Lapsuuteni savolaisyhteisön sanastossa "vatulointi" oli esimerkiksi asiapapereiden tai tavaroiden setvimistä kun ei oikein osattu päättää, mihin kansioon tai paikkaan minkäkin laittaisi. Tai joku sanoi tekevänsä jonkin asian mieluummin itse kuin katselisi sitä vatulointoia mitä se joidenkuiden muiden tekemänä olisi.
- No voi herranen aika! Kauhistelen jotain asiaa. - Entäs rouvanen aika? Keskustelukumppani kysyy. "Jatkuttelee" niin kuin Savossa sanottaisiin. Vakavaksi aiottu keskustelu tyrehtyy siihen, tulee tunne että jatkuttelija aliarvioi keskustelun aihetta sekä samalla minua rahvaanomaisen huudahdukseni vuoksi. Tai jos sanon ilmaiseksi, punaiseksi, hän huomauttaa "ai seksi?" Jos sanon haluavani jotain sinistä, kysymys kuuluu "ai ginistä?" Et nyt viitsis jatkutella kaikkea mitä sanon, pyydän, hän sanoo sen olevan huumoria. Huumoria vai halua nolata toinen ihminen? Vaiko vain osoitus omasta epävarmuudesta, siitä että hänellä ei ole valmiuksiakaan sen kummoisempaan, pohdiskelevampaan keskusteluun?
- Jos ajan tätä tietä tietä eteen päin, onko N:n kirkonkylä siellä? - On se siellä vaikket ajaskaan, on vastaus, joka ei ehkä ole jatkuttelua, vaan "savolaista sananrieskoo", näsäviisautta, sanottaisiin jossain päin Suomea. Vatuloinnin ja jatkuttelun lisäksi mieleeni juolahtaa monta muuta savolaisperäistä sanaa: marhata, piketellä, taihata, rupatella, rollata, entrata, kehata, kainostella.
Marhaaminen on hidasta kävellä marhaamista, pikettely sen sijaan nopeatahtista, lyhyin askelin, ehkä kengän kannat kopisten etenevää menoa. Taihaaminen on hidastempoista, kovaäänistä "huastamista", rupattelu harmitonta jutustelua, kahvikupin ääressä seurustelua, kuulumisten vaihtelua, ehkä hienoista juoruamista, mutta rollaaminen on jo toisten ihmisten asioiden levittelyä. Entraaminen, olisiko se ollut mietiskelyä, eri vaihtoehtojen välillä tapahtuvaa pohdiskelua? Kehtaamisella oli useampikin merkitys. "Minnuu niin kehtuuttaa", sanottiin kun ei oikein olisi haluttu lähteä toisen ehdottamalle kyläreissulle tms. Kehtuuttaminen oli kai laiskottamisen lievempi, kohteliaampi muoto. "Emmie kehtoo männä sinne", saattoi tarkoittaa sitä, että kainosteli eli ujosteli mennä tai ei vain viitsinyt lähteä.
Läpänä, jurpelo ja tolovana olivat vähemmän mairittelevia ilmaisuja. "Semmonen läpänä," oli hiukan halveksiva ilmaisu itsevarmasta tytöstä, joka laittautui ja esiintyi isompana neitinä kuin ikä olisi edellyttänyt tai jonka olemus ei vain muuten miellyttänyt. Jurpelo oli omapäinen, puhumaton pojan tai miehen jurikka, mutta ei sellainenkaan, joka "huastoo rällättää enemmän kun suusta mahtuu sanoja kerralla tulemaan", ollut kaikkien mieleen. "No on siinä tolovana!" Todettiin henkilöstä, joka teki jonkin asian, työn päin mäntyä tai vaikkapa vain eri tavalla kuin häntä tolovanaksi nimitellyt itse olisi sen tehnyt. Joku kertoi "yhyttäneensä", (tavanneensa) kaupunkimatkalla jonkun tuttavan, toiselle ommellessa "öyhähti" neula sormeen. Ja jokin kipeä muisto saattoi vaikkapa musiikkia kuunnellessa öyhähtää kuin neulan pisto mieleen.
Olin 11-vuotias kun muutimme Savosta etelä-Suomeen. Ensimmäisiä asioita, joita opin oli se, että kun Savossa sanottiin "elä mäne", niin etelässä se kuului "älä mene!" Savossa ruoka oli tuimaa silloin kun siinä oli liian vähän suolaa, etelässä päin vastoin. Tuuli sen sijaan taisi olla tuimaa kummassakin paikassa. Ihmettelin kun hämäläinen anoppini kertoi "viruttaneensa" (huuhtoneensa) pyykit! Savossa viruttaminen oli venyttämistä. Enkä tänä päivänäkään ymmärrä, miksi länsi-Suomesta ollut työtoverini kysyi "ketä käski" silloin kun hän halusi tiedustella että "kuka käski!" Mutta millaisia mahtoivatkaan olla ne väärinkäsitykset, joita syntyi kun Karjalasta evakkoon joutuneet ja muualla Suomessa asuneet kohtasivat toisensa tilanteessa, joka jo sellaisenaankin oli vaikea ja jota merkityksiltään erilaiset murresanat entisestään vaikeuttivat?
Ainakin meillä vatulointi oli samaa tarkoittava.
VastaaPoistaVatvominen jahkailua tai paperien selailemista.
