Päätimme ystäväni kanssa poiketa päiväkahvipaikan vieressä olleeseen lahjatavaramyymälään ihan vain katselemaan, mitä siellä olisi tarjolla. Olimme ainoat asiakkaat ja rouva, joka ilmeisesti oli myymälän omistaja ja jonka valmistamia monet viehkot tuotteet olivat, esitteli niitä asiantuntevasti. Ystäväni innostui ostamaan useamman kymmenen euron edestä tavaraa ja ymmärrettävästi sai myyjältä enemmän huomiota kuin minä joka ostin vain pari postikorttia. Mutta se ei mielestäni ollut ymmärrettävää että kassakoneen takana seisoessaan ja ystäväni kanssa keskustellessaan myyjä ei suonut katsettakaan, ei edes pienen pientä silmäystä minuun, joka olin jo maksanut korttini ja seisoin siinä ystäväni vierellä. Ilmeisesti kyseinen myyjä ei joko tiennyt tai ei välittänyt tietää, miten merkityksellinen katsekontakti tai sen puuttuminen sekä myyntityössä että ihmisten välisessä kanssakäymisissä ylipäätään voi olla. Vaikka en ollut ostanut kuin kaksi korttia tai vaikka en olisi ostanut mitään, hyvään asiakaspalveluun olisi kuulunut että myyjä olisi katseellaan sulkenut minutkin, vierellä seisoneen värittömän varjon, tilanteeseen mukaan. Vaan kun ei. Oliko ehkä osoitus heikosta itsetunnostani kun koin välillämme vallinneen negatiivisen energiakentän paisuvan sitä suuremmaksi mitä pitempään heidän keskustelunsa jatkui. Aloin jo epäillä hänen käytöksensä olevan tarkoituksellista, jospa ärsytin häntä muutenkin kuin vain vähäisten ostosteni vuoksi, vai olinko hänelle pelkkää ilmaa? Tuntui yhä kiusallisemmalta seisoa siinä kuin mikäkin salakuuntelija ja harkitsinkin lähteväni ulos odottamaan ystävääni. Ehkä myyjä sitten jossain vaiheessa kuitenkin vilkaisi minuun päin tai ystäväni kysyi minunkin mielipidettäni koska muistan oloni helpottuneen sen verran että saatoin odottaa tilanteen loppuun asti.
Edellinen vuosia sitten sattunut tapaus muistui mieleeni kun tv-uutisissa haastateltiin nuorta tyttöä. Toinen tyttö seisoi siinä vierellä ja ajattelin, että kysyisit nyt jotain tuolta toiseltakin! Tai ellei ole aikaa tai tarvetta haastatella molempia, sulkisit hänet edes katseellasi tilanteeseen mukaan. Ehkä haastattelija josta kuvassa näkyi vain mikkiä pitelevä käsi, niin tekikin, ehkä viimein kysyi toiseltakin jotain tai ei kysynyt, ehkä oli sovittukin että vain toinen puhuu, koska aikaa oli rajoitetusti tai ehkä toinen tyttö ei halunnutkaan sanoa mitään, oli miten oli, lämpimän katseen verran luulisi kiireisimmässäkin kohtaamisessa olevan aikaa. Hyvä asiakaspalvelija, tilaisuuden emäntä tai isäntä, tuote-esittelijä jne. osaa ottaa tilanteen haltuunsa, olipa puhuteltavia miten monta hyvänsä, huomioida kaikki paikalla olijat vaikka keskustelisikin vain joukon johtajan kanssa. Tai jos pariskunta tulee hänen puheilleen ja toinen heistä esittää asiansa, hyvä asiakaspalvelija huomioi myös mukana olevan seuralaisen.
Kun Ruotsin kuningatar Silvia tervehtii vieraitaan, hän antaa katseensa viivähtää vieraassaan hetken vielä tervehtimisen jälkeenkin ennen kuin kiinnittää huomionsa seuraavaan tervehdittävään. Kyseessä lienee tarkoin harkittu ja harjoiteltu "olipa siinä kiinnostava henkilö" puolen sekunnin pituinen lämmin ele, jota tervehditty tuskin edes huomaa mutta jonka taustalla räpsyvät kamerat ikuistavat ja joille se ehkä osittain on tarkoitettukin. Mutta mikä onnistuu entiseltä olympialaisten kisaemännältä, ei välttämättä onnistu meiltä muilta, vaan vieras saattaa jäädä pohtimaan, että miks se katto mua niin pitkään!
Asiakaspalvelussa työskentelevä ei voi osoittaa antipatiaansa ketään kohtaan, yksityishenkilönä moni meistä saattaa joutua tilanteeseen, jossa tarkoituksellisesti emme ole huomaavinamme jotain henkilöä (tai meitä ei huomata) tai hänet nähdessämme vaihdamme ajoissa kadun toiselle puolelle, syvennymme tutkimaan kohdalle sattunutta näyteikkunaa tms. Ja sitten on tietysti tilanteita, joissa jo oman turvallisuutensakin vuoksi on varminta olla luomatta kovin lämpimiä katseita ympärilleen, ehkä ei minkäänlaisia katseita. Joissain kulttuureissa naisen miehen suuntaan luoma neutraalikin katse kun saatetaan tulkita kutsuksi lähempään tuttavuuteen.
Katseilla voi kertoa paljon, sanoilla vielä enemmän. "Hyvää pääsiäistä!" Pääsiäismaanantaina lenkkipolulla vastaan tullut tummaihoinen nuori nainen toivotti ujosti hymyillen. Häkellyin niin että olin vähällä kävellä puuta päin ennen kuin hoksasin toivottaa samoin hänelle. Vaihdoimme pari sanaa. Kysyin, asuuko hän siinä jossain lähellä. Hän näytti kauempana ollutta asuinaluetta: "Tuolla." Hänen ujohkossa katseessaan oli nuoren ihmisen epävarmuutta, haavoittuvuutta, joten hän saattoi olla vasta teini-ikäinen tai ehkä sitäkin nuorempi tai vanhempi, ikää oli vaikea arvioida. Tunnemuisti palautti mieleeni oman haavoittuvuuteni kun aikoinaan Savosta muutettuamme olin kiertänyt tutustumassa uuteen asuinalueeseemme, kaakkois-suomalaiseen taajamaan jonka risteävillä kaduilla taisin eksyäkin muutaman kerran, ja koin jonkinlaista kohtalon yhteyttä tapaamani tytön kanssa. On sanottu, että satunnaisilla tapaamisilla on oma salattu merkityksensä. Jälkeen päin harmitti että minulla oli ollut niin kiire siitä tapaamisesta pois. Nyt en tiedä, oliko hän vasta hiljattain muuttanut tänne vai oliko ehkä syntynytkin Suomessa.
Toivottavasti kohtaamme lenkkipolulla toistekin.
