Mökin tyttö maailmalla; kauan sitten Kanadassa

Vuonna 1912, jolloin muuttoliike Suomesta Kanadaan oli vilkkaimmillaan, lähti muuan suomalaistyttö, jota tässä tarinassa kutsun Matildaksi, ison veden taakse parempia elämisen mahdollisuuksia etsimään. Koti- Suomeen, mummon ja papan luokse häneltä jäi pieni tytär. Kanadassa Matilda pääsi hyvään perheeseen apulaiseksi, tapasi sittemmin toisen Suomen siirtolaisen, savolaispojan, jonka kanssa meni naimisiin. Perheeseen syntyi viisi lasta ja Matildan Suomeen jäänyt tytär kutsuttiin kuudenneksi. Mutta tyttö sanoi, että ei lähde Suomesta mummon luota mihinkään. Tästä päättäväisestä tytöstä tuli sitten aikanaan minun anoppini. Myöhemmin hän kävi monta kertaa Kanadassa, sukulaiset sieltä kävivät Suomessa ja kesällä 1989 meidät mieheni kanssa kutsuttiin kolmeksi viikoksi Kanadaan.

Seisomme Matildan haudalla, kukattomalla, kivettömällä jalkapallokentän kokoisella ilta-auringon kultaamalla hautausmaalla, viitisenkymmentä kilometriä Vancouverista itään. Toinen toistensa kaltaiset tummat muistolaatat on painettu tiiviisti nurmikkoon kiinni. Matildan laatan vuosiluvuista voi päätellä hänen olleen kuollessaan yhdeksänkymmentävuotias. Taivaanrannalle utuisena piirtyvästä vuorijonosta erottuvat metsän peittämä "Blue Mountain" sekä lumihuippuinen vuoripari "Kultaiset korvat." Matildan ja hänen miehensä rakentaman talon, "farmin" seinistä jo maali rapisee, porras narahtaa askelten alla, muistojen talo natisee liitoksissaan. Mutta pihamaalla ruusut hehkuvat kuten ennenkin, pihlajan marjat ovat jo alkaneet punertua. Täällä Matilda hoiti perhettään, kasvatti kanoja ja lapsiaan, ompeli vaatteita sekä omille että vieraille, täältä hän ajoi "kaarallaan haalille" näytelmäharjoituksiin, täältä lähtivät kirjeet ja paketit Suomeen. Nyt toinen pojista asuu farmilla koiransa kanssa. Hänen seitsemänkymppisen, valkoisiin pukeutuneen Doris-sisarensa (nimi muutettu) valkoisten avokkaiden piikkikorot kopisevat pihapolun kiveyksellä. Kuusi ohutta hopeista rannerengasta helähtelee vienosti ladyn käännellessä valkoisen pontiacinsa rattia. Rekisterilaatassa, numerotietojen alapuolella lukee maakunnan tunnus: "Beautiful British Columbia."

Vancouver kaupunki sinivuorten syleilyssä. Puhdas, kaunis, vauraan näköinen. Pilvenpiirtäjät peilautuvat toistensa kylkiin, tuhannet valot kuvastuvat pastellinpehmeinä Tyynenmeren tummaan veteen. Tyylikkäitä siltoja. Punaseinäiset hissit liukuvat Harbour Centren, näköalapaikan ulkoseinää kuin kuoriaiset ylös, alas. Kaupungin keskellä uiskentelevassa pitkulaisessa saaressa sijaitsee Stanley Park, rannoillaan intialaisten tekemien värikkäiden toteemien uljaat rivit. Puiston laidalla olevalla juomapaikalla tapaamme muutaman sanan suomea puhuvan saksalaisherran, joka on tullut hakemaan vettä koiralleen (vaiko vaimolleen?) Hän, "Helsingin rakastaja" kertoo käyneensä monta kertaa Suomessa. Ihailemme kuningatar Elisabetin puiston kukkaloistoa, kuuntelemme trooppisten lintujen kutsuhuutoja puiston keskellä jättiläismäisen lasikuvun kattamassa sademetsässä. "Kuin Hawaijilla", Doris huomauttaa. Parikymmentä vuotta sitten Kanadaan muuttanut suomalainen liikemies tulee juttelemaan kanssamme kun kuulee puhuttavan suomea. Hän kutsuisi meidät kotiinsa ellei olisi seuraavana aamuna lähdössä liikematkalle. Seuraavana päivänä Doris vie meidät japanilaiseen puistoon, jonka koristepensaiden kukinta-aika on jo ohi, lammen vesi myrkynvihreää, mutta jossa vallitsee hyvää tekevä rauha, hiljaisuus, jota kauempaa vienosti kuuluva veden solina vain täydentää. Hääpari saapuu puiston kaarisillalle kuvattavaksi. Morsiustyttöjen ja sulhaspoikien asut ovat mustavalkoiset. Myös morsiusparia kuljettavaa valkoista autoa koristava jättiläissydän on mustavalkoinen, auton kylkiin teipatut tekoruusut - mustia.

