Ollaanks me tuttuja?

- Hei, me on varmaan tavattu ennenkin, viehättävän näköinen   nainen totesi päijät-hämäläisen viinitilan vessajonossa kesäisenä lauantaipäivänä. - Tutulta sinäkin näytät, mutta en kyllä muista, missä ollaan tavattu, sanoin, kelasin nopeasti mielessäni työ-, yhdistys- ym. kuvioitani, mutta en osannut sijoittaa häntä mihinkään niistä. - Oletko kävellyt joskus konserttitalon lavalla? Hän kysäisi. - No en todellakaan! - Mannekiinina... hän jatkoi. - En, en ole koskaan esiintynyt mannekiinina, sanoin, arvelin hänen erehtyneen henkilöstä.

Jaa... mutta hetkinen! Mannekiinikurssin loppunäytöshän pidettiin konserttitalolla! Olin silloin 19-vuotias. Nainen oli ollut samalla kurssilla ja tunnisti minut vielä! Ehkä olimme joskus myöhemminkin ohimennen nähneet, miettineet, että ollaanks me tuttuja. Minä en ollut muistanut kyseistä kurssia koskaan käyneenikään, joten vessajonosta päästyäni oikaisin oitis ryhtini ja menin retkellä mukana olleen tyttäreni luokse. - Äitisipä se onkin käynyt mannekiinikurssin, kehaisin, mutta hän oli niin keskittynyt valitsemaan tilalla myytävinä olleita mansikoita, luomutomaatteja ja vihanneksia, ettei juuri korvaansa lotkauttanut minun mannekeeraamisilleni. Viinitilan kahviossa vaihdettiin vielä kurssitoverini kanssa muutama sana. Kysyin, onko hän facebookissa. - En. Vastaus tuli sen tuntuisesti, että hän vähät välitti koko tietotekniikasta! Viinitilalle varattu aika hupeni ostoksia tehdessä niin että sen pitempiin puheisiin emme enää ehtineet. Ostin pitkulaisen pullon hiljattain tilaviinikilpailussa kultamitalin voittanutta Jalovadelmaa.    

Retkiohjelmaan kuului käynti restauroinnin jälkeen ovensa avanneessa Urajärven kartanossa. Eräs lähipiiriini kuulunut henkilö oli ollut 1930-luvulla kartanossa palvelijana, ensin keittiöapulaisena, sitten tarjoilijana, passannut mm. taidemaalari Eero Järnefeltiä ym. tunnettuja kuten myös vähemmän tunnettuja kartanon kesävieraita. Kun herrasväki oli kauniina kesäpäivänä halunnut juoda iltapäiväkahvit korkealla Valhallassa, tai Lilly ja Hugo von Heidemanin haudan lähellä järven rannalla, tai aivan  kartanon niemen kärjessä, siinä oli ollutkin palvelijoilla ponnistelemista kun suuri kahvipannu ja koreihin pakatut pullat, liinat ja astiat oli särkymättä pitänyt kantaa juurakkojen ja kivien kirjomia polkuja pitkin kilometrinkin päähän. Oman perheeni kanssa olimme 1990-luvulla vuokranneet pariksi päiväksi  huoneen kartanon piharakennuksesta. Olen myös ahminut kaikki Elisabet Ahon kirjoittamat kartanon historiaan liittyvät teokset. Nyt, restauroinnin jälkeen kartano tuntui jotenkin kuihtuneelta,  pienemmältä kuin muistin, vaikutelma saattoi johtua siitäkin että meitä pelmahti sinne kerralla bussilastillinen ihmisiä.

