Kirjoja ja kantarellikastiketta

Kesän kohottavin lukukokemus on ollut Ulla-Lena Lundbergin Finlandia-palkittu "Jää." Kiehtovasti kirjoitettu, olkoonkin että ei  heti temmannut mukaansa niin että olisi pitänyt yhtä soittoa lukea loppuun. Mutta teksti terävöityi, tarina laajeni sitä mukaa kuin henkilöitä tuli lisää ja kokonaisuutena kirja oli vaikuttava. Niitä kirjoja, jotka eivät katoa mielestä heti, joiden tunnelma pitää vallassaan pitkään. Ei kiroilua, ei rivouksia. Jää, meri ja meren tuoksu, luotojen ihmisten karu mutta lämminhenkinen elämä meren armoilla on aistittavissa kirjan sivuilta. Hyväsydäminen, lempeäluontoinen pastori, kun sen sijaan pastorska, Mona, on jalat maassa joka tilanteessa. Tarinan traaginen loppu, oliko ehkä parhaiten kuvattu osuus? Etäisesti tarina toi mieleeni Myrskyluodon Maijan, vaikka teokset sijoittuvatkin ajallisesti kauas toisistaan. Teki mieli lukea kirja toiseen kertaan, makustella sen tunnelmia kaikessa rauhassa, mutta koska pino muita kirjoja oli odottamassa, luovuin aikeesta.

"Totuus naisista" on Joonas Konstagin kirjoittama perhekuvaus, jossa tapahtumia tarkastellaan lähinnä perheenisän näkökulmasta. Vaimon ja kahden teini-ikäisen tyttären edesottamukset panevat miehen miettimään, että mistä kaikesta niin sanotussa naisen  logiikassa oikein onkaan kyse! Isä itse on perinteisiä arvoja kunnioittava "kunnon mies", jolla ottaa aikaa sopeutua muun muassa siihen tosiasiaan että tyttären esittelemä poikaystävä on "eri rotua" kuin he itse. Kirjan sanoma lienee se, että ns. hyvän perheen lapsikin voi joutua huonoille teille, mutta että kaikesta ajan oloon kyllä selvitään...saatetaan selvitä. Kirjan herkullisimpia ja samalla järkyttävimpiä kohtia ovat nuorten keskustelut, joissa lyhyeen töks-töks kieliseen repliikkiin on saatu mahtumaan uskomattoman monta vittua! Kauhistuin, että tuolla tavoinko omat lapsenlapsenikin kavereidensa kanssa kommunikoivat! Eivät varmaankaan... Saadakseen tyttärensä touhuista selvää isä keplottelee itsensä jopa hänen facebook-sivuilleen.

Osa kesän aikana lukemistani kirjoista on jo unohtunut, läheskään kaikkia kirjastosta kantamiani en ole jaksanut lukea loppuun. Joissakin kieli ja tapahtumat ovat olleet suorastaan kuvottavan alatyylisiä, toisissa juoni niin tekemällä tehdyn tuntuinen, että vähempikin monimutkaisuus olisi lukijan mielenkiinnon herättämiseksi riittänyt. Että kaikkea sitä julkaistaankin samalla kun moni kunnon käsikirjoitus jää täysin vaille huomiota. Paula Havasteen 1940-50 luvuille sijoittuvat kirjat olen lukenut lähinnä ajankuvauksen vuoksi.

Perjantaina kirjastossa silmiini osui Jaana Taposen "Stockan herkku." No sehän oli ilman muuta otettava! Kansikuvan salskean näköinen kaveri yläkroppa paljaana varmisti nimittäin sen, että kyse ei ollut  Stockan herkkuosaston juustoista tms. Sujuvasti kirjoitettua vauhdikasta viihdettä. Eräät ilmaisut kuten "puhelu kuoli" (kun puhelu päättyi, katkesi tai katkaistiin) tosin oudoksuttivat. Erikoinen, uskottavuuden rajoja hipova  juonirakennelma, joka sopisi vaikkapa elokuvaksi kuten kirjan kansiliepeessä todetaan. Tarina piti vallassaan niin että yö oli jo pitkällä ja sysipimeä kun laskin kirjan kädestäni. Samalla muistin ystäväni rantamökin takaisen, havunneulasten peittämän, juurakkojen reunustaman  huussipolun, yön äänet mökin ympärillä ja olin hyvilläni että en ollut lähtenyt sinne pelkäämään, että olin omassa kodissani ja kirjastosta tuomani kirjapino hyllyn alatasolla ympäröi minut turvallisena ja lohduttavana kuin ystävien piiri. Nyt on meneillään Mirjami Hietalan "Isoveli" ja unkarilaisen György Spirón "Kevätnäyttely."

