"Lihakset tulevat ja menevät, mutta läski on ikuista." Vyötärön kohdalle iskostunut ihramakkara on ja pysyy kuin entisen tytön huulipuna. Istumapaikka tursuaa tuolin reunojen yli, käsivarsia on pidettävä levällään siitä yksinkertaisesta syystä, että berliininmakkaroita muistuttavat yläraajat eivät enää mahdu kylkiin kiinni. Hymyileminen käy päivä päivältä työläämmäksi, koska paksunneiden poskilihasten liikuttelu vaatii yhä enemmän voimia. Näin on jos siltä tuntuu.
Toisaalta pullukka voi elää sovussa kilojensa kanssa ja langanlaiha tuntea itsensä punkeroksi yhden ylimääräisen kilon vuoksi. Silti ei voi olla ihmettelemättä, kun mannekiinivartaloinen työtoveri ilmoittaa liittyneensä painonvartijoihin. - Enhän minä omaa painoani vartioikaan, vaan muiden! No se on jo tosi solidaarisuutta, soitella iltaisin kavereille ja varmistaa, että ei kai vain olla jääkaapilla jotain mussuttamassa! Ajasta, mikä kuluu vastauksen saamiseen, voi jo päätellä jotakin. Hiljaisuus langan toisessa päässä, varsinkin jos siihen liittyy epämääräinen lotkahtelu, voi merkitä sitä, että siellä yritetään kerralla nielaista kimpale kakkua tai suklaapatukan puolikas. Tukahtuneen tuntuinen ääni puolestaan kielii poskeen piilotetusta herkkupalasta.
Toinen työtoveri kertoo liittyneensä painonvartijoihin siksi, ettei hänen oma työllä ja vaivalla hankittu elopainonsa vain pääsisi putoamaan. Jos paino putoaa kerralla liikaa, siitähän on seurauksena koko vaatevaraston uusiminen, mikä ei vaadi ainoastaan aikaa ja energiaa,
vaan kuten kaikki tiedämme, rahaa ja luottokortteja.
Ja onhan tuhti ihminen toki monin verroin näyttävämmän näköinen kuin laiha. Jos ajatellaan vaikkapa kokousta, jossa asiat menevät siinä määrin kampoihin, että ainoa keino on poistua paikalta, niin eihän sitä kukaan huomaa kun laiha lähtee.
Mutta antaas olla kun lihava nousee ja lähtee, sen näkevät kaikki! Varsinkin jos hän on ymmärtänyt pukea päälleen jotain monenkirjavaa, leveää ja liehuvaa. Olen pari kertaa saanut olla todistamassa sen kaltaista poistumista. Vaikuttavaa! Lähtijä jätti jälkeensä ison, tyhjän tilan, joka puhui enemmän kuin tuhat tyhjää sanaa.
Kaikista näistä vakuutteluista huolimatta useimmat meistä kuitenkin olisivat mieluummin hoikkia kuin liian lihavia. Eräs keino laihtua on ostaa pari numeroa liian pieni puku. Jos menoiltana ei ole muuta päällepantavaa, on pakko laihtua. Tietenkin laihduttaminen on aloitettava jo viikkoa, paria aikaisemmin. On lopetettava iltasyöminen. Juoda voi, nimittäin vettä. Asiantuntijoiden mukaan vanhenevan ihmisen (onko meitä muitakin kuin vanhenevia?) tulisi muutenkin latkia vettä joka käänteessä. Ja liikkua! Kävellä, juosta, uida, pyöräillä. Tosin on olemassa vaara, että ruokahalu kasvaa liikkuessa, niinpä lenkiltä palattua ei pidä edes katsoa jääkaapin suuntaan, vettä raanasta ja sillä siisti.
Eräs keino on mennä hierojalle. - Vai miten on, laihduttaako hierominen? Kysyn naama hierojan penkin päässä olevaan rakoon painettuna samalla kun hieroja, riuskan näköinen nuorehko mies murjoo kaksin käsin harteitani. - Sellainen käsityshän ihmisillä on, mutta jos tässä joku laihtuu niin kyllä se on hieroja, hän vastaa otsaansa pyyhkien. Läskien alla mahdollisesti piilevät lihakset sen sijaan voivat hieronnan vaikutuksesta kiinteytyä, mikä saattaa aiheuttaa laihtumisen tunteen.