Tuo "jankuttelu" taisi olla sellaista ironiaan kuuluvaa piruilua, jonka tarkoituksena on halveerata tai halveksia toisen sanomisia.
Piketellä ja rollata on ihan outoja sanoja kun taas kehata/kehdata ja rupatella on tullut karjalaisperäisinä sanontoina tutuiksi.
Taihaamisesta en oo kans ikuna kuullu, kun taas maheeraaminen on sellaista jahkailua, ettei osaa päättää mitä tekisi.
Tossa huastoo rällättää on jotakin tuttua, kun muistais vaan mitä. Sekö se outosana läpänä sen tekee kuten jurpelo/jurri, meilläpäin.
Elä mää, tutuksi tullut sanontatapa naapureilta. Varoitettiin vaikkapa putoamasta, esim. veteen tai kiellettiin menemästä jonnekin.
Aika paljon oli minulle outoja sanoja ja sanontoja vaikka olen puoliksi savolainen, oisko niin, että eri puolella savonmaata on murre vähän erilaista.
VastaaPoistaHauskasia sanoja, joista en montakaan tunnistanut, mutta kiva oli lukea.
VastaaPoistaKiitos kommenteista! "Elä mää" se taisi olla meilläkin eikä "elä mäne." Eri puolilla savonmaata murre on erilaista, esimerkiksi meillä Savonlinnan seudulla sanottiin karjalaisten tapaan "mie" ja "sie", mutta Kuopion paikkeilla "minä" ja "sinä". En ole mikään savonmurteen tuntija,koska paljon sanastoa on unohtunut, vaikka vanhempani puhuivatkin sitä vielä täällä "etelässäkin", mutta joitakin sanoja ja sanontoja muistuu lähes päivittäin mieleen.
VastaaPoistaKylläpä olkii tuas hauskoo sananrieskoo!Minä niin rakastan murteita.Kun muutin tänne piäkaupunkiin niin huastoin savoks ja sekös oli työpaikalla varsinkin lapsista hauskaa.Opinhan minä sitten "helsinkiäkin"puhumaan,mutta aina puhelimessa suvun kanssa tuli automaattisesti "omalla kielellä"puhuttua.Omat lapset huomauttivat joskus puhelun jälkeen,kun jäi murre päälle,että "puhu äiti ihan tavallisesti".
VastaaPoistaMulla asui aikoinaan tuttavia Raumalla ja se se vasta murretta oli,herranjestas!!!Mutta pikkuisen ehdin sitäkin oppia,ainakin ymmärtämään.
Minun mielestäni murteet ovat suuri rikkaus ja minusta on ihanaa kuunnella,kun niitä käytetään.
Sama juttu, ilahdun ja tulee kotoinen olo kun vaikkapa jossain tilaisuudessa, missä on paljon ihmisiä, kuulee jonkin repliikin savonmurteella! Murteet ovat rikkaus, joka tulisi säilyttää jälkipolville. Ehkä netistä löytyykin eri murresanastoja, en ole katsonut. Paikallislehdessä oli nykynuorison käyttämää sanastoa, josta en ymmärtänyt kuin pari sanaa!
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaMustis20. marraskuuta 2012 15.48
PoistaVoi vispilä miten kivoja sanoja olit tänne taas keksinyt Petriina. Tästä tuimasta olen kiistellyt ihan viime aikoina ja minusta oli ihmeellistä että tuima voi vähäsuolainen sillä tuima tuulikin on kova:) Raumalaista ei ymmärrä vanaha erkkikään, mutta savolaiset ovat tosi rasittavia, ehkä vielä rasittavampaa on manselaisuus.
Savolaisilla on kieltämättä omituinen tyyli olla muka vitsikkäitä, se on verenperintöä, eivätkä he voi sille mitään? Huumorintasoa voi yrittää ehkä vähän nostaa, sillä tuon tyyppinen sanailu, josta ylempänä kerroit, tai vatulointi vaikuttaa vähintääkään epäkohteliaalta vämmäämiseltä ja vähämieliseltä leukailulta Se, että näin törstisti sanon savolaisuudesta, johtuu siitä, että ne ryökäleet ovat jotenkin mulle sukua:)
Poistin edellisen turhan tautofonian vuoksi, siitä opettaja aina huomauttili ja kuten huomaat, hyvällä tuloksella:)
Sukua minulle myös! Hersyvässä savolaisessa ilmapiirissä kasvaneelle otti aikansa sopeutua perihämäläiseen elämänmenoon.
PoistaKyl on hianoi sanoi taas tääl. Osa miulleki tuttui, mut osa ihan uusii. En oo enne kuullu vatuloinnist, vaik olen syntyny Vatulas. Ja toi Mustiskin vämmäilee, mitähän se sil meinaa. Sen verran mius on apinaa, et helpost rupeen matkimaa toisen puheen tyylii, elikkä murret (apinako).
VastaaPoistaKu mie en kehtaa, sillon minuu hävettää tai ujostuttaa. Ja ku mie jankutan, nii mie sanon jostai asiast sata kertaa, jos toinen ei usko. Viittimine ei oo kehtaamist miun mielest. On tää nii lystii tää suomi.
Vieras sana minullekin tuo "vämmäilee", oliskohan samaa kuin jatkuttelu? Kiitos kommentistasi!
Poista