Doris asuu kaupungin keskustassa. Pienkerrostalon hulppeaa ala-aulaa, samoin kuin portaita ja asunnon lattioita peittää kokolattiamatto. Suuren yrityksen sihteerinä elämäntyönsä tehneen Doriksen koti on kuin koru. Tyylihuonekaluin sisustetussa olohuoneessa on posliinisia koriste-esineitä joka puolella. Televisiossa pyörii "tyttökullat", unelmanohuen vaalean verhon peittämä ovi punakukkaiselle pikkuparvekkeelle on raollaan. Sisar miehineen on kutsuttu illalliselle. Puolen yön maissa Doris piipahtaa pitkässä emännän asussaan läheiseen supermarketiin maitoa ostamaan. Monet elintarvikeliikkeet ovat auki yötä päivää, myös sunnuntaisin. Työaikalaki samoin kuin työntekijöiden irtisanomissuoja lienevät olemattomat. Parhaiten täällä pärjää se joka "osaa tehdä rahaa." Muun muassa sairaalamaksut ovat korkeat, Amerikan puolella suorastaan huikeat. Silti elämänmeno "lännellä" näyttää olevan iloisen kepeää, huoltenkin keskellä hymyä läpi kyynelten; "just fine!" Kanadassa, eri kansallisuuksien "suuressa sulattamossa", silmään pistää kiinalaisten suuri määrä. Monet heistä ovat halunneet muuttaa pois Hongkongista ennen kuin se liitetään Kiinaan. Heidät tunnetaan hyvinä ja ahkerina työntekijöinä. Vancouverissa he ovat ostaneet kauppoja, hotelleja, kerrostaloja, jopa kokonaisia kortteleita. Idyllisen vanhan kaupungin, Gastownin monissa matkamyymälöissä sekä myyjät että kaikki kaupan olevat tuotteet ovat kiinalaisia.

