"Te olitte kalamarkkinoiden kaunein", sanoo vanha mies vanhalle vaimolleen aina kun he ovat olleet kutsuilla, joilla on ollut muitakin naisia.
Sitaatti on Johanna Adorjánin "Rakkaudessa erottamattomat" nimisestä kirjasta, jossa hän kertoo unkarinjuutalaisten isovanhempiensa tarinan. Isoisä oli selvinnyt hengissä keskitysleiriltä ja vuonna 1956 nelihenkinen perhe oli paennut Unkarista Tanskaan. Kirjan kirjoittaja Johanna Adorján on vuonna 1971 Tukholmassa syntynyt pojantytär.
Syy, miksi hän alkoi tutkia isovanhempiensa elämää, on heidän koko maailmaa kuohuttanut kuolemansa 1990-luvun alussa. Sitä ennen, lasten aikuistuttua isoäiti oli täysin omistautunut miehelleen, joka vakavasti sairastuttuaankaan ei ollut lakannut latelemasta kohteliaisuuksiaan. Esimerkiksi kun isoäiti oli poiminut puutarhasta ison kimpun ruusuja, laittanut ne maljakkoon ja sanonut isoisälle: "Katsokaa! Eivätkö ne tuoksukin hyvälle," tämä oli nuuhkinut niitä ja sanonut: " Mmm... miten kauniita ne ovat. Yhtä kauniita kuin Te." Koko pitkän avioliittonsa ajan puolisot olivat teititelleet toisiaan. Tosin olivat heidän keskustelunsa välillä olleet kipakoitakin. Autossa pelkääjän paikalla istunut isoäiti oli saattanut huomauttaa: "Mutta Pista, katsokaa nyt vähän miten ajatte!"
Kirjasta ei selviä, onko "kalamarkkinoiden kaunein" unkarilainen sanontatapa vai oliko isoisä keksinyt sen itse. Hänellä oli muutenkin omintakeinen huumorintaju. Kylpyhuoneen seinään, vessanpytyn viereen hän oli kiinnittänyt lapun: "Pelastusliivi istuimen alla." Mutta nyt hän oli parantumattomasti sairas, elinaikaa oli enää vähän jäljellä eikä isoäiti voinut kuvitella jatkavansa elämäänsä ilman häntä. Niinpä hän, vielä terve ja elinvoimainen nainen oli päättänyt kuolla yhdessä miehensä kanssa. Ensin isoisä oli vastustellut, mutta viimein myöntynyt isoäidin ehdottamaan kaksois itsemurhaan.
Ehkä kirjan lukukokemus olisi ollut miellyttävämpi jos tarinan loppu ei olisi ollut edeltä käsin tiedossa, mutta koska kyseessä on enempi dokumentti kuin romaani, se kerrotaan jo kansilehdellä. Ajankohdaksi he olivat valinneet syksyisen sunnuntai-illan. Juuri tuona samana päivänä isoäiti oli poiminut puutarhasta ison kimpun punaruusuja ja esitellyt niitä miehelleen, laittanut sitten maljakon olohuoneen pöydälle. Aamupäivällä he olivat vieneet koiran tuttavan luokse hoitoon, kertoneet lähtevänsä käymään Münchenissä, jossa pojan perhe tuolloin asui. He olivat kuunnelleet lempimusiikkiaan samalla kun isoäiti oli tehnyt pieniä joulupaperiin käärittyjä paketteja, muistolahjoja jälkeenjääville. Ulko-ovi oli lukittu, kaikissa huoneissa paloi valo kun he joivat hiukan teetä ja söivät paahtoleipää, minkä jälkeen isoisä puki pyjaman ja isoäiti kaikkein kauneimman yöpaitansa ja he asettuivat käsi kädessä vieretysten nukkumaan. Sitä ennen he olivat ottaneet Amerikasta tilaamassaan kirjassa mainitut tappavat aineet.
