Yhtä hyvin otsikko voisi olla Ville ja vapaa. Luin nimittäin Ville Haapasalon kirjan "Et kuitenkaan usko..." Uskomattomilta hänen seikkailunsa Venäjällä tuntuvatkin, mutta ovat varmaan todella tapahtuneita. Nuorena ylioppilaana Ville lähti silloiseen Neuvostoliittoon teatterikouluun, vaikka ei osannut sanaakaan venäjää eikä siellä englantia puhunut juuri kukaan. "Tässä suorasukaisessa haastattelukirjassa Ville kertoo uskomattomista kokemuksistaan gangstereiden, oligarkkien ja sotaherrojen vieraana ja siitä, miten hän oppi rakastamaan villiä ja mahtavaa naapurimaatamme."
Kirjailija Kauko Röyhkä tekee lukijoita kiinnostavia kysymyksiä ja Ville vastailee niihin. Kirjan karhean kauniit kuvat ovat valokuvaaja Juha Metson ottamia. Olin seurannut Teemakanavalta Ville Haapasalon matkakertomuksia ja halusin tutustua myös kirjaan. Villen villien seikkailujen ohella kirja on kiehtova kuvaus venäläisestä sielunmaisemasta, jotkut ennakkokäsitykset karisevat, jotkut vahvistuvat kuten myös venäläisten käsitykset meistä. Kirjan tunnelma tempaisi minut mukaansa niin että luin sen yhtä soittoa alusta loppuun. Tuntemattomasta Villestä tuli kaikkialla Venäjällä tunnettu ja tunnustettu elokuvatähti. Tekijät kaavailevat, että mikäli kirjasta tulee menestys, sille saatettaisiin tehdä jatkoa. Siitä tuli. Kirjastossa siitä oli pitempi varausjono kuin Finlandiavoittajasta.
Kuten aikaisemmassa blogissani kerroin, olen kaihileikkausjonossa. Lääkärini "Jyri Jokinen" arveli jonotusajan saattavan olla puoli vuotta, keskussairaalan silmäpolilta sanottiin, että 3-4 kuukautta, eli ehkä saan jo ihailla elokuun kuutamoita kirkastetuin katsein! Onneksi näen lukea kirjoja ja lehtiä, seurata televisiota, mutta tietokoneen ääressä tulee välillä vaikeuksia. Niinpä katsonkin vain sähköpostit ja silmäilen lyhyesti sieltä täältä, sitten kone saa taas olla kiinni päiväkaudet. Ilokseni huomaan että samalla kun elämänpiiri näiltä osin pienenee, elämisentunne syvenee!
Parhaillaan luen Sesse Koiviston kirjaa "Enkeli savannilla." Se on kertomus tytöstä, joka lähtee Afrikkaan etsimään juuriaan. Timo Sandbergin "Elämänluukku" tempaisi myös mukaansa. Hänenkin kirjoistaan on pitkät varausjonot. Lukemisen lomassa olin toissa iltana lapsen perheessä iltavahtina. Riehaannuimme pienemmän lapsenlapsen kanssa pompottelemaan halloweenjuhlista asti ehjänä säilynyttä isoa oranssinpunaista ilmapalloa toisillemme ja sekös olikin hauskaa! Ja kun isosiskon kanssakin ehdimme nähdä toisiamme halien ja viimeisten kuulumisten vaihdon verran, saatoin hyvillä mielin, perhetunteen siivittämänä palata kirjojeni ääreen. Tänä aamuna paikallislehti lötkötti vielä eteisen matolla kun postiluukusta tipahti Suomi-Unkarilehti, jota katsellessa iski ikävä Unkariin. Olen käynyt siellä 14 kertaa, mutta edellisestä käyntikerrasta on ehtinyt vierähtää 10 vuotta. Aika näyttää, lähdenkö ja jos niin milloin?
Tähän loppuun kirjailija Anelma Järvenpää-Summasen runo teoksesta "Nostalgia" (Maahenki Oy, 2014):
"Jopas on tulppaaneita/ komea portinpieli/ Attilaa ja Prinsessa Ireneä/ Tennesseen uhkeutta/ Christmas Sweetin suloisuutta/ valikoitu huolella vuorimäntyjen väliin./
Mutta mikäs/ tuossa voikukka/ omalla oikeudellaan keskellä/ sinisiä ja valkoisia helmililjoja/ aukoo nutturoitaan kuin/ kerjäläinen kämmeniä/ Stockmannin edustalla./
Iloista kevään odotusta kaikille!
