"Joulukuun alussa 1982, jolloin sateet olivat myöhässä ja hyvin runsaat, näin Länsi-Tsavon kukkulat kauniimpina kuin koskaan ennen. Tumman sadepilven alla niiden vihreys oli väkevää kuin pohjoisen maan apilapellon vihreys lämpimänä sateisena päivänä syyskuun alussa ennen kuin yöpakkanen on koskettanut maan kasvustoa. Siellä jossain on paikka, johon haluaisin kulkea kun päiväni ovat lopussa, avoimen taivaan alle kukkuloiden väliin, löytämättömiin. Hajota siellä, liittyä tasangon ja kukkuloiden maahan, multaan ja ilmaan. Muuta taivasta en pyytäisi."
(Annikki Sankarin teoksesta "Afrikkalainen uni", WSOY 1987)
Hän lienee nyt siellä.
Kirjailija Annikki Sankari kuoli elokuun 5 päivä lähes 99 vuotiaana. Hän oli syntynyt samana vuonna kuin edesmennyt äitini. Asuimme vuosikaudet melkein naapureina samalla mäellä, hän mäen päällä, minä täällä alempana. Tapasimme toisiamme, soittelimme, kävimme pitkiä keskusteluja. Jonain kesäpäivänä hän halusi tarjota kotikaupungissamme vielä tuolloin olleen taiteilijaravintolan terassilla drinkin. Hänen kaukokaipuunsa ja matkojensa kohde oli Afrikka, minun Unkari, josta myös Annikilla oli mieluisia muistoja. Muistelen lämmöllä niitä aikoja, katselen kirjahyllystäni hänen kirjojaan: "Syyskuussa", "Kaislahden Anna-Kristiina" , "Huomenna kaikki on paremmin." Kaiken kaikkiaan hän julkaisi n. 23 romaania, joista viimeisimmäksi jäi v. 1991 julkaistu "Mullassa elämän voima."
Tähän loppuun hänen kuolinilmoituksessaan (ESS 26.8.) ollut runo:
"Elämälle kiitos, sain siltä paljon, kun sain siltä naurun, sen vierelle itkun. Niin erotan selvään onnen ja tuskan, jokaisen laulun läikkyvän pohjan, yhteisen laulun, jota itsekin laulan. (Violeta Parra, Annikin toivomuksesta)"
Sinulla olikin mielenkiintoinen naapuri.
VastaaPoistaMuistan tuon Kaislahden Anna-Kristiina-kirjan, luin muitakin hänen kirjojaan.
Hän sai varmaan elää hyvän elämän, suruineen ja murheineen, rauha hänen muistolleen!
Annikki oli vahva ihminen. Kirjailija, joka ei paistatellut julkisuudessa, esim. hänen syntymä- ym. merkkipäiviään ei saanut julkistaa tiedotusvälineissä. Paikallislehdelle hän on näköjään antanut ainakin yhden haastattelun v. 1982.
PoistaItselläni on Kaislahti-sarjasta vain tuo yksi kirjailijan itsensä antama kirja, mutta olen lukenut ne kaikki. Myös nuoresta miehestä kertova "Timppa" teki aikoinaan vaikutuksen.
Gracias a la Vida que me ha dado tanto....
VastaaPoistaSamaista Violetta Parran runoa on kuunneltu Mercedes Sosan esittämänä tyttärieni ristiäisissä.
Luettuani sen em. kuolinilmoituksesta, katsoin googlesta tietoja Violeta Parrasta. Arja Saijonmaakin on levyttänyt hänen runojaan, en tiedä, onko juuri tuon runon.
PoistaSoitetuin suomenkielinen versio lienee Liisa Tavin esitys. Hänellä on paljon Etelä- ja Väli-Amerikasta peräisin olevaa musiikkia.
PoistaKskettavin on mielestäni "Kuinka paljon ihminen tarvitsee maata", Liisa Ryömän käännös.
En löytänyt netistä mainitsemaasi Liisa Tavin esitystä, vai enköhän vain osannut etsiä! Muita hänen laulujaan oli kyllä.
PoistaJuu, huomasin saman. Se löytyy parilta CD-kiekolta. "Elämälle kiitos" ja "Palavat ikkunat".
PoistaEnsinmainittu löytyy kotoa.
Kiitos tiedosta, lainaan joskus kirjaston musiikkiosastolta tai kirjoitan joulupukille kirjeen!
PoistaMuistan elävästi miten nuorena tykkäsin Annikki Sankarin Pääskyt palaavat kirjasta, jonka lainasin naapurin emännältä. Tästä Sankarin Afrikka-kaipuusta tulee mieleeni myös Karin Blixenin Minun Afrikkani?
VastaaPoistaEhkä tästä kirjan tunnelmasta johtuu elinikäinen kaipuuni omien pääskyjeni palaamiseen, ne palasivat vielä turhaan senkin jälkeen kun isäntä oli jo lähtenyt ja tappelin turhaan niiden vuoksi, koska nuoret yrittivät estää niitä tulemasta liiteriin, jonka katonrajaan ne olivat aina pesänsä tehneet, jopa pesäkin särjettiin. Kyseessä oli siis oma talo vielä silloin. Sitten lähdin, eikä niitä enää sinne huolittu. Kun kävin nyt keväänkorvalla pääskyt lensivät lähelle koiratarhaa ja minua ja pillitin kuin lapsi.
Ehkä vielä joskus saan omat pääskyni aittani seinustalle, usko siihen on kyllä jo melkein lopullisesti mennyt, mutta se on minun kaukokaipuuni:)
Korjaan Karen.
PoistaEn nyt muista, olenko lukenut Karen Blixenin kirjan, mutta elokuvana olen sen nähnyt. Toivottavasti saat vielä pääskysi takaisin aittasi seinustalle...
PoistaMuistan Karen Blixenin kirjan Minun Afrikkani, se on ainoa lainaamani kirja jota en ole jaksanut lukea loppuun! :D
PoistaElokuvan katsoin.
Hienoa, jos sattuu naapureiksi tuollaisia viehättäviä kulttuuripersoonia. Näillä nurkilla ei ole, valitettavasti.
VastaaPoistaAfrikka-elokuva oli kyllä vaikuttava. Jostain syystä, ehkä silmien rasittumisesta johtuen en jaksa isoja opuksia lukea enkä kannatella. Sängyssä en osaa lukea ollenkaan.
Ei ole näilläkään nurkilla enää, ainakaan sellaisia jotka tuntisin. Nuorempana luin sängyssä, enää ei niskan asentohuimausten vuoksi onnistu eli - mikään ei ole niin kuin ennen! Ellei sitten jokin ole entistä paremmin...
Poista