Joulupukin kuiskaukset

Kuvittelin oman paikkakunnan kirjailijoiden uutuuksien olevan näyttävästi esillä kirjakaupassa, vaan eivätpä olleet. Kassoilla oli jonoa, myyjiä ei näkynyt, pitkähkön haeskelun jälkeen löysin etsimäni kirjan hyllyltä lattianrajasta. Kyseinen kirjailija on sentään ehdolla valtakunnallisessa kilpailussa ja toinen, jonka kirjoja ei myöskään ollut esittelyissä, oli yksi nuoriso-Finlandian ehdokkaista. Esittelypöydillä ja vitriineissä komeilivat tunnetummat nimet, kirjat, joista ja joiden tekijöistä on koko syksy kohkattu valtakunnallisissa medioissa, varmat myyntimenestykset.

Kirjakaupasta lähdettyäni etsiskelin postilaatikkoa, johon voisin pudottaa joulukorttikuoreni, vaan en nähnyt ainuttakaan.  Aikaisempina vuosina niitä on sentään ollut katujen varsilla. Toriparkkityömaan toisella puolella olisi ollut laatikko, johon pudotetut kortit saavat jouluseimileiman, mutta en halunnut kävellä sinne asti, kauppakeskus Trion postitoimisto olisi lähempänä ja minulla oli Trioon muutakin asiaa. Postilaatikkoa ei tosin sielläkään ollut, virkailijoille oli vuoronumerot, jonoa jokaisella. Näin jonkun naisen jättävän joulukorttikuorensa oviaukon vieressä olleeseen tyhjään pahvilaatikkoon, tein samoin, ja minun jälkeeni moni muukin jätti korttikuorensa siihen niin että pian niitä oli siinä melkoinen keko, joten eivätköhän ne siitäkin kulkeutune lajittelukeskukseen. Samassa kerroksessa on terveyskioski. Poskestani oli puolitoista viikkoa sitten poistettu luomi, aikomus oli nyt otattaa tikit pois, mutta terveyskioskissa oli meneillään flunssarokotukset, kaikki muut toimenpiteet tulisi hoidattaa terveyskeskuksessa. Tuskinpa sinne ilman ajanvarausta kannattaisi mennä, joten päätin pitää tikit ensi viikkoon asti, lupailivat silloin hoitaa asian kyseisessä kioskissa. Samalla voisin katsastaa joulukylän, jota parhaillaan pystytettiin Lanun aukiolle ja joka puolivalmisteisenakin näytti varsin houkettelevalta. Käväisin Lidlissä ostamassa kuorrutettuja kanaleikkeitä ja tummaa suklaata ja tulin kotiin.

Istahdin koneen ääreen aikomuksenani kirjoittaa blogijuttu. Mutta en ehtinyt alkulausetta pitemmälle kun jo tukahdutetuksi luulemani vaatimus itse tehdystä lanttulaatikosta nosti mielen uumenista päätään. Että mitä ihmettä tämä nyt on? Eikö kaupan laatikko muka kelpaa? Kyllä se vuosi sitten kelpasi eikä joulu siihen kaadu vaikkei tarjolla olisi laatikon laatikkoa, puhuttelin itseäni. Mutta vaatimus vain kasvamistaan kasvoi eikä auttanut muu kuin pukea ulkovaatteet päälle ja lähteä lanttuja ostamaan! Joskus olen ostanut torilta, pyytänyt myyjää pilkkomaan ne pieniksi, mutta kun torikin vielä toistaiseksi on missä on, ostin lähikaupasta kolme lantunpäätä sisältävän pussin ja kermapurkin. Lanttulaatikkoni ohje on 60-luvun Pirkka-lehdestä eikä siihen taatusti käytetä kevyttuotteita.

