Yllä olevaa Susan Ertzin ajatusta olen ennenkin siteerannut blogissani. Nyt ei ole sateinen sunnuntai, mutta eilisen räntäsateen jälkeen muutaman asteen yöpakkanen on liukastuttanut tiet ja kadut niin että lenkille lähtenen vasta kun mittari näyttää lämpöasteita jos silloinkaan. Aika on ihmiselle annettu lahja. Jumala voi ottaa kielen pois sellaiselta lapselta joka kiroilee. Niin minua pienenä peloteltiin ja vaikka kieli onkin tallella, niiltä ajoilta lienee peräisin ajatus, että Jumala voi ottaa alun alkaenkin rajalliseksi antamansa ajan pois jos kuulee valitettavan, että ei tiedetä, miten sen saisi kulumaan. Arkipäivinä aika ei pysähdy vaan kiitää, mutta joskus sunnuntaisin se hidastaa kulkuaan, ja vaikka arkena ei ehtisikään tehdä kaikkea mitä haluaisi niin kuinkas ollakaan, sunnuntaina kaiken tekemisen ajatuskin tökkii! Toki ihminen tarvitsee myös tyhjää aikaa, mutta jos siestan viettokaan ei tunnu mielekkäältä, silloin ollaan jo lähellä kysymystä; millä kuluttaisin aikaani vaikkapa siihen asti kun tietty tv-ohjelma alkaa?
Tämän kertaisen turhautumiseni taustalla lienee se tosiasia, että muuan teksti, jonka parissa olen viime päivät hekumoinut, ei ota tulta, vaikka aikaa sen kirjoittamiseen tai aikaisemmin kirjoitetun työstämiseen olisi kokonainen sunnuntaipäivä. Eilen kirjoitettu tänään luettuna on kuin väljähtynyttä kaljaa. Ajatukset ovat keskeneräisiä, sanat liian kaukana toisistaan eikä rivien väleistäkään ole löydettävissä muuta kuin tyhjää! En kuitenkaan deletoi tekstiä, vaan jätän sen tekeytymään niin kuin jauhelihataikinan jääkaappiin.
Niinpä "aikani kuluksi" katsoin pitkästä aikaa jumalanpalveluksen, joka televisioitiin Hollolan Sovituksen kirkosta. Luulin sen tulevan Hollolan vanhasta kivikirkosta kunnes muistin, että sehän onkin Pyhän Marian kirkko ja Sovituksen kirkko on uudempi, jota ei ulkoapäin osaisi kirkoksi mieltääkään. Se on myös lapsenlapseni toissakesäinen rippikirkko. Vain pari tuttua virttä, joista toinen oli Ystävä sä lapsien sävel uusilla sanoilla, toinen vanhat sanat uudella nuotilla. Mutta kummallakin papilla oli selkeä kaunis ääni eikä naispappi ollut liian maalattu. Miespappi piti kauniin puheen, sitä ennen siistin näköinen nuori mies oli lukenut päivän evankeliumin. Kirkkokuoron tilalla oli eri ikäisistä esiintyjistä koottu muutaman hengen lauluryhmä, nuori kanttori yhtenä heistä. Katsellessani kudoin lapsenlapsen sukkaa, vaikka äitini sanoikin että pyhän työ ei arkena auta. Mieleeni jäivät tilaisuuden alussa kirkkoa esitelleen naispapin sanat; "Sovituksen kirkossa ei ole kynnyksiä, ettei kenellekään kynnys tulla kirkkoon olisi liian korkea."
Tämän iltapäivän hiljaisuuden rikkoo vain ilmanvaihtojärjestelmän humina ja seuraavaan kerrokseen hiljattain muuttaneiden pikkukoirien räksytys. Vaikka ne eivät olekaan aivan asuntoni kohdalla, meteli on melkoinen silloin kun ne, kaksi taskukokoista otusta ilmeisesti yksin jätettyinä metelöivät ikävissään ja reagoivat jokaiseen rapussa kulkijaan yrittämällä tulla oven läpi. Kahdesta samassa rapussa asuvasta isommasta koirasta ei ole ollut pienintäkään häiriötä.
Jos sinne lenkille nyt kuitenkin. Jossain aikaisemmassa blogissani kerroin kengistä, joilla myyjä kehotti ottamaan pitkiä askeleita, jolloin mahdollisuus liukastua olisi epätodennäköisempää kuin tipun askelilla edetessä. Ne melko hinnakkat kengät osoittautuivat liukkaiksi sekä pitkillä että lyhyillä askelilla. Laitatin suutarilla korokepohjat ja lähiaka näyttänee, minkä pituisilla askelilla niillä nyt on paras edetä.
Hyvää sunnuntaita ja uutta alkavaa viikkoa kaikille! Kiitos että olette olemassa ja kurkkaatte minunkin (blogi)aitiooni!
