Piroskan tarina

Profiilikuvani nukke, etelä-unkarilaisesta Harkányn kylästä oleva Piroska on istunut olohuoneeni sohvan selustalla toistakymmentä vuotta. Nuken puku ei ole tyypillinen unkarilainen kansanpuku, vaan erään unkarittaren kertoman mukaan muunnelma ylhäisön, aateliston aikoinaan käyttämästä puvusta ja siinä on viitteitä myös naamiaisissa käytettyihin asuihin.

Mutta tarinaan. Harkány tunnetaan hehtaarien laajuisesta kylpyläalueestaan, jossa varsinaisen kylpylän lisäksi oli baareja ja ravintoloita, puistoja, uima-altaita. Suurin osa kylpylävieraista oli saksalaisia, jotka valtasivat parhaat auringonotto ja lekottelupaikat heti aamusta. Me olimme ensimmäisiä, ellemme peräti ensimmäinen suomalaisryhmä siellä. Hotellimme oli kylpyläalueen ulkopuolella, mutta niin lähellä että monet piipahtivat aamupäivän hoitoihin kadun yli kylpytakissaan. Toinen vaihtoehto oli jättää vaatteet lukittaviin pukukoppeihin. Systeemi, joka samoin kuin oikean hieronta- tai muun hoitopaikan löytäminen valtavasta kaksikerroksisesta laitoksesta tuotti meille ensin ongelmia, säntäilimme sinne tänne eksyksissä kuin sokeat kanat! Opasteet kun taisivat olla pelkästään unkariksi, joten minun sekä erään toisen naisen vähäiselläkin unkarinkielen taidolla oli kysyntää! Menneen neuvostoajan raskassoutuisuus oli vielä aistittavissa mm. kylpylän rakenteissa ja hoitoihin liittyvän asioinnin monimutkaisuudessa, joka sitten kun siihen paremmin perehtyi, saattoi osoittautua yllättävän yksinkertaiseksi. Valtavan kokoisessa, korkealaitaisessa ammeessa annettu vedenalainen selkähieronta oli tehokasta, vaikka ensin vähän pelottikin kiivetä siihen ammeeseen.

Meillä ei ollut tulkkia muulloin kuin parilla bussiretkellä, mutta ryhmässämme oli saksankielentaitoinen nuori nainen, joka toimi tulkkina ensimmäisen kylpyläpäivän ohjelmaan kuuluneella lääkärin vastaanotolla. Minulle, jolla oli ajoittaisia sydämen rytmihäiriöitä, lääkäri suositteli kuumavesialtaissa lekottelua korkeintaan parikymmentä minuuttia kerrallaan. Eräällä rouvalla oli verenpainelääkitys, mutta siitä huolimatta lukemat olivat niin korkealla, että lääkäri määräsi hänet tulemaan joka aamu vastaanotolleen verenpaineen mittausta varten. Rouva osasi englantia, mutta ei saksaa eikä unkaria, joten hän ilmoitti matkanjohtajallemme, että ilman tulkkia hän ei vastaanotoille lähde. Saksaa sujuvasti puhunut tyttö oli muutenkin täystyöllistetty, joten matkanjohtaja pyysi minua menemään mukaan.

Olihan se lähdettävä, vaikka minulla ei ollut aavistustakaan unkarinkielisestä lääketieteellisestä sanastosta ja mukana olleesta taskusanakirjasta tuskin olisi paljonkaan apua. Onneksi verenpainemittarin lukemat olivat samat kummallakin kielellä. Vastaanotolla mukana ollut sairaanhoitajatar hymyili meille ystävällisesti, sanoi tulossa olevan kauniin päivän, vaikka aurinko oli siihen aikaan aamusta vielä alhaalla autereen takana. Syyskuussa säätila muistutti Suomen kesää parhaimmillaan. Alueella oli hyvin hoidettuja nurmikoita, ravintoloiden ja baarien lisäksi myyntikojuja, joista saattoi ostaa lukemista, kahvia, jäätelöä ja virvokkeita, pujahtaa välillä uima-altaan kimaltavana kutsuvaan vilvoittavaan veteen. Vanhojen puiden alla oli leppoisa istuskella tai lähteä hotelliin iltapäivä-torkuille. Kylpylähoidot ajoittuivat aamupäivään, joten loppupäivä oli vapaata. Yhteinen illallinen oli hotellin ruokasalissa. Korkeasta verenpaineesta kärsivällä rouvalla oli joka ilta erilainen, toinen toistaan tyylikkäämpi asu.

Mutta kun hänen verenpaineensa ei vain ottanut laskeakseen, lääkäri huolestui toden teolla. Tosin hän arveli sen ainakin osittain johtuvan matkan ja tilanteen aiheuttamasta jännityksestä. Se, millaisissa lukemissa minun verenpaineeni tulkkaustehtävän tohinoissa mahtoi liidelläkään, ei tullut kenenkään mieleen! Lääkäri halusi vaihtaa rouvan lääkityksen. Hän vain kirjoittaisi reseptin, voisimme hakea uudet lääkkeet kivenheiton päässä olevasta apteekista. Rouva pyysi miettimisaikaa. Olin hänen kanssaan samaa mieltä, asiaa sieti harkita, varsinkaan kun en ollut aivan varma, olinko edes ymmärtänyt lääkärin määräyksen oikein! Lupasimme palata seuraavana aamuna asiaan. Sitä ennen rouva soitti Suomeen omalle lääkärilleen, jonka mielestä lääkkeitä ei niin lyhyen matkan aikana kannattaisi vaihtaa. Hän kehotti rouvaa ottamaan tilanteen rauhallisesti, tulemaan kotiin palattuaan hänen vastaanotolleen.

Asia selvä, mutta miten kertoisin sen kylpylän lääkärille niin ettei hän, miellyttävä vanha herra, loukkaantuisi siitä? Yrittäessäni esittää asian mahdollisimman kohteliaasti, takeltelin niin että jo siitä lääkäri osasi päätellä mistä oli kyse. Hän vain huitaisi kättään, alkoi nauraa ja sanoi ymmärtävänsä tilanteen täysin. Rouvan ei tarvitsisi enää aamuisin käydä mittauttamassa verenpainettaan, ellei itse sitä nimenomaan halunnut. En muista halusiko vai ei. Muistan vain sen, miten hän matkalla lentokentältä kotiin ojensi minulle kassin, josta kurkisti Piroskan mustatukkainen pää. Hän oli ostanut nuken Harkányn torilta kiitokseksi tulkkauspalveluistani. Aviomies oli häntä bussipysäkillä vastassa.

Myöhemmin, matkan muisteluillassa tavatessamme rouva kertoi verenpaineensa olevan taas normaalin.