Kaksi keskustelun aihetta

Onnittelin kävelymatkan päässä asuvaa sukulaisen sukulaista, "rautarouvaa" tekstiviestillä hänen syntymäpäivänään. Hän kutsui kahville. Menin. Ja hyvä kun menin, sillä muita vieraita ei ollutkaan. Nuoret olivat töissä ja vanhat asuvat matkojen päässä. Minulla oli mielessäni kaksi keskustelun aihetta, joista halusin kuulla myös rautarouvan mielipiteen: Luomuruoka ja Tieto Finlandialla palkittu Jäkäläkirja.

Olin pitänyt luomutuotteita hinnakkaana huuhaana, jonka alkuperän aitoudestakaan ei liene takuita kunnes joulun maissa oli ilmennyt, että yksi jos toinenkin lähipiiristäni käyttää niitä. Aloin kysellä asiasta laajemmin. Yksi oli sitä mieltä, että koko luomutuotanto on "kusetusta", toinen tiesi valvonnan olevan tarkkaa eikä kuka tahansa voi edes ryhtyä luomutuottajaksi. Luomukasvit lannoitetaan nokkosuutteella ym. luonnon omilla "lääkkeillä" ja että vallankin suurten kauppaketjujen välittämien tuotteiden aitouteen voi luottaa ja esim. toreilla kaupattavat luomutuotteetkin ovat valvonnan alaisia. Kolmas sanoi ostavansa luomuporkkanoita, salaattia ja omenoita, koska ne ovat paremman makuisia kuin muut. Ja neljäs puhui onnellisen kanan munista (jotka lienevät eri asia kuin luomumunat) niin hellyttävästi, että minä joka olin käyttänyt kaikkein halvimpia, onnettoman? kanan munia, aloin tuntea syyllisyyttä.

Sitten toinen aiheeni. Olin ilahtunut kun tieto-finlandian sai jäkäläkirja, televisiouutista katsoessani suorastaan tuntenut nenässäni metsän tuoksun. Mutta tuttavistani ne, joiden kanssa asiasta olen keskustellut, ovat olleet toista mieltä. Jokin ihmisläheisempi teos se olisi muka pitänyt olla. Mikä on ihmisläheisempää kuin luonto? No joo, toki jokainen rakastaa luontoa, mutta että juuri jäkälä...Niinpä. Samalla kun ihailemme metsän puita ja muuta kasvustoa, tallomme saappaidemme alle vaatimattoman näköisen harmaan jäkälän omistamatta katsettakaan sen kauneudelle. Eikä edes tarvitse mennä metsään asti, takapihan kallion kupeilla kasvaa monta erilaista jäkälälajia. Yhdestä kohoaa pienen pientä kellomaista torvea, toisen kasvusto muodostuu kauniista kuvioista jne. En ole vielä nähnyt em. kirjaa, mutta netistä olen katsellut jäkäläkasvustojen harmonista kauneutta.

Alkajaisiksi rautarouva tarjosi terästettyä glögiä, joka lämmitti mukavasti ja meillä kahdella muutenkin puheliaalla naisella juttua riitti. Oivoi, hän oli käyttänyt luomumunia iät ajat ja keittiökaapista löytyi pussi luomuvehnäjauhoa. Ilmeisesti siitä leivottuja olivat kahvipöydän makoisat luumutortut ja lohipasteijat. Pöydällä paloi punainen kynttilä, ikkunan takana levittäytyi upea luminen metsäluonto. Mutta jäkäläkirjasta rautarouvakaan ei ollut lämmennyt. "Aika kaukana kansasta" oli hänen mielipiteensä. Samalla hän tarkasteli ikkunan takana ollutta lintulautaa, että olisiko siellä vielä riittävästi syötävää. Ajattelinkin että jos olisi palkittu lintukirja, siitä hänkin olisi varmaan ilahtunut. Puhuttuani jäkälien puolesta hänenkin asenteensa niitä kohtaan lientyi, ei vain muka ollut aiemmin tullut perin pohjin ajatelleeksi asiaa.

Rautarouva, joka on lähempänä kahdeksaa- kuin seitsemääkymmentä, polkee pyörällä pitkiäkin matkoja varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Hän ei ole mukana missään yhdistystoiminnassa, ei harrasta mitään erityistä, mutta on monin tavoin mukana elämässä, kiertelee kirpputoreja, lukee ja tekee ristisanoja. Käy kylässä ja kutsuu kylään niitä harvoja tuttaviaan, jotka vielä ovat kyläilykuntoisia. Hänellä on verenpainelääkitys, mutta muuten hän on terve. Kuuluu niihin ihmisiin, joilla on pienten asioiden merkityksellisinä kokemisen taito. Niinpä oletin hänen ilman muuta olevan kiinnostunut jäkälistäkin.

Kotimatkalla ajattelin rautarouvaa, jonka kasvoilta ikä näkyy, mutta joka muuten on jotenkin iättömän oloinen. Huomaan iän myötä myös oman ikäkäsitykseni muuttuneen, laajentuneen. Muistin, miten eräällä ulkomaanmatkalla melkein säälin ja hyvä etten tuntenut myötähäpeää naisen puolesta, joka kertoi olevansa 64-vuotias. Olin itse tuolloin viiskymmentä ja risat. Ja ihmettelin, kun eräs toinen lähes seitsemänkymppinen kertoi ilmoittautuneensa Saksassa pidettäville kielikursseille. Miksi ihmeessä "nyt enää", ajattelin. Mutta iän myötä kaikki em. käsitykseni ovat heittäneet iloisesti häränpyllyä.

Luin syksyllä ilmestyneen Vappu Taipaleen kirjan "Vanha ja vireä." Vaikka siinä toisaalta vakuutetaan vanhojen naisten olevan valttia, on se toisaalta laaja-alainen tutkimus iästä ja ikäkäsityksestä. Eräs ystäväni olisikin toivonut sen saaneen tieto-finlandiapalkinnon, mutta se ei olisi tainnut vielä ehtiä näihin karsintoihin mukaan, ei ainakaan ollut ehdolla. Toivottavasti ensi kerralla on. Vappu Taipaleen kirjassa kerrotaan viimeisimpien tutkimusten mukaan ihmisen olevan onnellisimmillaan hieman alle ja yli 80-vuotiaana. "Lohduttelua" tai ei, ellei onnellisimmillaan, niin ainakin tasapainoisimmillaan hän saattaisi silloin olla. Rautarouva on siitä hyvä esimerkki.

Kotimatkalla ostin lähikaupasta luomutomaatteja, kuuden kappaleen rasia 4 euroa ja jotain. Eivät maistuneet sen kummemmilta kuin muutkaan tomaatit, toisin sanoen eivät miltään. Äitini kotimökin aurinkoisella seinustalla aikoinaan kasvattamien tomaattien makua lienee nykyaikana turha tavoitella.