Kotiin palattuani etsin kuvan mannekiinikurssin päättäjäisistä. Kuvassa meitä on konserttitalon lavalla kolme tyttöä sekä kurssin johtajatar turkispuuhka olkapäillään. Silloin mannekiinikursseja järjestettiin lähes joka niemeen notkoon ja saarelmaan ja oppimishaluisia tyttöjä riitti! Olin konttorissa töissä ja koska olin konekirjoituskurssista alkaen suorittanut jos jonkinlaista kurssia, lienen pelkkää uteliaisuuttani päättänyt käydä myös mannekiinikurssin. Olisiko loppunäytökseen kuulunut  kilpailu, jossa minä olin tullut toiseksi tai kolmanneksi ja keskellä seisova paikallisen vaatetusliikkeen myyjätär-mannekiini voittanut kisan vai miksi meitä on kuvassa vain kolme? Viinitilalla tapaamaani naista siinä ei ole. Harmittaa että juttutuokiomme jäi niin lyhyeksi, että emme hoksanneet vaihtaa yhteystietojamme, toivottavasti vielä joskus törmäämme toisiimme kun ilmeisesti samalla paikkakunnalla asutaan. Ja nyt, näitä miettiessäni mieleeni juolahtaa, että on kai meidän täytynyt saada kurssilta jonkinlainen todistuskin...

Äkkiä kaapin kätköistä iso ruskea kirjekuori esiin! "Koulu- kurssi ja työtodistuksia", lukee kuoren päällä. Plaraan koulu- ja työtodistukset sivuun, keskityn nipussa alimmaisina oleviin.  Konekirjoituskoulu Näppäin, sihteerikurssi, todistuksia kielikursseilta, sanataiteen kurssi, tekstinkäsittelykurssi, tietotekniikkatutkinto; tietokoneen käyttäjän A-kortti vuodelta 1999, no eipä uskoisi että minä tumpelo sellaisenkin olen suorittanut!  Pikakirjoituskurssista ei todistusta ole, koska olin jättänyt sen  kesken. Samoin muotipiirustutuskurssi oli kaatunut piirtämieni hahmojen kömpelöihin jalkoihin. Todistus Urjalasta Pentinkulman  päivien aikaan olleelta kurssilta... ja... Siinä!

Todistus, jonka mukaan neiti se ja se on osallistunut Mannekiinikoulu Eleganz´in  toimesta järjestettyyn mannekiinikurssiin. "Kurssin ohjelma käsitti opetusta seuraavissa aineissa: mannekiiniopetusta, hiusten  hoitoa, make-up opetusta, käyttäytymistaitoa, valokuvamalliopetusta. " Alla koulun johtajattaren nimi, joka ei enää sano minulle mitään, mutta joka tuon ajan muotimaailmassa on saattanut olla hyvinkin tunnettu henkilö.  Kurssi on kestänyt lokakuun puolivälistä joulukuun loppuun. Muistankin siellä olleen asiantuntijoina kosmetologia, kampaajaa jne. Ehkä kurssilla on opiskeltu myös edellisessä  blogijutussa käsittelemääni kehonkieltäkin. Oikeaoppista istumista ainakin opeteltiin eli: naisen ei sovi istua polvi toisen päälle heitettynä niin että päällimmäinen jalka sojottaa holtittomasti eteen päin, vaan sääret asetetaan sievästi vieretysten hieman vinoon asentoon. Ja mikäli istutaan jalat vierekkäin (ei missään  tapauksessa polvet harallaan!), silloinkin näyttää sirommalta jos sääret ovat hiukan vinosti vasemmalle tai oikealle. Muitakin istuma-asentoja lienee opeteltu, samoin kuin kaunista kävelyä ja kääntyilyä, käsien asentoja... Että kummasti näitä opittuja asioita kumpuaa muistojen yöstä kun muistelemaan ryhtyy! 

Nostalgisissa tunnelmissa kokoilen todistuksia kuoreen takaisin.  No mikäs se tämä on? Ihmettelen kun lattialle lehahtaa  oranssinvärinen paperi. "Diplomi Aurinkomatkojen Marmariksen kielikoulusta! Arvoisa asiakkaamme se ja se on suorittanut hyvällä menestyksellä, suurta tarmoa ja osaamista osoittaen Turkin Kielen Erittäin Intensiivisen Pikakurssin Marmariksessa silloin ja silloin. Allekirjoituksena Melkein oikea turkinkielen lehtori."  Niinpä nyt tämän lämpimän kesäpäivän kunniaksi turkkilaisittain:  
- Bira, lütfen! Olutta, kiitos!