On tullut tavaksi alustaa pullataikina äidiltä perityssä laakeapohjaisessa valkoisessa emalikattilassa, laittaa Savon tädin kutoman pellavapyyhkeen alle hellankulmalle kohoamaan. En muista, missä astiassa alustin äidin eläessä jolloin kattila ei vielä ollut minulla, mutta pullien voiteluun tarkoitetun kananmunan olen kautta aikojen vatkannut samassa tummanvihreässä juomalasissa. Lasin pintaa koristavat pienet puolipallon muotoiset pompulat, se kuuluu serkun perheeltä kihlajaislahjaksi saatuun serviisiin, jonka muut osat pölyttyvät keittiön vitriinissä. Keitetyt kananmunat nostan aina samaan punaiseen emalikulhoon kylmään veteen jäähtymään. Aikoinaan anoppini ihmetteli miksi teen niin. Olin jostain lukenut että muuten ne jatkaisivat kypsymistään. Hercule Poirotin tapaan jotkut tosin haluavat syödä kananmunat juuri keitetyn lämpiminä. Taatelikakun taatelit keitän ja jäähdytän aina tietyssä kulhossa. Jouluglögin lämmitin pienessä kattilassa kunnes kerran unohdin sen kuumalle levylle ja makea glögi paloi pohjaan kiinni niin että kattila piti heittää roskikseen. - Mikset lämmitä mikrossa? Sukulaismies ihmetteli. No kun on aina ollut tapana lämmittää hellalla. Iltaisin tiskaan astiat vaikkei tiskipöydällä olisi kuin pari likaista kippoa. Päivä on piloilla ellei sitä voi aamulla aloittaa puhtaalta pöydältä. Onko minusta, entisestä törkymiinasta, siis iän myötä kehkeytymässä perfektionisti, pikkutarkka pilkun viilaaja? Tavaksi tulleiden tottumusten listaa voisi nimittäin jatkaa loputtomiin.
Oman lukunsa muodostavat fraasit, useimmiten säähän liittyvät havainnot joita lausutaan pihalla tai roskakatoksessa kohdatulle naapurille. Tänne saapuneille turvapaikanhakijoille opetetaan, että suomalaisilla ei ole tapana jutella kadulla tuntemattomien kanssa. Eikä liioin tuttujenkaan! Muuten kuin siinä tapauksessa että ei ole ajoissa ehtinyt syventyä näpyttelemään älypuhelinta tai kumartua tutkimaan kohdalle sattunutta näyteikkunaa, silloin on pakko sanoa ellei muuta keksi niin ainakin "moro." Kun ystävällisen oloinen tuntematon rouva istuu bussissa vierelleni ja sanoo jotakin, ajattelen: Ethän vain ala avautua? En kestäisi enkä jaksaisi sitä nyt. Onneksi hän jää paljon ennen minua bussista pois ja voin taas syventyä tuijottamaan ulos ikkunasta. Huomaan tutun näköisen herrahenkilön astuvan kauppakeskuksen ovesta sisään. Hän ei ole vielä huomannut minua, joten minulle jää aikaa harkita, tervehdinkö vai kävelenkö muina naisina ovesta ulos. Vai onko se sittenkään hän? On on. Päätän tervehtiä. Olemme aikoinaan toimineet samassa yhdistyksessä, olleet samoilla matkoilla, mutta nyt emme ole nähneet ainakaan pariin vuoteen. Hän katsahtaa hajamielisesti aivan kuin kelaisi mielessään nimiä, minkä niistä yhdistäisi minuun. - Etkö tunne? Kysäisen. Sanoo tuntevansa. Jutellaan niitä näitä. Hän näyttää jotenkin hapertuneelta. Ilmeisesti ajattelee minusta samoin koska sanoo: - Niin, mehän emme nuorene.
Kerrankin rehellinen mielipide tavanomaisten "näytätpä pirteältä" tai "rouva se sen kuin komistuu" kohteliaisuuksien sijaan! Hän kertoo tulevansa silmälääkäriltä. Jatkamme eri suuntiin. - Vaimolle terveisiä, huikkaan. Lakastummeko me ihmiset luonnon mukana, vaikutammeko syksyisin vanhemmilta kuin keväällä? Pohdiskelen bussiin astuessani, istuessani samalle paikalle kuten aina. Jos joku on ehtinyt istua siihen ennen minua, melkein hätäännyn, että mihinkäs minä nyt istun, vaikka tyhjiä paikkoja olisi kuinka!
