Pitkin askelin

Olin ostamassa talvikenkiä, joilla olisi hyvä käydä lenkillä ja joissa olisi samanlainen, liukastelun estävä pohjakuviointi, jollainen sisareni kengissä oli. Samanlaista ei löytynyt, mutta myyjä, nuori nainen vakuutti esittelemiensä kenkien pohjamateriaalin ja kuvioinnin olevan niin pitävät, että "mummojarruiksi" kutsumiani piikitettyjä liukuesteitä ei näiden kenkien kanssa tarvitsisi käyttää. Hän kehotti kävelemään pitkin voimakkain askelin eikä sillä lailla varovasti töpötellen niin kuin oli monen kypsään ikään ehtineen nähnyt liukkailla kaduilla etenevän. Ja onhan se matemaattisesti ajatellenkin niin, että mitä pitempään jalka on ilmassa, sitä pienempi mahdollisuus sillä jalalla on samaan aikaan liukastella, totesimme.

Niinpä sitten lähdin lenkille ilman kengän kantojen alle kiinnitettäviä liukastumisesteitä. Oli satanut paksulti uutta lunta eikä keli näyttänyt kovin liukkaalta. Mutta antaas olla kun pitkin voimakkain askelin harpoin pihasta kadulle johtavaa loivaa mäkeä alas, kengän kanta lipsahti niin että olisin lentänyt pyllylleni ellen viime hetkellä olisi saanut tukea kävelysauvoistani. Sauvakävely, mikä siunattu keksintö! Ja kenkiin kiinnitettvät liukuesteet toinen. Olen taas alkanut käyttää niitä niin hankalat kuin ne sisätiloihin mennessä ovatkin. Joskus riisun ne pois, mutta useimmiten annan olla jalassa ja pehmoisen näköisillä lattioilla, kuten omassa eteisessäni ja talon ala-aulan mattojen välisellä kaistalla sipsutan varpaisillani.

Sen jälkeen kun luin lehdestä, että uusimpien tutkimusten mukaan ihmisen jäljellä olevat elinvuodet voi arvioida hänen kävelynopeudestaan, olen alkanut kulkea myös entistä vauhdikkaammin.

Kirjoittaminen suoraan "lakanaan" on siinä määrin työlästä, että juttu jääköön näin lyhyeksi varsinkin kun olen parin tunnin perästä lähdössä tilaisuuteen, jossa olen luvannut pitää esitelmän. Että ei muuta kuin pitkin voimakkain askelin vauhdikkaasti eteen päin!