Menneisyyden todistajat

"Ystävyys on välttämätöntä ihmisen muistin toiminnalle. Menneisyyden muisteleminen ja säilyttäminen on ehkä välttämätön ehto, jotta ihmisen minuus pysyy kokonaisena. Jotta minuus ei kutistu, jotta se pysyy entisen kokoisena, sitä pitää kastella muistoilla kuin ruukkukasveja, ja kasteleminen vaatii säännöllistä yhteyttä menneisyyden todistajiin eli ystäviin."

Edellä oleva teksti on Milan Kunderan kirjasta "Identiteetti" ja se pisti minut miettimään muistojen merkitystä.

Olin juuri ollut ystäväni syntymäpäivillä, jossa oli muisteltu yhteisen nuoruutemme riemukkaita retkiä, kotimaan laiva-juna rengasmatkoja, tanssireissuja ja saatolle pyrkijöitä ja päässeitä niin äänekkäästi ja antaumuksella, että ystäväni mies oli huutanut: "Tulkaa sieltä parvekkeelta sisätiloihin muistelemaan!" Edellisellä kerralla olimme muistelleet sitä, miten olimme saaneet tuurata esimiestemme kesälomia, kolmena kesänä peräkkäin vaikka olimme olleet vasta yhdeksäntoista vuotiaita! "No ettehän te mitenkään ole kolmena kesänä voineet yhdeksäntoistavuotiaita olla," keskusteluamme sivusta seurannut mies oli huomauttanut. Ja sekös meitä oli taas naurattanut, olimme vakuuttaneet olevamme yhdeksäntoista kesäisiä vieläkin!

Mieluisia muistoja, mutta sitten on niitä, jotka haluaisi unohtaa tai ainakin pitää vain omina muistoinaan. Esimerkiksi jos sinut on viisikymmenluvulla jossain peräkylän kokkojuhlilla valittu juhannusneidoksi, et varmasti riemastu jos yhä edelleen saat kuulla itseäsi esiteltävän muille, tuntemattomille juhlavieraille juhannusneitona! Varsinkaan jos et ollut edes ilmoittautunut kyseiseen kisaan, vaan sinut oli houkuteltu yleisön joukosta mukaan. Tai jos olet jossain elämäsi vaiheessa painattanut omakustanteena sukukirjasen, juhlaillan ehtoisa emäntä sinut esitellessään sanoo nimesi ja lisää perään: "kirjailija." Tai pelkkää hyvän hyvyyttään esittelee sinut "taiteilijana", vaikka itse et enää edes muistaisi kolmekymmentä vuotta sitten tekemiäsi, kansalaisopiston kevätnäyttelyssä olleita hiilipiirroksiasi. Selittele siinä sitten että minkä alan taiteilija, montako teosta julkaissut kirjailija olet!

Lasteni isä oli nuoruudessaan laulaa loilottanut paikallisella tanssilavalla järjestetyssä iskelmälaulukilpailun alkukarsinnassa Tapani Kansan tunnetuksi tekemän kappaleen, karsiutunut kisasta heti. Hänelle itselleen se oli mukava muisto, mutta hän ei sietänyt että joku toinen muistutti häntä siitä. Mutta niin vain aina silloin tällöin vuosikymmenten varrella tapahtui, hyvämuistisia löytyy aina!

Muisti tallentaa ja deletoi, mutta saattaa yllättäen palauttaa jo poistamansa tiedoston tunnemuistin nimikkeellä takaisin. Kun kampaajani kysyi, miten kesä on mennyt, vastasin ensin jotain ympäripyöreää, mutta enkös vain sitten tullut maininneeksi eräästä lähipiirissäni keväällä sattuneesta ikävästä tapauksesta. Ei olisi pitänyt. Vaikka tilanne on jo ohi enkä ollut enää viikkokausiin edes ajatellut sitä, silloinen huoli ja murhe palautuivat elävinä mieleeni ja huolestutin kampaajarouvankin, joka arveli omassa lähipiirissään saattavan käydä samoin. Surullinen olo lopun päivää, ilmeisesti meillä molemmilla. Miten oikeassa ovatkaan ne ihmismielen asiantuntijat, jotka kehottavat kelaamaan vain mieluisia muistoja!

Siis kumpi onpi parempi: Vanha ystävä, joka muistaa menneisyydestäsi kaiken, vai uusi tuttavuus, jolle voit valikoiden kertoa muistojasi? Sanoisin että molempi parempi.