Vancouverin saari sijaitsee parin tunnin laivamatkan päässä kaupungista. Matildan tyttäristä yksi asuu siellä eläkkeellä olevan lääkärimiehensä kanssa. Meidät majoitetaan talon takana olevaan luxus-luokan asuntovaunuun, jonka varusteisiin kuuluu mm. sinapinkelta-valkoinen kylpyhuone. Pihan perällä komeilee isännän itsensä tekemä sauna. Puolikaaren muotoiset seinät ovat seetripuuta, päreet päreiden lomassa, ikkunanpuitteet on tuotu puretusta farmin kanalasta, suihku ja vesihanat Suomesta. Savu tuprahtelee pitkästä piipusta paksuina pöllähdyksinä, pihamaalla käyskentelevän isännän ääni kumisee tienoon yllä. Sauna on niin uusi, että saamme kunnian olla ensimmäiset saunojat siellä. Hyvät ovat löylyt, minulle ehkä vähän liiankin kipakat. Kasvimaalla kukoistavat biodynaamisesti viljellyt juurekset. Punajuurista keitetään lehdetkin, jotka maistuvat pinaatille. Vadelmapensaiston alle upotetun vesiputken tarina jää minulle hiukan epäselväksi, mutta marjat ovat suuria ja meheviä. Retkeilemme punahonkametsässä, jossa puiden korkeus on 70-80 metriä, läpimitta neljästä viiteen metriin. Syömme piknikpaikalla eväitämme, poimimme vuoroveden paljastamalta merenpohjan kivikolta ostereita, joilla isäntämme kertoman mukaan on miehiin erikoinen, mieskuntoisuutta kohentava vaikutus. Ostereistako johtunee se, että pariskunta vaikuttaa hyvin onnelliselta. Lapset ovat jo maailmalla, vaimo on keskittynyt passaaman miestään, joka puolestaan muistaa kiitellä aamupuuron erinomaisuutta. Ostereiden tyhjät kuoret pitää palauttaa rannalle, peltiset tyhjät oluttölkit kauppaan, jossa niistä hyvitetään 5 senttiä per kappale. Luontoa suojellaan. Muun muassa laki lyijyttömästä bensiinistä astuu niin Kanadassa kuin USA:n puoellakin seuraavan vuoden alusta voimaan. Jonakin päivänä ajamme 800 kilometriä pitkän saaren eteläkärjessä olevaan British Columbian pääkaupunkiin, postikortinkauniiseen Victoriaan. Täältä jostakin lähtivät aikoinaan ankeissa olosuhteissa työskennelleet kaivosmiehet Sointulaan, Matti Kurikan perustamaan toisenlaiseen, sosialistiseen yhteiskuntaan. Sittemmin yhteisö hajosi sekä sisäisten erimielisyyksien että ulkoapäin tulleen painostuksen vuoksi.

"Vuorilla pää kevenee" sanoo vaimonsa kanssa Ontariosta asti tullut Matildan vanhin poika, kolmipäiväisen Kalliovuorten retkemme isäntä seistessämme Albertan puolella olevan Lake Louisen rannalla. Taivaanrannalla riippuvat valkeat poutapilvet sulautuvat vuorilla hohtavaan lumeen. Pari kolme kilometriä meren pinnan yläpuolelle kohoavien rosoisten vuorten kainalossa välkehtivän järven vesi on hellepäivänäkin viisiasteista. Mutta siinä missä Louise-järvi houkuttelee matkailijoita loistohotellillaan, rantapuistoillaan, lumoaa Moraine Lake koskemattomuudellaan. Pieni erämaajärvi säihkyy turkoosin eri vivahteissa, majesteetillisten vuorten edessä nuppineulankorkuiselta näyttävä syvänvihreä kuusimetsä korostaa järven omalaatuista kauneutta. Moraine Lake on yksi lumoavimmista paikoista, missä koskaan olen käynyt. "Puhutaan vuoriston hurmasta, juopumuksesta, joka lähentelee hulluutta", kirjoittaa Han Suyin teoksessaan "Vuoret ovat nuoria." Kalliovuorten ikiaikainen kauneus, valkoisena vaahtona ryöppyävien vuoripurojen raikkaus todellakin synnyttävät euforiaa lähentelevän hyvänolon tunteen. Aika on pysähtynyt käsillä olevaan hetkeen. Mutta vuoret voivat olla myös julmia. Odotamme autojonossa tien poikki lasketun puomin takana puoli tuntia kun ajotielle vierinyttä talon kokoista kivilohkaretta hinataan sivuun. Pysähdymme vuonna 1965 tapahtuneen onnettomuuden muistomerkillä. Tuolloin, lievän maanjäristyksen seurauksena vuoresta lohkesi osa haudaten alleen kokonaisen järven sekä kymmenien metrien pituisen matkan ajotietä. Kaksi tiellä ajanutta autoa jäi vyörymän alle, yhtä uhreista ei koskaan löydetty. "Kolmen laakson solan" ylellisessä motellissa viettämämme yön jälkeen aloitamme paluumatkan Oganagin kautta, eteläistä tietä, jonka varrella vuoret ovat loivempia, järvet suuria. Ohitamme hedelmänviljelyalueita. Iltamyöhällä huomaamme tienviitassa tutun nimen: Vancouver, - 389 kilometriä! Voi ei... Seuraavana päivänä lähtisimme Matildan kolmannen tyttären ja hänen miehensä Jimmyn asuntoautolla USA:n puolelle.