Voisi olla virkistävää tehdä jotkut toimet joskus eri tavalla kuin on aina tottunut tekemään, joko säilyttää entiset mielipiteet tai päivittää ajan tasalle nekin, sillä "kun ihminen riisuu vanhan tottumuksensa, hän rikastuu tahtomattaan uudella. Hermoston elämässä, samoin kuin historiassakaan ei ole tyhjiötä."
Sanoo Tibor Déry kirjassa "Rakas appiukko".
Olet jumittunut tiettyihin tapoihin ja kaavoihin, ehkä ne luovat turvallisuutta ja jatkuvuutta, eihän niissä mitään pahaa ole, vaihtelu kyllä virkistää:) Olisin ehkä ajan myötä tehnyt samoin, mutta rullat kääntyivät aikoinaan uusille urille tahtomattani. Pakokauhusta huolimatta ymmärsin heti että niin vain piti tapahtua.
VastaaPoistaEn ole koskaan oikeastaan harrastanut samoja tiettyjä juttuja, jouluna ehkä joku resepti ja sitten pääsiäisenä oli joskus ehdoton, mutta ei enää sekään, samoin joku mitta, jolla pullataikinaan mittasin summittaisesti jauhoja on ollut semmonen. Nyt kaatelen pussin suusta ja mietin että olisko tarpeeksi jos nyt mitään leivon.
Bussissa kuljen sillon tällön, joten mitään vakiopaikkaa ei tule, keskivaiheilla on ok tai etupuolella. Jos menen johonkin syömään niin valitsen mielelläni loossin. Ja tänä syksynä tuli semmonen tuulettaja joka pisti kaiken uusiksi, stailasi jo välillä minuakin.
Hän oli nuorena ihan mahdoton, jos joku lento ei lentänyt sinne mihin rahat ei riittäneet, hän lensi johonkin muualle:) Tampereella oli ihana reissata tämmösen tyypin kanssa liikuttiin bussilla ja käveltiin, minä en osaa suunnistaa, mutta hänellä se verissä ja oli kyllä entinen tamperelainenkin. Hän reissasi onnibusseilla, linja-autoilla, rekoilla ja junilla ympäri ämpäri Suomea ja se tuntui olevan niin helppoa. Minä jännitän aina että osaanko mihinkään - enkä osaakaan, en ota junaa, jossa on vaihtoja jne.
Ihana asenne tuo että jos rahat ei riitä johonkin suuntaan, lennetään muualle! Kattiloista vielä se, että isoimmassa teräskattilassani, jossa on tullut tavaksi keittää keitot, hernekeitto jota pitkästä aikaa tein, paloi niin pahasti pohjaan, että en vielä tiedä, onnistunko netistä löytämilläni ohjeilla puhdistamaan sen vai onko lähdettävä kattilan ostoon!
PoistaVanhemmiten olen kotona ollessani tullut joidenkin tapojeni orjaksi. Kun hektinen elämäni päättyi alkoivat samat tavat tulla tutuiksi päivittäin, siis kotona ei niinkään muualla.
VastaaPoistaIkääntymisen ja vapaa-ajan lisääntymisen myötä minullekin on näin käynyt. En tosin vieläkään suunnittele elämääni edeltä käsin yhtä yksityiskohtaisesti kuin eräs nyt jo edesmennyt tuttavani eläkkeellä olleessaankin joka aamu suunnitteli päiväohjelmansa.
PoistaMinä en ainakaan ole huonojen tapojeni orja, jos ei ole esim. Karhu -olutta, otan jotain muuta paitsi Koffia. Koffikin käy, jos ei ole mitään muuta.
VastaaPoistaPirkka-vinkki kattilanpuhdistukseen: Kokeile sukkahousuja.
Hyvä kun muistutit, sukkahousut jäivät kokeilematta, siis jalkaan vai kattilaan...? Taitaapi pohjaan palanut musta karstaläntti pienentyä kun keitin kattilassa ensin pyykinpesujauhevettä, sitten ruokasoodalla lantrattua ja nyt raaputan puisella voiveitsellä sitä karstaa. Jos loppu lähtisi sukkahousuilla!
Poista