Näin täälläkin, vaikka aurinko paistaa, jotenkin vain surettaa koko elämä, kaikki on niin vinksin vonksin, mutta ehkä se on vain omassa pienessä mielessäni.. paha on saamassa valtaa, joten ehkä olisi ollut hyvä peloitella lapsia niin kuin ennen meitä, sitä vain kuvitteli olevansa niin sivistynyt silloin, lapseni kulkevat nyt kohti pimeyttä ja minua tuskastuttaa koko kurja pallo, milloin sitä pystyisi jättämään turhat huolet tähtien taakse.. silti iloitsen auringon paisteesta, pikkulinnuista ja kauneudesta.
VastaaPoistaAnteeksi tämä harkitsematon ja synkkä vuodatus ihanasta ja mukavasta postauksestasi huolimatta ja kaunista pyhäpäivän jatkoa Sinulle ja mukavaa alkavaa viikkoa Petriina.
Kiitos! Yllättäen ulkona olikin suorastaan keväinen sää, aurinkoa, sulat kuivat kadut, liukkaudesta ei tietoakaan! Minuakin huolestuttaa muuan asia, joka ei oikeastaan mulle kuuluisi lainkaan, vaan kun sitä on huolehtijaksi syntynyt, minkäs teet.
PoistaJa toinen, ainakin mun ikäluokkani naisilla on syyllisyydentunne milloin mistäkin eli naisen on aina tunnettava syyllisyyttä! Luin jostain että kaikissa kulttuureissa sellaista käsitettä ei edes tunneta.
Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle myös!
Sellaista se elämä on. Vaikka mun kotini ei ollut uskonnollinen, ja äiti teki käsitöitä pyhät arjet, mummivainaa, isän äiti, joka hänkin oli sangen maailmallinen persoona, sanoi usein moittivasti, että pyhätöillä ei ole siunausta. Hän tarkoitti hyvää, sitä, että ihmisen pitää välillä pysähtyä ja levätä. Se on hyväksi jokaiselle.
VastaaPoistaTunnistan tunteesi. Se syyllisyyden kantaminen väleen uuvuttaa, mutta ei auta, jokaisella meistä on ikeensä.
Ja nuo pienet koirat! Usch!
Minua nuoremman siskoni kanssa tunnemme syyllisyyttä milloin mistäkin, pohdimme että ei kai se ja se vaan loukkaantunut mitä tulimme sanoneeksi jne. kun sen sijaan nuorin siskomme ei varmaan ikinä pohdi mitään vastaavaa.
PoistaPikkukoirien räksytystä kuunnellessani muistin Sinun kertoneen joskus blogissasi naapurisi koirasta, joka reagoi kaikkiin kuulemiinsa ääniin ja liikahduksiin. .
Hello. Tänne on mukava kurkata, etenkin kun kirjoitukses vie aina mukanaan. Kuuntelin samaa ohjelmaa telkkarista, ja ihmettelin kun on tuttuja lauluja, siis sellaisia etteivät ole muuttuneet vanhoista totutuista paljoakaan.
VastaaPoistaLuonnoksia on tosi paljon ja monelta alalta, ei vaan ole ollu kans ispiraatiota tai aikkaa/halua saattaa niitä loppuun, elämänkertakin on vielä edelleen viimeistelmättä.
Pyhätyöllä ei kuulemma ollut siunausta. Silti heinäpellolla oltiin tai laitumen paimenpoika--lanka aitaa siirrettiin, lehmät lypsettiin, meijerille ajettiin jokapäivä, marjametsään sai (piti lähteä) mennä, kylässä käydä radion kirkonmenojen jälkeen
Tään on muuten pakko olla se sama kirkko jota muutama vuosi takaperin hollolassa rakennettiin siihen "pääkadun" kulmaukseen, melkein tiilijärven kadun valoihin, ei siis varsinaiselle hollolan kirkolle.
No joo, taas kerran minulta oli Salpausselän kirkko ja Sovituksen kirkko sekaisin kunnes sukulaismiehen kanssa keskusteltuani selvisi että lapsenlapseni pääsi ripille lähempänä kaupunkia olevassa Salpausselän kirkossa. Sovituksen kirkko on Hollolan kuntakeskuksessa eli ilmeisesti siinä missä arvelitkin sen olevan. Kotiseututuntemus ei ole vahvinta aluettani!
PoistaÄlä välitä. Mulla on samat ongelmat ollu aina kun innostun, nimien kanssa meen sekaisin tai saatan kirjoittaa nimen uudelleen muotoiltuna samoin kirjaimin mutta eri järjestyksessä.
PoistaPikkusen matkaa tiilijärven katua, tuolta äskeiseltä kirkolta on seurakuntakeskus, tai joku sen tapainen.
Ne ympäristöt on tulleet tutuiksi.
Hollolasta on kolme erilaista muistoo just noilta srk:n tienoilta, jostakin kumman syystä, ja yks sieltä vanhalta kirkolta.
Ja kyllä, hieman laajemmat ensimmäiset karaoke esiintymiset
on just siitä keskuskadun varrelta, jossa lauleskeltiin joidenkin lahden mieskuorolaisten kanssa. Samoin tältä kadulta on myös
ensimmäinen etappi kahvipaikka kokemus, Esso-savikukko, aikoinaan 1970 luvulta. Huotoasema jossa kahvi myytiin silloin jo isoissa mukeissa.