Omaiset alkoivat huolestua kun he eivät vastanneet puhelimeen ja pyysivät lukkoseppää rikkomaan ulko-oven lukon. Jostakin lipaston päältä oli löytynyt lapsille kirjoitettu viesti: "Elimme yhdessä, lähdimme yhdessä. Rakastimme teitä kovasti. Mami." Jälkeen jääneiden kysymykseen siitä, mikä oli syy heidän tekoonsa, on löydetty vain yksi vastaus: "Heidän suuri rakkautensa."
Luin kirjan loppuun toissa iltana. Olin eilen aamulla herätessäni vielä sen tunnelmissa kun silmiini osui paikallisen valtalehden sivulta: "VAGINAN VALLANKUMOUS." Naistenpäivän merkeissä lehdessä esiteltiin uunituore kirja "Pimppini on valloillaan". Hulvattomasta nimestään huolimatta kirjan kerrotaan olevan asiapitoinen, "naisten kirjoittama raju kokoelma seksuaalisesta vallankäytöstä." Muun muassa Rosa Liksom kertoo "Kiitti vitusti"-novellissaan joutuneensa poliisin mielivallan uhriksi kun oli ollut matkalla Tanskasta Suomeen vastaanottamaan hänelle myönnettyä kirjalllisuuspalkintoa. En ole aikeissa lukea kirjaa, lehtiselostus ja aamutelevision katsaus riittää, on muutenkin hiukan hämmentynyt olo; millä vuosisadalla minä oikein elän, millä haluaisin elää?
Huomenta petriina. Kyllä sinä elät aivan oikealla vuosisadalla ja kymmenellä.
VastaaPoistaSe mikä tässä on hyvää, on se että olemme jo omamme ikäisiä, ymmärtämättä, saati sitä edes millään lailla erikseen yrittämättä, tätä maailaman menoa joka on toisaalta niin teennäinen, hienostunut, toisaalta kaikista lähimmäisestä ihmisistä piittaamaton, julma ja kylmä.
Tämän takia ainkin meikäläinen kaipaa nuoruusmuistoihin
Tästä esittämästäsi (kin) keskusteltiin eilen viimeksi yläkerran, nyt jo eläköityneen, patologin kanssa.
Siis tuosta kaksoisitsemurhastako (niitähän on kai tapahtunut muitakin) keskustelitte? Vai naisten antologiasta vai molemmista? Kiinnostaisi ainakin pääpiirteittäin tietää, mitä mieltä olitte.
VastaaPoistaSiis tästä rakkaudesta, läheisyydestä, lämmöstä välittämisestä.
PoistaIhmisläheisestä toisesta ihmisestä välittävästä elämästä.
Mutta keskusteltiimpa myös tästä toisesta, kun molemmat seinänaapurini ovat eronnneita n. ikäsiäni naisia.
Kolmas aihe alkoi, kun muistelin erästä suhdettani, muutaman vuoden takaa.
Hän oli eräs aika aktiivinen soittelija, joista joskus plokissa kirjoitin
Vaivasi hieman mua kymmenkunta vuotta nuoremman suhtautuminen meikäläiseen.
Vallankumous tässä oli tapahtunut jo ammoisina aikoina.
Sensijaan nämä kumouksen jälkeiset, muutamat muut jämät tuppasivat pyörimään vieläkin siinä helmoissa, minun lisäkseni.
No ehkä heitä oli päivällä, kenties viikollakin. Toisaalta mä olin lähes joka yö, ja kuulin myös joka joka aamu, kuinka ihanaa on ranteeni päällä, kainalooni käpertyneenä jälleen ollut saada nukkua.
Eikä siinä mitään. Uudessa rivitaloasunnossaan ei ollut keitiössä edes verhoja, ja aamiainenkin tuli aina nakuna kokkaitua ja nautittua kanssaan valaistussa keittiössä.
Perskeles. Eikä siinä mitään, vieläkin muistot kuumottaa
Että semmoista kumouksellisuutta.
