Kunnon nainen

"Pese tukka", mies sanoo vaimolleen eräässä Eeva Joenpellon romaanissa. Ei siksi että vaimon tukka näyttäisi likaiselta, vaan että tämän mieliala kohenisi. Olen itsekin huomannut hiusten pesun virkistävän vaikutuksen vaikkapa kaupunkiasioille lähtiessä. Kaupoissa ei tule kuuma kun voi ottaa myssyn päästä niin että puhtaat hiukset heilahtavat, ja varsinkin jos on malttanut ennen lähtöä hetken ajan pitää vaikkapa vain paria paplaria päälaella, sitähän tuntee itsensä ihan maailmannaiseksi!         

Sama vaikutus lenkille lähtiessä kun ikäkulun lippiksen tilalle voi vetää päähänsä pirtsakan uuden myssyn. Olin jo pitkin syksyä katsellut kauppojen ja markkinoiden myssyvalikoimia, mutta en ollut löytänyt mieleistäni kunnes kauppatorin Joulukylässä törmäsin siihen! Nappasin sen muiden myssyjen joukosta ennen kuin joku toinen ehtisi iskeä siihen silmänsä. Onneksi olin lähtiessäni pessyt ja laittanut tukan, likaisia littanoita hiuksia ei tohtisi toisille esitellä, saati sovitella myssyjä niiden päälle.

Keekoilen myssy päässäni.  - Onks tää hyvä? Kysäisen parilta lähellä seisovalta nuoremmalta naiselta, mutta  kumpikaan ei sano mitään, katsoo vain. - Ei satu olemaan peiliä, me kun emme siihen juuri katsele, myyjä, leppoisan oloinen mies myhäilee, vilkaisee vierellään myyntipöydän takana seisovaa naista. "Sokeiden tekemiä käsitöitä," luen myyntikojun esitteestä. - Minä otan tämän, sanon. Myssy maksaa kymmenen euroa.

Tämä on viimeinen hetki kokea Joulukylän tunnelmaa, illalla portit suljettaisiin, myyntikojut vietäisiin pois. Pikkuväkeä, päiväkotilapsia ja vanhempiensa seurassa tulleita on paljon paikalla. He istuvat puoliympyrän muotoisessa katsomossa silmä tarkkana seuraamassa jonkinlaiseen peikon asuun sonnustautuneen sedän esittämää ohjelmaa. Toinen setä kohentelee nuotion hiillosta, hienoinen savun tuoksu tuo mieleeni lämpiämässä olevan lapsuuden pihasaunan. Nuotion lähettyvillä on halkopinon jäänteet, vanhan ajan musta kirkkoreki, kuusen juurella jouluseimi. Ostan vielä urajärveläisellä tilalla tuotettua hunajaa ja kuopiolaista loimulohta. Vaikka on lämpöasteita, tuuli on niin purevaa, että seurakunnan tarjoama kuuma glögi maistuu taivaalliselta. Illan tummetessa, ennen porttien sulkemista Joulukylästä kantautuu kaupungille yhteislauluna "Enkeli taivaan lausui näin..." 

Uusi myssy on muuten hyvä, mutta reiällinen kudos tarvitsisi  alleen lämpimän vuorin. Vaan mistäs sen nyt otan ja osaisinko sitä itse laittaakaan, pohdiskelen jouluaattona. - Ota tämä, tytär sanoo, kaivaa naulakkonsa päältä valkoisen kangaspipon. Pipoon painetussa kuviossa vihreistä kukka-aihioista muotoiltu naishahmo juoksee hiukset hulmuten, polvitaipeen mutkassa  sanat: "Kunnon nainen." Kyse on joka keväisestä juoksutapahtumasta, johon tytär ja ilmeisesti jo tyttärentytärkin osallistuvat. Pipo istuu kuin valettu villamyssyni alle.

Tosin viimeisimpien tutkimusten mukaan liikunta ei, päinvastoin kuin on luultu, pidennäkään ihmisen elinikää. Mutta siinä toivossa että se pitäisi nivelet toimintakuntoisina sen ajan minkä ikää riittää, vedän kunnon naisen pipolla vuoratun myssyn päähäni ja lähden tästä kohta lenkkeilemään. Muutaman asteen pakkanen, vielä lumettomat kuivat kadut. Askel nousee kevyemmin kun jalassa on kunnon kengät ja lenkkipuvun alla sopivasti vaatetusta, ja uupumuksen varalta taskussa pala suklaata. Naapurini, jotka eivät enää jaksa lähteä lenkille, ovat tänäänkin aamuvarhaisella kiertäneet taloa ympäri. Kolmetoista kierrosta tekee kuulemma kaksi kilometriä. Välillä voi poiketa rappuun lämmittelemään tai istahtaa  mattotelineen laidalle jalkoja lepuuttamaan. Se lienee minunkin tulevaisuuteni, mutta vielä nyt lähden vähän kauemmaksi. Pitäisiköhän pestä tukka sitä ennen?  Tai ehkä vasta lenkiltä palattua.