Mielessäni pyörii pari kirjaa, joista olisin halunnut vielä kertoa, mutta en muista mitä ne olivat. Taas kerran harmittelen sitä, että en ole pitänyt lukemistani kirjoista päiväkirjaa, jossa olisi kirjan ja tekijän nimi, lyhyt kuvaus sisällöstä sekä oma mielipiteeni siitä. Enää en viitsi sellaista aloittaa. (Miten niin "enää?" kuulen ystäväni kipakan äänen.)

Jaa-a, otsikossa lupaamani kantarellikastike? Valmistunee vasta ensi viikolla. Lounaan taso laski kun kesävieras lähti. Ensin ajattelin että "tuuli käy lounaasta" (lainaus Anna-lehdestä), päätin sitten kuitenkin keittää uusia perunoita, kyytipojaksi mitä jääkaapista sattui löytymään. Mutta lähipäivinä on tulossa ruokavieraita  ja silloin taas panostetaan lounaisiin. Haetaan torilta uusia perunoita, torin takaa kirjastosta uusia kirjoja luettaviksi. Kun tää hillitön lukemisen kaipuu helpottaa, olisiko seuraavana vuorossa sukan kudin tai ristikoiden täyttäminen? Pieni nostalginen kesämatka ainakin on suunnitteilla, mutta siitä  myöhemmin.

Uusi passi

Niin kuin eräässä aikaisemmassa jutussani kerroin, kauppakeskuksen pikakuvaamossa minusta ei voitu ottaa  passikuvaa syystä jota tiedä en. Menin kaupungin vanhimpaan valokuvaamoon ja siellä palvelu pelasi! Kuvasta tuli ihan kelvollinen, hiukan unisen näköinen kylläkin, mikä johtui siitä että olin unohtanut maalata silmät päähäni. Riensin  saman tien poliisiasemalle vain saadakseni varmuuden sille tosiasialle, että  ilman ajanvarausta passia ei todellakaan pääse tilaamaan muuten kuin hätätapauksessa eikä minun tapaukseni ollut sellainen. Ensimmäinen vapaa aika oli kolmen viikon kuluttua.

Kolme viikkoa myöhemmin olin paikalla jo puoli tuntia ennen määräaikaa ja hyvä niin. Edellisiä varauksia oli joko peruttu tai asianosaiset olivat unohtaneet tulla, joten pääsin heti antamaan sormenjälkiäni. Oikean käden etusormesta jouduttiin ottamaan useampaan kertaan, vasemmasta onnistui heti. Nimikirjoitus lipsui liukkaalla alustalla, niin että se jäi roikkumaan alas päin kuin lehmän häntä. Passi olisi noin viikon kuluttua noudettavissa R-kioskilta. Toivoin voivani hakea sen kaupungin keskustasta, jonne pääsisin yhdellä bussilla, mutta sen sanottiin tulevan asiakkaan asuinpaikkaa lähinnä olevalle kioskille. Kännykkääni tulisi tekstiviesti, mistä ja milloin se olisi haettavissa. Ei muuta kuin odottamaan!

