Oli vielä kerran palattava Mökin tytön tarinaan. Seuraava katkelma on lainaus aiemmin kirjoittamastani sukukirjasta:
Talvella joki jäätyi siitä missä oli matalinta, muualla rannoille kertyneen jäähileen keskellä virtasi musta vesi. Vedessä uiskenteli kauempaa yläjuoksulta irronneita jäälauttoja. Metsän keskellä luikerrelleen, navetan taitse jokeen johtaneen puron päällä sen sijaan oli kova kirkas jää, jota pitkin lapikkaan pohjilla luisteltiin. Kerran koulupäivän jälkeen menimme purolle opettajan tyttöjen ja joidenkin muiden koulukavereiden kanssa leikkimään. Opettajan tytöillä oli hiihtohousut ja puolitakki, minulla äidin tekemä musta palttoo. Lumessa peuhatessa lapaset kastuivat, lähdin kotiin vaihtamaan toiset. Hellan laidalla oli puhtaiksi pestyjä öljylampun laseja kuivumassa. Kuinka ollakaan, huitaisin yhden niistä nurin ja se särkyi! Äkkiä ulos ennen kuin isä tulee verstaan puolelta remmin kanssa! Olisihan ollut noloa jos kesken leikin olisin joutunut selkäsaunaan, varsinkin kun purolla oli poikiakin, seikka josta olin aivan erityisen tohkeissani. En muista, mitä seurauksia rikkoutuneesta lampun lasista oli vai oliko mitään. Se oli vahinko ja äiti oli sitä mieltä, että vahingosta ei pidä antaa selkään.
Tuvan katossa riippui kaasulyhty, jonka valo oli niin kirkas että silmiä häikäisi. Vai isän verstaassako se lyhty oli? Kammarissa ainakin oli öljylamppu. Talvella tupa oli niin kylmä, että aamuisin ikkunat olivat puoleen väliin asti jäässä ja kaikkein kovimmilla pakkasilla vesi jäätyi ämpäriin. Kammarissa oli korkea peltiuuni, suutarin verstaassa kamina ja vaikka väliovia pidettiin auki, tuvasta lämpö katosi samalla kun hellan uunista sammui tuli. Mutta kevättä kohti mentiin.
Keväällä joki virtasi vuolaana. Joen yläjuoksulla naiset huuhtoivat pyykkejä, koulun kohdalla oli opettajien lasten uimapaikka. Mutkan jälkeen maa viettää alas päin niin että meidän saunan kohdalla oli jo niin "juumaa", että aikuinen mies hupsahti kainaloitaan myöten veteen, jalat upposivat pohjamutaan. Oli joutuin kivuttava takaisin laiturille tai heittäydyttävä uimaan. Muistan isän joskus hätääntyneen näköisenä kauhoneen muutaman vedon vastavirtaan. Minä en osannut uida. Menin saunan löylyistä laiturille istumaan, huljutin vettä jaloillani tai kahlasin rantavedessä laiturin reunasta kiinni pitäen, reisissä tuntui virtaavan veden imu ja voima.
Saunan alapuolella joki levenee, vesi on mustaa ja pyörteiset vaahtopäitä. Takaniityn vasenta reunaa halkonut joenhaara juoksutti vetensä samaan uomaan ja tahoillaan metsämaisemien halki yksinäisinä virranneet vedet ryöpsähtivät toisensa tavattuaan sellaiseen riemuun, että syöksyivät suin päin karikkoon, paiskautuivat kivien kylkiä vasten, pärskyivät valkeina patsasmaisina ryöppyinä korkealle ilmaan! Ja tuuli rynni riemulla juhliin mukaan, vatkasi vettä kivikossa, pärskytteli pisaroita kosken yli johtavalle maantiesillalle asti, kunnes aikansa reuhattuaan väsyi ja pilvihelmat hulmuten ujelsi uusiin maisemiin. Sillan alitettuaan, viimeisimmän karikon yhdessä kuljettuaan vedet toisiinsa tottuneina rauhoittuivat ja matkasivat tasaisesti juoksevana voimakkaana virtana läpi synkkärantaisten korpimaisemien, halki asutustaajamien isoon järveen, jonka vesimassoista niitä oli enää mahdoton tunnistaa.
Huomenta Petriina.
VastaaPoistaKiitos taas, jälleen kerran sekä sujuvasta ilmeikkäästä kerronnastasi, sekä sen nuoruuden muistoihin välittömästi aikaansaamasta johdannaisesta.
Aamukahvini kylmenee yhä mukiin näistä teksteistäsi johtuvista nostalgisista muistoista.
Tuo elävä, aito kuvauksesi joen talvisista ominaisuuksista oli jälleen niiden kirvoittajana.
Oman, yhden lapsuuden muistojani se tuottaa muistista taikinakaukalo-seikkailuna esiin, juuri tuollaisessa metsäojassa tulevasta kevät tulvassa, olessani jotain max. 4-5 vuotias.
Vanha keskeltä hieman halkeimella oleva kaukalo laahattiin naapurimme lasten kanssa, tuohon heidän sikala-sauna rakennuksensa takaa ohi juoksevaan ojaan, heillä kyläilessämme pääsiäsen aikaan. Vuolaasti virtaava vesi soljui kevätjäiden päällä kiehtovasti, ja kaukalo luisti, kunnes tuli jäätön paikka, emmekä saaneet kaukaloa pysähtymään.
Sen kaatuessa pulpahdin virran vietäväksi, isompien ehtiessä loikata rannalle, ja olisin hukkunut täyteen topattuna raskaissa talvivaatteissa ja kumisaappaissa, ellei isoin porukasta olisi vetänyt mua pois juuri ennen kun olin veden painamana solahtamassa edessä olevan umpinaisen jäänkuoren alle. Kylmä oli kylpy. Naurua ja kiukkua ja torumista piisaasi, sisään mennessämme, ja myös kuulustelu, jossa naapurin poika sai remmiä kaikkien nähden paljaalle pyllylleen, tuosta ideastaan
ja mun pelastamisesta. Olihan hän kaikkein vanhin.
Kotiseutuni samankaltaisesta joesta, (tai jojesta joka meilläpäin sanottiin) elämästä sen ympärillä olen osittain kirjoittanut omaelämän kerrassani, sekä plogissa; Muistojeni hetkiä - Joki
Linkki
http://maxim-ex.blogspot.com/search/label/Kotiseutuni%20muisto
Hyvää viikonvaihdetta, ja soljuvia nostalgisia tekstejä toivotellen. -Max-
Kiitos! Kävin lukemassa Sinun tarinasi Joesta. Sen joen varrella on ollut enemmän elämää kuin tämän minun, tässä ei muistaakseni ollut myllyä, vaikka olisi varmaan voinut olla. Tukkeja sitä pitkin oli joskus uitettu ja isä pyyti siitä kalaa. Minä tykkäsin joesta, mutta äidilleni se oli pelon aihe. Toisella puolella taloa joki ja toisella maantie! Parivuotias pikkusiskoni oli villi ja vilkas, pikkuvelikin jo opetteli kävelemään, oli siinä vahtimista, etteivät menneet jokeen tai maantielle.
VastaaPoistaSe vielä, että jos olisin muistanut Sinun aikaisemmin kirjoittaneen joesta, olisin antanut omalle tarinalleni jonkin toisen nimen, mutta tämmöistä tahatonta "plagiointia" -ellei muuten niin juttujen otsikoissa ja aihepiirissä - silloin tällöin pakostakin tapahtuu. Eipä silti, että olisit osoittanut siitä pahastuneesi, päinvastoin, juolahti vain mieleeni.
VastaaPoista