Olivatpa laihdutuskeinot mitkä tahansa, juhlailtana, tarkemmin sanottuna kotiin palattua
ne monin verroin palkitaan. Silloin voi nimittäin SYÖDÄ vaikka kaapit tyhjiksi! Pari numeroa liian pieni puku joutaa komeroon, sillä seuraaviin juhliin on kosolti aikaa. Ja kuka tietää, vaikka monien laihojen vuosien jälkeen ihannenainen olisikin Rubensin tai Rembrandtin taulujen sulotar, ehkä jopa häntäkin pyöreämpi lyllerö ja laiheliinit laitettaisiin lihotuskuurille!
-------------------------
Tämä on hiukan muunneltu versio 1990-luvulla erääseen lehteen kirjoittamastani pakinasta.
Voi että minua nauratti! Mille ja kenelle nauroin ei ole tietoa, mutta ehkä se johtui tästä letkeästä tyylistä ja aina ajankohtaisista ongelmista, jotka liittyvät ihan muihin makkaroihin kuin niihin jääkaapissa oleviin:) Kiitos Petriina!
VastaaPoistaTaas niin kivaa kerrontaa, että voivoi sentään. Olitko jo koulussa hyvä aineenkirjoittaja. Varmaankin olit. Läskinlullukkaa mulla piisaa.Mutta sanovat, että jos tämän ikäinen on liian laiha, se näyttää sairaalta.
VastaaPoistaParasta olla sitä mitä on.
Voi vitsit kun oli hauskasti kirjoitettu!
VastaaPoistaPäivän naurut oli varmistettu! :)
Juuri tänään kokeilin vuonna 1997 ostamiani vaatteita, joita olen säilyttänyt, koska ne kävivät aika nopeasti pieniksi. Ovat siis melkein käyttämättömiä!
Haaveilin joka vuosi kaappeja siivotessani että kunpa mahtuisin noihin vaatteisiin taas, ja sitten ajattelin etten varmaan koskaan enää.
Tänään sitten muutamat vaatekappaleet jo mahtuivatkin, ne joutuivat heti pyykkikoneeseen ja laitoin ne juuri kuivumaan.
Osa ei vielä mahtunut, jokunen sentti jäljellä! Mutta toivottavasti mahtuu ensi kesänä!
Nyt olen laihtunut 20 kg ja pitäisi veilä saada pois kymmenisen kiloa pois, olisin silloin juuri ja juuri ylipainon alapuolella BMI:n laskurissa.
On siinä haavetta kerrakseen!
Lääkäri sanoikin minulle että vanhempien ihmisten ei kannata laihduttaa liikaa, että juuri ja juuri alle ylipainorajan saa mennä mutta ei "nuoruusmittoihin". Olen samaa mieltä.
Pitää olla jotain varalla jos esim. sairastuu, sanoi lääkäri, kun kävin rutiinitarkastuksessa pari viikkoa sitten. Nyt voin tosi hyvin ja jaksan liikkkua, kun reuma ei vaivaa niveliä nyt kun paino on pudonnut.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaPoistin kommin kun se tuli kaksi kertaa! Taas olin kärsimätön ja klikkasin kaksi kertaa kun ei muka heti lähtenyt! :D
VastaaPoistaKiitos kommeista! Muutama kilo ylipainoa täälläkin. Aikoinaan äitini varoitti minuakin laihduttamasta liikaa, etteivät rypyt näkyisi! Näkyvät...
VastaaPoistaKyllä kirjoittaminen on ollut olennainen osa elämääni kouluajoista asti. Näitä pakinoita on enemmänkin, mutta koska ne eivät olet koneellani, tänne siirtäminen on hankalaa. Eikä niiden uudelleen kirjoittamisessa koe samaa luomisen iloa kuin uuttä tekstiä kirjoittaessa kokee. Mutta silloin tällöin voin jonkin niistä tänne laittaa. Kirjoitin niitä erään kuivahkon ammattijulkaisun "loppukevennyksiksi" Työstä sekin kävi silloin kun oma mieli oli kevyestä kaukana.
Täällä yksi iloinen pullukka muistelee opiskeluaikoja,kun pojat lauleli,että"lihavat on lepposia,ei ne keksi muille kepposia.Kun on runsaslihainen,niin ei oo vihainen..."Vaikka kyllä tästä enemmänkin kuin muutama kilo joutais pois.Mutta pelottaa,että jos sitten se ilokin.....:)Kiva oli taas lueskella tätä tarinaa!
VastaaPoista