Lopen uupuneena kävelin poliisiasemalta keskustaan päin ja  ruokakaupassa käynnin sijaan päätinkin mennä ravintolaan syömään! Sama paikka ja samanlainen kanaleike kuin edellisellä kerrallakin, paitsi että tällä kertaa en halunnut sitä riisipedillä vaan ranskanperunoiden kera. Harkitsin ruokajuomaksi talon viiniä, mutta otin kuitenkin vettä. Ilokseni huomasin että vesikin näyttää ja maistuu sitä paremmalta mitä kauniimmasta lasista se tarjotaan. Lähipöydässä ilmeisesti isä ja poika söivät pitsaa. Tuntui hyvältä  kuulla että heillä tuntui olevan kovasti puhuttavaa toisilleen. Mitä vielä! Isähän puhui koko ajan kännykkäänsä ja vastapäätä istunut poika pisteli kaikessa hiljaisuudessa pitsanpalasia suuhunsa. No, ehkä he olivat jutelleet keskenään jo ennen kuin olin tullut paikalle, puhelun päätyttyä kumpikin söi vaiteliaana kunnes iskän puhelin soi jälleen vai olisiko hän soittanut jollekulle, en rohjennut niin tarkkaan seurata. Hän nousi seisomaan, arvelin hänen ehkä haluavan mennä ulkoterassille puhumaan, mutta poikakin nousi, otti lippiksensä ja meni isän perästä kadulle ja he lähtivät menemään pois päin. Voihan olla että poika oli ollut ainoastaan tyytyväinen että sai syödä rauhassa sen sijaan että olisi pitänyt vastailla iskän ehkä hyvinkin typeriin kysymyksiin.

Kotiin palattuani tarkistin että minua lähinnä oleva R-kioski oli viehättävän omakotitaloalueen toisella puolella. Menomatka  bussilla, pois päin kävellen tai jos olisi sopiva lenkkeilysää, sauvakävellen kumpaankin suuntaan. Ehkä samalla poikkeaisin siellä suunnalla olevassa lähikirjastossakin.

Tasan viikon kuluttua kännykkääni kilahti poliisilta viesti. Passini olisi noudettavissa, ei suinkaan edellä kertomastani paikasta vaan ihan eri suunnalta, matkustajasataman lähellä olevasta R-kioskista! Vaihtamalla paikallisbussista toiseen pääsisin kioskin lähelle, mutta koska tuntui hassulta ajaa ensin kilometrikaupalla ihan eri suuntaan, lähdin heti aamukahdeksalta sauvakävelemään satamaan päin. Viimeisellä pitkällä suoralla väsytti ja nauratti; että miten tämän asian hoitaminen voi ollakin näin monimutkaista!

Tilavan sisäkioskin kanssa saman katon alla oli kauppaketjun elintarvikemyymälä sekä pari pienempää kauppaa. Kioskissa istui rivi raavaan näköisiä miehiä lottoamassa ja totoamassa. Myyjätär kysyi nimeni ja kehotti odottamaan kolme minuuttia, mistä päättelin passeja säilytettävän viivelukollisessa paikassa. Palveltuaan pari kolme muuta asiakasta hän huudahti jotakin, mistä en saanut selvää, olisiko ollut nimeni tai jotain passiin liittyvää, mutta minkä arvelin tarkoittavan minua. Annoin poliisin lähettämästä  tekstiviestistä kopioimani tunnistetiedon sekä näytin vanhaa passiani, minkä jälkeen kuittasin ottaneeni suljetussa kirjekuoressa olevan uuden passini vastaan. Kerroin olettaneeni, että voisin noutaa passin minua lähinnä olleesta kioskista, mutta myyjätär sanoi että kaikkiin R-kioskeihin passeja ei voida toimittaa, koska kaikissa ei ole valmiuksia hoitaa noutopalvelua.  Siitä, miten turvallista tai turvatonta passiliikenteen  hoitaminen ylipäätäänkään kioskien välityksellä on, voitanee olla montaa mieltä. 

Ihminen joka ei halua säästää rahaa

Erinäisten aikailujen jälkeen olin saanut lietsottua itseni siivousvimmaan ja huitelin mäntysuopaveteen kastetulla sinipiialla keittiön lattiaa kun puhelin soi.

Tuntemattomasta numerorimpsusta päätellen lehtimyyjä, joten vastasin pelkällä etunimellä. Nuori naisääni tiedusteli että onko tämä sen ja sen henkilön puhelin. Sanoin niin olevan. Oletteko itse puhelimessa? Sanoin  olevani. No tämäpä sattui, nainen huudahti ennen kuin varmisti minun olevan myös sen ja sen energiayhtiön asiakas. Myönsin olevani, minkä jälkeen hän kertoi asiansa koskevan juuri kyseistä yhtiötä.