Oltiin siis sitä mieltä että meillä molemmilla on hieman vanhanaikaiset tai vanhahtavat ajattelutavat.
Poistin edellisen kommenttini kun piti kertoa vielä se, että kommisi palautti mieleeni erään aamukahvia alastomana kaadelleen miespalvelijan parin vuoden takaa! Nyt tilanne ainoastaan hymyilyttää ja olen hyvilläni että juttu päättyi omaan mahdottomuuteensa. Voihan olla ettei naistenpäivän merkeissä esitelty kirja kiinnosta minua senkään vuoksi, kun koen olevani yli-ikäinen joutuakseni sen kaltaisen hyväksikäytön uhriksi! Siis turvassa. Eikä rahojakaan voida viedä kun niitä ei ole!
PoistaNiin, rajoja ei tunnu nykyaikana olevan ollenkaan.
PoistaSattuipa silmieni kautta muistiini jäämään jostakin, oisko laalin kirjoituksista, seikka jossa kait oltiin palaamassa siihen vanhaan kivikautiseen aikaan jolloin elämä oli kuin kukkakimppu piikkilankaa sarjassa aikoinaan.
Tai hieman nykyaikaa varhaisemmalta kaudelta jolloin tuo asia perheen kesken ilmaistiin kahvipöytäkeskustellussa: Poikani, sanoi äiti, olet tullut jo yhtä taitavaksi kuin isäsi.
Niin tuo siskokin väittää, poika vastasi.
Hyvin tavallista ja miksei hyvin käytännöllistäkin nykyaikana on se kun samalla luukulla vierailee useampia, sopusointuisesti jaksoitettuina jaksoina.
Petriina, tuo Adorjánin kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaHarmillista kun ei löydy meidän kirjastosta, ei suomeksi eikä ruotsiksi.
Adlibriksessä myydään sitä vaikka kuinka monenkielisenä, muttei ruotsin. Pokkariversio ei ole edes kallis, vain 6,80 €.
Täällä kirjastossa se sattui silmiini olisiko ollut kirjastotätien suositushyllystä tai palautettujen kirjojen joukosta ja kiinnostuin siksi kun sukunimestä päättelin kirjoittajan olevan unkarilaisen. Siinä on aika paljon sukulaisten haastatteluja, joissa he muistelevat ko. pariskuntaa, Teos on suomennettu saksankielisestä. Kirjoittaja on syntynyt Tukholmassa, mutta sittemmin asunut Saksassa.
VastaaPoistaMeidän kirjastossa sitä ei ikävä kyllä ole millään kielellä. Katsoin tuon suomenkielisen kirjaesittelyn, ja siinä kerrottiinkin, että tämä Johanna A on syntynyt Tukholmassa, siitä näki myös että alkukieli on saksa.
PoistaJotkut tällaiset kirjat ovat kiinnostavia. Jännä juttu ettei sitä ole käännetty ruotsiksi vielä, kun se on käännetty muille pohjoismaisille kielille.
No voi harmi.
PoistaLaali, entä kaukolainaus? Vai toimiiko se vain täällä mantereen puolella kirjastojen välillä?
VastaaPoistaEi onnistu mantereelle, vain täällä Ahvenanmaalla. Mutta tuo kirja ei ole edes kallis tilata Adlibriksestä, kun ei tule toimitusmaksuakaan, kun minulle tuli sellainen tarjous. Kirja maksaa 6,80, eli ei juuri mitään.
PoistaKun ostan kirjoja, ostan ne pokkarina Adlibrikestä, kun ei ole tilaa kirjahyllyissä, ja kovakantiset maksavatkin paljon enemmän. Lähetän ne edelleen kavereilleni, jotka lukevat paljon. Tehdään näin vaihtokauppaa. Toimii kivasti.
Ostan kyllä aika harvoin, mutta jos en löydä jotain erityisen mielenkiintoista meidän kirjastosta, niin joskus tilaan joko ruotsin- tai suomenkielisen, millä kielellä se nyt sitten on saatavilla.
