Kertasin mielessäni lapsenlasten kanssa viime aikoina käydyt keskustelut, soitin siskolleni ja kysyin, muistaako hän mitä omien lastenlastensa sanomisia tai tekemisiä oli minulle kertonut. Joitakin muisti, mutta mikään niistä ei ollut se, mille olin nauranut. Naapureiden kanssa käytyihin pihamaakeskusteluihin se ei voinut liittyä, sillä ne koskivat taloyhtiön asioita, lumentulon paljoutta ja siivousintoisimpien pohdintoja siitä, pitäisikö lumet harjata metsänpuoleisilta ikkunalaudoilta pois, etteivät sulaessaan mädäntäisi puitteita. Joitakin sekin ehkä naurattaa, minua ei. En edes viitsinyt tiedustella, että miten harjaaminen onnistuisi ylempien kerrosten ikkunalaudoilta, parvekkeet kun ovat talon toisella puolella, että pitäisikö jokaisen lumisateen jälkeen repiä ikkunat auki vai miten. Yritin palauttaa sukulaismiehen ja rautarouvan kanssa käytyjä keskusteluja mieleeni, en muistanut mitään mikä olisi naurattanut.
"Mistähän johtuu että kun mikään television nauruohjelma ei naurata yhtään?" Joku kolumnisti kirjoitti jossakin lehdessä. Olen samaa mieltä. Uusimpien huumoriohjelmiksi markkinoitujen mainoksetkin, joissa inhokkijuontaja vääntelee naamaansa, inhottavat. Tosin kaikkia osanottajien nolaamiseen keskittyviä pudotus ohjelmia en ole edes katsonut, tiedä vaikka niistä jokin olisi naurattanutkin tai ainakin vetänyt suuta hymyyn. Valmiiksi nauretuissa ohjelmissa nauru on varmaan tarkoitettu tarttuvaksi, vaan kun ei tartu. Olen muuten itsekin ollut joitakin vuosia sitten erään tv-komedian naurujoukoissa nauramassa. Ja Uutisvuodolle nauroin silloin kun Tommi Tabermann oli mukana, nykyään en edes vilkaise ohjelmaa. Paras viime aikoina näkemäni nauruohjelma oli Tv 2:ssa esitetty "Kätevä emäntä", jota eräs naamakirjakaveri suositteli. Hyvä käsikirjoitus ja hyvät näyttelijät, lyhyet kohtaukset takavuosien Ilkamoiden tapaan. Katsoin kaikki uusinnatkin, harmi vain että niitäkään ei enää tule.
Muistelen kaiholla, miten siskon kanssa naurettiin vedet silmissä jollekin asialle, jossa perheen miehet eivät nähneet mitään naurettavaa. Ja sekös, niiden tosikkomaisuus meitä vasta naurattikin! Olenko itsekin muuttunut tosikoksi, kun hyvää tekevän naurun aiheita on yhä vaikeampi löytää? Jaa mutta palautanpa kokeeksi pikku-Kalle vitseistä mieleeni sen, missä hän esittelee isälle todistustaan ja isä ihmettelee, että miten naapurin Villellä voi olla tästä ja tästäkin aineesta parempi numero kuin Kallella? "Niin niin, mut Villellä onkin älykkäämmät vanhemmat," pikku-Kalle toteaa. Vanha vitsi, ei naurata enää. No entäs tämä naistenlehdestä lainattu: "Mitä koulussa tehtiin tänään? Äiti tiedustelee teini-ikäiseltä tyttäreltään. Rullattiin kondomi kurkun päälle ja katsottiin, miten tampax turpoaa vesilasissa." Nauratti heti luettuani, ei enää. Entä tämä visailu: "Miksi blondin alapäässä ei ole karvoja? Vastaus: Eihän moottoritielläkään kasva ruohoa!" Synnyttää ainoastaan myötähäpeää kertojaansa kohtaan. Ja vaikka muistaisin senkin, mille joitakin päiviä sitten olin niin makeasti nauranut, naurattaisiko sekään enää?
Kuvittelen itseni iloisessa seurassa rupattelemassa ja sivistymättömästi nauraa hurskuttamassa, voi miten se tekisikään hyvää sekä mielelle että vatsalihaksille! Tai telkkarin ääressä ääneen ulvomassa, mutta onko niin, että enää ei ihmisten oleteta osaavan nauraa muulle kuin toisten ihmisten nolaamiselle, pelistä pois pudottamiselle josta siitäkin maksetaan palkkio sekä pudotetuille että pudottajille?