Kauhistus, olenko epähuomiossa jättänyt laskun maksamatta tai naputellut ties miten  monta laskua ties kenen tilille, ehdin ajatella ennen kuin nainen ilmoitti minulla olevan nyt mahdollisuus säästää energialaskuissani ainakin viisi prosenttia.

Ahaa, hän siis tarjoaa energiayhtiön vaihtoa! Ei onnistu, en innostu. Kiitos vain, mutta olen ihan tyytyväinen nykyiseen yhtiööni ja nykyiseen sopimukseeni, joten... - Ette siis halua säästää rahaa? Nainen huudahti epäuskoisena. En tässä yhteydessä, sanoin. - Mutta kun asiakkaan itsensä ei tarvitsisi tehdä mitään, hän  jatkoi. Silti, en aio vaihtaa yhtiötä enkä muuttaa nykyistä sopimustani, joten kiitän soitosta... Tässä vaiheessa sinnikkäinkin lehtimyyjä yleensä jo toivottaa hyvää päivän jatkoa, vaan ei tämä nainen. - Mutta kun siitä ei olisi asiakkaalle minkäänlaista vaivaa vaan kaikki hoidetaan... hän jatkoi itsepintaisesti. Mutta jos asiakas selkeästi ilmoittaa että ei halua vaihtaa, kyllä se pitäisi uskoa eikä enää turhaan tuhlata meidän kummankin aikaa! Kivahdin ja tartuin sinipiian varteen. - Kun asiakkaan ei itse tarvitsisi tehdä mitään, ajatelkaa miten paljon te säästäisitte rahaa,  hän yritti vielä pienellä äänellä.  Sanon vielä kerran että EN VAIHDA nykyistä yhtiötä enkä muuta siellä olevaa sopimustani, joten kiitos soitosta! - Mutta kun asiakkaan ei todellakaan tarvitsisi... Katkaisin puhelun.

Paha mieli siitä jäi. Ilmeisesti hänelle myös. Tiedän että hän teki vain työtään, johon oli ehkä saanut koulutuksen ja jonka tuloksista ilmeisesti riippui hänen palkkansa, kukaties  työn  jatkuvuus, silti... On asiakkaallakin oikeus kieltäytyä. Hän ei myöntänyt tarjoavansa energiayhtiön vaihtoa, mutta ei kieltänytkään, joten siitä siinä kaikesta päätellen olisi ollut kyse. Sitäpaitsi nykyisestä energiayhtiöstäni asiat kuten mahdollisuus sopimuksen muuttamiseen tms. ilmoitetaan kirjallisesti.

Olen yhtiöuskollinen. Päinvastoin kuin eräät tuttavani, en ole vaihtanut lankapuhelintakaan muka edullisempaan kotiluuriin. Sanon "muka edullisempaan", sillä en oikein jaksa uskoa etteikö muutoksista mitään kuluja aiheutuisi. Ehkä ne ajan mittaan laskujen yhteydessä tasoittuvat, mutta se paperisota ja juokseminen siellä ja täällä, mikä niistä kuitenkin aiheutuisi, vaikka sanottaisiinkin että asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään! Sitä paitsi kaunis kesäpäivä, kesken keittiön siivouksen ei ole otollinen aika muutosten pohtimiselle.

Sellaisen  muutoksen aion kuitenkin tehdä, että tällä kerralla  matkustan perinteiselle kesämatkalleni junalla enkä bussilla. Olkoonkin että juna-asema on bussipysäkkiä kauempana, mutta junakyyti tulee huomattavasti bussimatkaa halvemmaksi, joten  siinä haluan säästää rahaa. Ja menenpä kummalla kyydillä tahansa, loppumatka on kuitenkin tehtävä muilla välineillä.

Tässä kirjoittamisen ohella tuli keittiö siivottua. Nukkumahuoneen siivosin jo aamulla ja loppuja siivoilen vain "ylen kahteen" sieltä täältä.  Kesävieraani on nimittäin luvannut tampata isoimman maton ja pestä sen keväällä pesemättä jääneen ikkunan.