Mummikin vallan villiintyi sitä menoa katsellessa. Rumpujen pärinää, torvien toitotusta, elämänriemua, nuoruuden raikkautta! Kuorma-autojen lavoilla muun muassa nunnia, arabeja, enkeleitä, joulupukki ja Putin. Yleisin iskulause abien penkkariautoissa aina etelä-Suomesta Utsjoelle asti taisi olla "Kuha saa lakin! " Vierellä piirros pulleamahaisesta kalasta valkolakki päässä.
Niinpä, kunhan saa edes lakin, penkinpainajaispäivänä ei murehdittu sitä että monella ei liene ollut aavistustakaan, mitä sen jälkeen. Yritin karkkisateen keskellä tähyillä tutun näköistä tyttöä autojen lavoilta. Ja sieltä hän jo saapuukin, hiukset tuulessa hulmuten! Aioin huutaa että nyt äkkiä pipo päähän, mutta kun vierelläni seisonut abin äiti ei katsonut aiheelliseksi huomauttaa asiasta ja jotkut toisetkin olivat avopäin, olin hiljaa, vedin omaa huppua myssyn päälle. Pakkasta ei ollut kuin pari astetta, mutta tuuli kävi luihin ja ytimiin asti. Koska pääkatua ei oltu suljettu muulta liikenteeltä, torin ympäri kiertäneitä abien autoja joutui välillä odottelemaan pitkäänkin. - Ken oli se mustiin verhoutunut hahmo vierelläsi? Kyselin jälkeen päin. - Hän oli itse Kuolema, oli vastaus. Kavahdin. Vaikka niin kai se on, että kaikkein riemullisimpiin hetkiinkin sisältyy kuoleman läsnäolo. Me nykyihmiset vain haluamme torjua sen. Muitakin mystisiä hahmoja auton lavalla oli, Yksisarvisesta Nuuskamuikkuseen, mutta koska olimme koko ajan samalla puolella katua, emme nähneet kaikkia. Onneksi mustakaapuinenkin vaihtoi välillä paikkaa, langetti tumman varjonsa milloin kenenkin taakse. Kotona söin karkkeja, kävin ylikierroksilla lopun päivää. Paikallislehden näppituntumapalstalla paheksuttiin mummoa, joka oli rynnännyt kadulle liikkuvan bussin eteen abien heittelemiä karkkeja keräämään. Minä se en ollut.
Itse en ole viettänyt penkinpainajaisia, muita painajaisia on mahtunut vuosien varrelle sitäkin enemmän. Ajankohtaisin liittyy tulostimeen, joka ei tulosta. Eri väriset merkkivalot vilkkuvat kuin "Trion karnevaaleissa!" Olen hankkinut uudet värikasetit, tehnyt erinäisiä ohjauspaneelin suosittelemia toimenpiteitä ongelman ratkaisemiseksi, mutta pelkäänpä saaneeni vain entistä suuremman sotkun aikaan. Eilen sain skannatuksi yhden paperin, minkä jälkeen merkkivalot alkoivat taas välkkyä eivätkä lakanneet ennen kuin revin virtajohdon irti laitteesta. Toivottavasti nuorempi lapsenlapsi, joka taannoin korjasi sähköpostini, ehtisi ensi viikolla käymään ja osaisi korjata tulostimenkin. Ellei, on soitettava laitteen valmistajan huoltonumeroon, mutta osaisinko edes puhua samaa (tietokone) kieltä mitä siellä puhutaan? Se hyvä puoli tässä on että ei ole mitään kiireellistä tulostettavaa ja että tietokone sentään vielä toimii, alkaa muuten päivittää tiedostoja aina kun aion sulkea sen! Aikaisemmin päivitys on tapahtunut kerran kuussa, 12 päivän paikkeilla, eli olenkohan toimenpiteilläni sekoittanut senkin? Tänä päivänä mummon kuin mummon olisi oltava it-alan insinööri selvitäkseen arjen vaatimuksista.
Paljon suurempiakin painajaisia on tosin matkan varrelle mahtunut, mutta en halua muistella niitä nyt kun aamun uutiset maailmalta pitkästä aikaa ovat varovaisen toiveikkaita ja ikkunan takana levollisen näköinen lumisade kirkastaa mielen. Vielä pari viikkoa sitten pähkäiltiin, miten käy Finlandia-hiihdon kun lunta ei ole nimeksikään. Onneksi kunnon talvi saapui sen jälkeen ja tänä viikonloppuna hiihtäjät valloittavat ladut. Omat sukseni ovat kellarikerroksen verkkokomerossa, mutta myöhemmin päivällä laitan sauvat suihkimaan. Lumisten puiden reunustama hiljainen metsätie on puhdistava kokemus. Lumi niin häikäisevää vaikkei aurinko paistaisikaan...