Kivoja muistoja Sinulla sieltä! Minulle Hollolan kirkonkylä on tutumpi paikka, tarkoittaa että olen kerran ollut Hollolan kirkossa häissä, toiset hääjuhlat olivat Hollolan Hirvessä, missähän päin sekin siellä onkaan... Kirkolla on pieniä putiikkeja, ainakin yksi hyvä ruokapaikka, uimaranta ja idyllistä maalaismaisemaa silmänkantamattomiin.
PoistaSe kyseinen esson huoltoasema on kait nykyinen ABC asema.
PoistaEn ole ihan satavarma niistä vuosista, mutta se oli kuitenkin sitä aikaa kun tuota hollolan mäkeä (ohikulkutie) ja sen keskuskadun ympäristöä rakennettiin ekakertoja kiivaasti, tosin sitä ohikulkutieta tehtiin monina monina vuosina ennen kun se
saavutti nykyisen muotonsa ja tie saavutti lähes harjun pohjan.
Hieman samoin kuin kekkosentien "piippuhyllyä" tai ns rantatietä aikoinaan tampereella rakenneltiin.
Kiitos taas kerran tekstistäsi,kuten edellisistäkin,jotka olen kyllä käynyt lukemassa,vaikka en olekaan kommentoinut.Kummallista,että siitäkin tulee joskus vähän syyllinen olo :) Olen opetellut,ja kumma kyllä vähän oppinutkin,olemaan syyllistämättä itseäni ihan joka asiasta.Silti siitä ei kai koskaan pääse kokonaan eroon.Tällä hetkellä tunnen syyllisyyttä siitä,että joudun tekemään elämässäni valinnan,joka on puhtaasti itsekäs,mutta juuri siksi välttämätön.Joutilaisuudesta olen sentään oppinut nauttimaan ja oikein iloitsemaankin.Tällä hetkellä tarvitsen sitä.Hyvää syksyn aikaa sinulle Petriina!
VastaaPoistaHuomenta! Merkillinen on ihmisen mieli; heräsin niin iloisella ja kevyellä mielellä etten aikoihin! Ilon pisaroita mielessä alkoi kimallella jo eilen illlalla syystä jota tiedä en. Ehkä vain olemassaolon riemua ja todiste siitä, että vanhakin voi olla onnellinen! "Itku pitkästä ilosta", toivottavasti ei tällä kerralla pidä paikkaansa. Joutilaisuudesta minäkin nautin... Ai ilman syyllisyyttäkö... yritän ainakin. Hyvää syksyä Sinulle myös!
PoistaKIva lukea edellistä vastaustasi, näköjään pyhäpäivän mitääntekemättömyys auttoi. Meitäkin lapsena kehotettiin pyhittämään lepopäivä, kirkonmenojen aikana ei ollut soveliasta edes kutoa. Kumma kyllä, joskus joutuikin purkamaan sen, mitä salassa yritti tehdä, siis ei ollut siunausta sille työlle.
VastaaPoistaVain mitä välttämätön tarve vaatii, sanoi äitini. Vieläkin tuntuu pahalta kaikenmaailman markkinat, jos ne alkavat jo sunnuntaiaamuna. Osaan olla tosi laiska , ja aika useinkin nykyisin:)
Iloitse ja naura kun siltä tuntuu, onhan nessut keksitty.
Ihme kyllä, sama iloinen fiilis on kestänyt kokonaisen päivän, aika harvinasta minulla! Ei kai tää vain jää päälle...? Niin oli meilläkin, pyhä alkoi lauantai-iltana kun oli käyty saunassa, kuunneltiin radion iltahartaus ja lauantain toivotut levyt (kuuntelen muuten vieläkin). Pyhänä ei tehty kuin pakolliset elukoiden hoitamiset yms. silloin kun meillä niitä vielä oli, myöhemminhän ei ollutkaan kuin kissa. Eivät kilisseet mummon sukkapuikot sunnuntaina eikä vokki (rukki) hurissut. Mummo istui kiikkutuolissa ja lauloi virsikirjasta radion kirkonmenojen mukana ohuella korkealla äänellään "Joutukaa sielut on aikamme kaaalliiis..."
PoistaKyllä "pyhää pidettiin" vielä omassa perheessänikin kun lapset olivat pieniä.
Lämminhenkinen lukutuokio mietintöineen.
VastaaPoistaJoskus aika mataa, joskus taas melkeinpä karkaa, semmosta tämä elämä tuppaa olemaan.
Näin on. Kun on mieluinen työ meneillään, aika tuntuu karkaavan käsistä ja päinvastoin. Huusholli töitä tehdessä aika tuntuu kuluvan hitaammin eli yhtenä päivänä ehtii saada monenmoista aikaan. Mutta jos illalla on menoa, lähtöaika asettaa takarajan, jota ennen ei oikein osaa ryhtyä kunnolla minkään tekemiseen. "Eläkeläisen päivä on varattu jos hänellä on illalla menoa!"
Poista