Enpä minä niille lantuille veitsilläni mitään mahtanut, mutta nokkela neuvot keksii! Aikani pähkäiltyäni sain suurella työllä ja vaivalla ne  kuorittua ja laitoin kokonaisina kiehumaan. Vaikka monikaan asia ei ole enää kuten ennen, jouluinen lantun tuoksu on entisenlaisensa! Kun ne olivat hiukan pehmenneet, palastelin veitsellä pienemmiksi ja jatkoin keittämistä. Samalla kuuntelin Hannu Lehtosen leppeän lämpimällä äänellä laulamia vanhoja tuttuja joululauluja, joukossa jokunen uusikin. S-kaupan asiakkailleen lahjoittamalla levyllä myös laulujen sovitukset, samoin kuin säestys ja hienot välisoitot ovat tunnettujen tekijöiden käsialaa. Lanttulaatikkoa valmistaessa ja jälkiä siivotessa menikin  koko ilta ja menin väsyneenä mutta onnellisena nukkumaan.

Lanttulaatikon myötä muutkin joulusuunnitelmani menivät uusiksi tai paremminkin; minulla ei ole suunnitelmia lainkaan. Joulu saa muodostua mieleisekseen, katson mitä minäkin päivänä sen eteen  mieleni tekee tehdä. Eläköön valinnan vapaus! Leivonko pipareita ja jos, niin niitäkö perinteisiä, suuritöisiä mausteisia joulupiparkakkuja vai joulupukin kuiskauksia vaiko molempia vai en kumpiakaan? Ei ole ilmojen haltijakaan osannut päättää, onko maiseman oltava musta vai valkoinen. Eilisen vesisateen ja pimeyden jälkeen tänä aamuna luonto hohtaa valkoisena ja lisää lunta tulee koko ajan. Lumipeite lienee kuitenkin väliaikainen, sillä ensi viikolle on taas luvattu lämpöasteita. Mutta joulu tulee, ikkunan alla amaryllis availee kukkanuppujaan! 

Siltä varalta että joku toinenkin haluaisi leipoa joulupukin kuiskauksia, (olin kirjoittaa kiusauksia, voivat ne toki niitäkin olla) liitän jostakin lehdestä joskus löytämäni ohjeen tähän perään.


Joulupukin kuiskaukset (60 kpl)


200 g voita, 1 dl sokeria, 1 muna, 1 prk (160/90g) punaisia kirsikoita, 4 ja 1/2 dl vehnäjauhoja, 1 dl kookoshiutaleita, puolitoista teelusikallista leivinjauhetta. Reunoille kookoshiutaleita.


Valuta kirsikat hyvin ja imeytä niiden pinnasta kosteus talouspaperiin. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna hyvin vatkaten. Hienonna kirsikat ja lisää ne taikinaan. Sekoita jauhot, kookoshiutaleet ja leivinjauhe keskenään. Lisää seos taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Ripottele pöydälle hieman kookoshiutaleita ja pyöräytä niiden päällä taikinasta paksu, noin 30 sentin pituinen pötkö. Lisää pöydälle kookoshiutaleita vähän kerrallaan. Pyörittele taikinapötköä niin että hiutaleet tarttuvat siihen kauttaaltaan. Kääri taikina kelmuun ja anna jähmettyä pakastimessa 15 minuuttia tai jääkaapissa 1-2 tuntia. Leikkaa jähmettynyt taikina noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Aseta ne pellille leivinpaperin päälle, jätä niiden väliin hieman tilaa. Paista 200-asteisessa uunissa 7-10 minuuttia. Anna jäähtyä ritilällä. Säilytä jääkaapissa tai pakastimessa, josta pikkuleipiä voi ottaa sopivan määrän kahvipöytään. 


Olen leiponut kerran, olivat hyviä ja pehmeitä. Nyt väsähdin jo tätä ohjetta kirjoittaessani!
Onneksi illalla pääsen Musiikkimaahan nuorten muusikon alkujen esityksiä kuuntelemaan.

Hyvää, oman itsenne näköistä joulua jokaiselle, joko kuiskausten tai kiusausten kera tai ilman!