Seattle.Ihmisiä liassa ja rääsyissä, ihmisiä hyvissä vaatteissa. Tämä on Amerikka! Kadun kulmassa iso mies tukka savessa, enpä arvaa ottaa kuvaa. Täällä voisi vain istuskella, katsella ohi kulkevia ihmisiä kuin näytelmää. Täällä voisi kai ihmisen tappaa kuin kärpäsen. Siinä missä Kanada on kuin hyvinkasvatettu perhetyttö, on Amerikka villi ja vapaa, puoliboheemi kiertolainen. Seattlen kauppahallin ovensuussa tummaihoinen soittaja villapipo päässä kumartuneena bassonsa puoleen, vierellään farkkuhousuinen keski-ikäinen huilisti silmät kiinni, vartalo musiikin tahdissa huojuen. Suklaanruskea ihoinen kaunis tyttö vaalean, enkelikasvoisen pojan käsipuolessa kiinni. Myyntipöydillä on röykkiöittäin hedelmiä, kaloja, simpukoita, äyriäisiä, säilykkeitä, leipiä... - Täällä ei pidä levitellä rahojaan, täällä on myös hyviä juoksijoita, valistaa purkkaa jauhava, golfkentillä ruskettunut, tyylikkäästi harmaantunut, siniseen paitaan ja valkoisiin shortseihin ja polvisukkiin sonnustautunut Jimmy meitä. Kanadan ja USA:n rajanylityspaikalla hän on kertonut vaimon lisäksi mukanaan olevan "two people from Finland". Passimme katsotaan, täytämme maahantulokaavakkeet. Viisumit tätä päivän pituista Amerikan turnettamme varten olemme hankkineet jo Suomessa. Pitkän etsimisen jälkeen olemme löytäneet Seattlen esikaupunkialueelta isolle asuntoautolle parkkipaikan, huristaneet sitten yksiraiteisella monotrainilla kaupungin keskustaan. "Oh, from Finland! Tehän sitä annoitte Neuvostoliitolle turpiin!" Remahtaa pyssyin ja pampuin varustettu katupoliisi, jolta joudumme kysymään jotain osoitetta. - Mutta nykyään olemme hyviä ystäviä, vakuutan hänelle. - Hyviä naapureita, mieheni täsmentää. Teemme joitakin ostoksia, kuljeskelemme kaupungilla, edessämme koko täkäläisen elämän kiehtova kirjo! Täältä olisi hyvä jatkaa länsirannikkoa alas San Franciscoon, poiketa Hollywoodissa, käydä Kaliforniassa, viettää talvi Meksikossa...

Siinä vaiheessa kun silmät ovat jo väsyneet paljosta näkemisestä, kun tuntuu että aivot eivät enää jaksaisi ottaa uusia vaikutteita vastaan, kun huomaamme ensimmäiset roskat huippusiistinä pitämämme kaupungin kaduilla, pääsemme vielä käymään parisataa kilometriä Vancouverista olevassa ihastuttavassa alppikaupungissa, Whistlerissä, laskettelijoiden ja pyöräilijöiden paratiisissa, jossa hiihtoa voi harrastaa kesälläkin. (Kahdenkymmenen yhden vuoden kuluttua, v. 2010 siellä järjestettäisiin Vancouverin talviolympialaisten pohjoismaiden lajien kilpailut.) Keskellä heinäkuista hellepäivää siellä voi myös kokea joulun tunnelmaa. Kokonainen kauppa on täpötäynnä joulukamaa, kattoon ulottuvia koristeltuja muovikuusia, tonttuja, joulukelloja, enkeleitä. Innostumme ostamaan kuusen koristeita ja seuraavana päivänä, jolloin oikeaan jouluun on tasan viisi kuukautta aikaa, kaivamme farmin vintiltä kuusen sekä Matildan vanhan, yhdellä jalalla tanssivan vieteripukin ja järjestämme muistojen talossa suomalaisen joulun.

---------------------------

Tämä on hiukan muunneltu versio matkakertomuksestani, joka aikoinaan julkaistiin eräässä lehdessä. Mahdollisesti tästä on ollut katkelmia "e-marketin" blogisivustoillakin.