Viimeksi tilasin Laurence Gardnerin kirjan Gåtan Maria Magdalena. Aikku kai mainitsi sen jossakin, ja löysin sen sitten viitosella Adlibriksestä ruotsiksi. En ole vielä lukenut sitä.
Opus Dei-juttua ja kriittinen arvio Gardnerin kirjasta
Pidin Da Vinci-koodista kirjana, varsinkin loppu oli kiehtova, elokuvana en ole nähnyt. Niinpä mainitsemasi Gardnerin kirjakin kiehtoo, katsoin jo kirjaston nettisvuilta, löytyi 1 kpl, joka tällä hetkellä ei ole edes lainassa! Ehkä haen ensi viikolla.
PoistaEn minäkään muista nähneeni elokuvana tuota DaVinci-koodia, mutta olen lukenut sen ruotsiksi, kiehtova kirja.
PoistaVarmaan jännä lukea tuo Maria Magdalenasta kertova kirjakin. Aloitan kun olen lukenut valmiiksi kirjastosta lainaamani Inger Frimanssonin kirjan Mannen med oxhjärtat.
Kirjojen maailma on todella kiehtova!
Petriina, ymmärrän sisäisen viestisi. Ensin luin sinun kertomuksesi pariskunnasta ja se herättää vähän surumielistä romanttisuuttaa eloon. Ja sitten yhtäkkiä - kuin joku löisi kirveellä päähän - aihepiiri muuttuu.
VastaaPoistaTuntuu siltä, että nykyisin kirjojen on käsiteltävä äärimmäisasioita, jotta ne julkaistiin. Olemmeko kaikki niin verenhimoisia?
Kiitos, Milena! Ajattelinkin, että tuliko näkökulman vaihdos vanhan pariskunnan surumielisen romanttisesta, "vanhan ajan" rakkaudesta kertovasta tarinasta liian nopeana käänteenä tähän päivään. Mutta tuo Sinun "kuin joku löisi kirveellä päähän" oli omakin reaktioni naistenpäivän lehtijutun otsikon nähtyäni.
PoistaNäitä blogijuttuja kirjoittaessa on se hyvä puoli, että näissä kirjoittaja itse on oma kriitikkonsa eli ei tarvitse jännittää, että meneekö läpi vei eikö mene. Joskus kuitenkin kaipaisi toista, kriittistä lukijaa ennen kuin julkaisee tekstin täällä, mutta onneksi täällä olette te, hyvät lukijat ja kommmentoijat!
Omalta kohdaltani olen tullut siihen tulokseen
että aika on ajanut ohitseni, eli turhaan koputtelen enää kustantajien ovia joltain iäkkäämmältä kriitikolta hyvän arvostelun saaneen romaanitekstini kanssa. Vaikka olen kirjoittanut sen sydänverelläni, nuoria kustannusvirkailijoita se ei sytytä. Ehkä ovat oikeassa, ehkä se ei sytyttäisi lukijoitakaan, joten maatkoon kaapissani, tiedostossani...
Kiitos Petriina, kauniisti kirjoitit tästä kirjasta, itse haluaisin elää 1800-luvulla tai ehkä jopa 1600, mutta silloin oli vielä niin likaista ja romatisoimme ehkä koko jutun.. astmalääkkeeni tarvitsisin kuitenkin tai ehkä silloin ei olisi vielä keksitty koko tautia, tai ehkä olisin jo kuollut tuberkuloosiin... itse koen eläväni ehdottomasti väärällä vuosisadalla niin moraalin kuin kehittyvän teknologian ja saastumisenkin suhteen.
VastaaPoistaMinuakin tämä aika välillä ahdistaa, mutta onneksi on taiteen, kirjojen, musiikin, kuvien, tanssin jne. maailmat, joiden välityksellä voi siirtyä aikakaudesta toiseen.
Poista