mutta iltatuulessa on syksyn sävel. Kesä on kiihkeydessään vaativaa aikaa, syksy tyyntynyt ja levollinen kuin vanha nainen. Kohta ei tarvitse - eikä tarkene - istua parvekkeella, kuljeskella puistoissa, rannoilla kesää kokemassa, vaan voi kaikessa rauhassa virittäytyä sisähommiin, minkä nyt välillä piipahtaa ulkona syksyistä luontoa ihailemassa.

"Syksy oli aina ollut hänelle vakavaa ja työteliästä aikaa, syksyllä hän oli kirjoittanut parhaat runonsakin, ne joista itse eniten piti. Kesällä jokin osa hänestä nukkui tai oli poissa. Sielu oli kuin lintu, joka kävi ruumiin ulkopuolella, lensi puusta puuhun, metsästä metsään. Syksyllä sielu tuli takaisin ja katsoi häntä, itseään silmiin." ( Lainaus Jaan Kaplinskin kirjasta "Sama joki.")

Kun kevään heräämisen, haltioitumisen aika oli ohi, kesä liukui tasaisena vihreänä nauhana. Väriläikkinä olivat tapaamiset läheisteni kanssa, parit nuoruudenystävien synttärit, iltapäivä entisten eestin kielen opiskelijoiden seurassa. Eesti keelt emme räägineet, suomeksi sujui paremmin ja hauskaa oli! Retket mm. Urajärvelle ja Asikkalaan, edellisessä jutussa kertomani höyryjunamatka Heinolaan.

- Mikä häikäisevän valkoinen teltta tuolla mäen kumpareella on? Ihmettelen Heinolan satamapuiston polkua kävellessämme.- Morsian, seuralaiseni sanoo. Niinpäs onkin! Kodan muotoisen teltan yläaukosta kohoaa valkoisen korsetin verhoama vyötärö, paljaat olkapäät ja kaula, tumma nutturakampaus, kasvojen vaalea soikio. Kädessään morsian pitelee kukkakimppua, toisella kädellään hän asettelee laajahelmaisen pukunsa päällä olevia ohuita kangashetaleita, kohentaa asentoaan. Kahden mustiin pukeutuneen miehen kamerat räpsyvät kilpaa. Varmasti mukana oli myös sulhanen, mutta olin niin häikäistynyt morsiamen kauneudesta että en huomannut häntä. Ajatukset kiirivät omaan nuoruuteeni. - Olen kerran, kauan sitten pelännyt tällä samalla joella pienessä pikaveneessä, sanon kun istumme puiston penkillä, katselemme sataman venerivistöjä. Pelkäsinkö silloin vai onko pelon tunne liittynyt muistikuviini myöhemmin, en ole varma.

- Mummi, sulla on takki nurin päin! Seuralaiseni kikattaa kun alkaa ripotella vettä ja meille tulee kiire lähteä puistosta pois. Niinpäs onkin, kiiltävä vuoripuoli päällimmäsenä. Ähellän takin toisin päin ja mennään. Olemme ostaneet höyryjunaan vain menolipun ja palaamme illansuussa vakiobussilla kotiin. Bussi pysähtyy joka pysäkillä, kiertää ureheiluopiston kautta. Seuralaiseni nukkuu, pää kopsahtelee auton ikkunaan. - Laita pää tähän mummin olkapäälle, kuiskaan. Hän laittaa. Hipaisen kädelläni hänen hiuksiaan. Nuttu nurin, onni oikein, ajattelen.