Joki

Oli vielä kerran palattava Mökin tytön tarinaan. Seuraava katkelma on lainaus aiemmin kirjoittamastani sukukirjasta:

Talvella joki jäätyi siitä missä oli matalinta, muualla rannoille kertyneen jäähileen keskellä virtasi musta vesi. Vedessä uiskenteli kauempaa yläjuoksulta irronneita jäälauttoja. Metsän keskellä luikerrelleen, navetan taitse jokeen johtaneen puron päällä sen sijaan oli kova kirkas jää, jota pitkin lapikkaan pohjilla luisteltiin. Kerran koulupäivän jälkeen menimme purolle opettajan tyttöjen ja joidenkin muiden koulukavereiden kanssa leikkimään. Opettajan tytöillä oli hiihtohousut ja puolitakki, minulla äidin tekemä musta palttoo. Lumessa peuhatessa lapaset kastuivat, lähdin kotiin vaihtamaan toiset. Hellan laidalla oli puhtaiksi pestyjä öljylampun laseja kuivumassa. Kuinka ollakaan, huitaisin yhden niistä nurin ja se särkyi! Äkkiä ulos ennen kuin isä tulee verstaan puolelta remmin kanssa! Olisihan ollut noloa jos kesken leikin olisin joutunut selkäsaunaan, varsinkin kun purolla oli poikiakin, seikka josta olin aivan erityisen tohkeissani. En muista, mitä seurauksia rikkoutuneesta lampun lasista oli vai oliko mitään. Se oli vahinko ja äiti oli sitä mieltä, että vahingosta ei pidä antaa selkään.

Tuvan katossa riippui kaasulyhty, jonka valo oli niin kirkas että silmiä häikäisi. Vai isän verstaassako se lyhty oli? Kammarissa ainakin oli öljylamppu. Talvella tupa oli niin kylmä, että aamuisin ikkunat olivat puoleen väliin asti jäässä ja kaikkein kovimmilla pakkasilla vesi jäätyi ämpäriin. Kammarissa oli korkea peltiuuni, suutarin verstaassa kamina ja vaikka väliovia pidettiin auki, tuvasta lämpö katosi samalla kun hellan uunista sammui tuli. Mutta kevättä kohti mentiin.

Keväällä joki virtasi vuolaana. Joen yläjuoksulla naiset huuhtoivat pyykkejä, koulun kohdalla oli opettajien lasten uimapaikka. Mutkan jälkeen maa viettää alas päin niin että meidän saunan kohdalla oli jo niin "juumaa", että aikuinen mies hupsahti kainaloitaan myöten veteen, jalat upposivat pohjamutaan. Oli joutuin kivuttava takaisin laiturille tai heittäydyttävä uimaan. Muistan isän joskus hätääntyneen näköisenä kauhoneen muutaman vedon vastavirtaan. Minä en osannut uida. Menin saunan löylyistä laiturille istumaan, huljutin vettä jaloillani tai kahlasin rantavedessä laiturin reunasta kiinni pitäen, reisissä tuntui virtaavan veden imu ja voima.

Saunan alapuolella joki levenee, vesi on mustaa ja pyörteiset vaahtopäitä. Takaniityn vasenta reunaa halkonut joenhaara juoksutti vetensä samaan uomaan ja tahoillaan metsämaisemien halki yksinäisinä virranneet vedet ryöpsähtivät toisensa tavattuaan sellaiseen riemuun, että syöksyivät suin päin karikkoon, paiskautuivat kivien kylkiä vasten, pärskyivät valkeina patsasmaisina ryöppyinä korkealle ilmaan! Ja tuuli rynni riemulla juhliin mukaan, vatkasi vettä kivikossa, pärskytteli pisaroita kosken yli johtavalle maantiesillalle asti, kunnes aikansa reuhattuaan väsyi ja pilvihelmat hulmuten ujelsi uusiin maisemiin. Sillan alitettuaan, viimeisimmän karikon yhdessä kuljettuaan vedet toisiinsa tottuneina rauhoittuivat ja matkasivat tasaisesti juoksevana voimakkaana virtana läpi synkkärantaisten korpimaisemien, halki asutustaajamien isoon järveen, jonka vesimassoista niitä oli enää mahdoton tunnistaa.