Haasteellista

Uudet silmälasit. Isot kuin terassin ikkunat. Kehyksiä valitessa on vaikea hahmottaa, miltä ne lasitettuina näyttävät, mutta näillä mennään. Tosin tänä päivänä mikään ei ole vaikeaa, ongelmallista tai hankalaa, vaan haasteellista tai haastavaa. Kuten tämä blogiin kirjoittaminenkin. Googlettaessani kuvia kaihileikkauksesta huomasin siellä leikkausoperaation eri vaiheita, leikkaussaleja, välineitä ja lääkäreitä esittelevien kuvien joukossa piirtämäni punaisen ruusun! Sitä klikkaamalla aukesi blogijuttuni, jossa olin kertonut kokemuksia kaihileikkauksesta, liittänyt tekstin loppuun ruusun kuvan. Kuvittelin että poistamalla kuvan linkkikin poistuisi, mutta mitä vielä. Sen tilalle oli tupsahtanut toinen, blogijuttuni yläreunassa ollut tunnuskuva, kukka tai maisema, en muista. Koska en todellakaan ollut tarkoittanut tarinaani millekään lääketieteelliselle sivustolle, poistin koko jutun ja samalla kaihileikkauskuvastosta poistui myös linkkiyhteys blogiini. (Ellei ole ilmestynyt sinne uudestaan!)

Kun facebookissa kommentoit vaikkapa kaverisi linkittämää kansainvälistä  laulukilpailua, tarkempia tietoja ko. kilpailusta googlettamalla saatat löytää sieltä oman nimesi! Tai mainitset blogijutussasi vaikka jonkun saarnamiehen nimen, kas vaan, kyseisen henkilön googlesivustoilla on linkkiyhteys blogiisi, vaikket olisi kertonut siinä hänestä nimeä enempää. Kun taas jokin toinen nimi ei linkitä blogiyhteyttäsi asianomaisen henkilön tietoihin vaikka olisit kirjoittanut hänestä mitä. Moni kertookin blogissaan tarinoita ainoastaan kuvien, musiikin, videoiden välityksellä. Itse riennän lukemaan jokaisen blogilistalle ilmestyneen kirjoitetun tarinan, harmi vain että niitä ilmestyy yhä harvemmin, jotkut ovat lopettaneet bloggaamisen kokonaan tai toivottavasti ovat vain tauolla.

Ei enempää tällä kertaa, vaikka haasteellisia asioita tapahtuu  päivittäin, ehkä ei kuitenkaan mitään niin haastavaa, että siitä  juuri nyt olisi jutun aiheeksi. Sää on muuttunut haasteellisen syksyiseksi, nautitaan siitä!

Mennään bussilla

- Mennäänkö yläkertaan? - Mennään vaan, sieltä on hienommat  näköalat, sanon ystävälle, jonka kanssa ihailemme Turun Caribia- hotellin linja-autoparkkiin vyörynyttä, mainoskuvista tuttua    uutuuden kiiltävää punaista Onni-bussia. - Vai jäisimmekö sittenkin alas? Olisi helpompi poistua ennen päätepysäkkiä.    -Jäädään! Suunnittelemme menevämme auton takaosaan, siellä voisi vaikka torkahtaa, ja minä joka matkustaisin päätepysäkille asti, istuisin ikkunan puolelle.  

Mutta haaveet ovat  haaveita. Ilmenee että kyseinen loistobussi lähtisikin myöhemmin illalla Tampereen suuntaan ja meidän on matkustettava samalla vanhahkolla onnikalla kuin tulomatkallakin. Lauantaiaamuna siinä oli ollut ruhtinaallisesti tilaa, mutta nyt, sunnuntai-iltana se on täpötäysi jo Caribian pysäkille saapuessaan. Olivatko kaikki matkustajat nousseet siihen Turun linja- autoasemalta vai oliko bussi tullut ehkä jostain kauempaa, emme kysyneet. Meille sekä parille kolmelle muulle samalta pysäkiltä tulleelle matkustajalle löytyy sentään käytävänpuoleiset istumapaikat. Turussa on ollut aurinkoinen, kesäisen lämmin sää,  bussissa kuuma, ilmastointilaitteet eivät toimi. Olen riisunut takin jo autoon astuessani, sen alla olevan jakun riisuminen ei ehkä ahtaassa tilassa onnistuisi, huivin saan sentään vedettyä kaulasta, kaivettua laukusta pillimehun, joka on pakko siemaista heti alkumatkasta. Onneksi eräs aktiivinen matkustaja lähtee selvittämään ilmanvaihtojärjestelmää ja pian tuolin yläpuolella olevasta  pylpyrästä käy ohut ilmavirta edellyttäen että osaa kääntää sen  oikeaan asentoon. Sitä kurkottaessani saan  asentohuimauskohtauksen, joista olin jo luullut päässeeni eroon.     

Yksiovisessa bussissa on roosanväriset ikkunaverhot, värisävy toistuu istuinten pehmusteissa ja katon boordissa. Turvavöitä ei ole. Auto on muuten siisti, mutta vessa alkeellinen ja siivottomassa kunnossa. Tyhjennys- ja tankkaustaukoja ei ole, matkan varrella  pysähdytään vain pari kertaa ja jatketaan saman tien eteen päin.  Mutta matka kotikaupungistani Turkuun (263 km) maksaa ainoastaan 5 euroa, paluumatka 7, niinpä täydellistä palvelua ei voine vaatiakaan.  Forssasta tulee muutama matkustaja lisää, joten hekin jotka ovat vallanneet kaksi istuinta itselleen, joutuvat tekemään tulokkaille tilaa. Yhtään vapaata istumapaikkaa ei tämän jälkeen autossa ole. Matka jatkuu. Kuskille plussapisteet siitä, ettei hän - etupeilikuvasta päätellen - koko  aikana ole puhunut kännykkään, miinusta siitä, että on ollut kääntyneenä keskustelemaan edessä alhaalla istuvan matkustajan kanssa niin että hädin tuskin on malttanut vilkaista edessä olevaa tietä. Muistan lapsuuteni linja-autoissa olleen kyltin: "Keskustelu kuljettajan kanssa kielletty."  Hämeenlinnassa väki vähenee. On heti helpompi hengittää, pääsemme ystävän kanssa vierekkäisille paikoille ja pälätämme iloisesti loppumatkan. Aikataulussa matkan kesto on tasan 3 tuntia, olemme perillä viisi minuuttia aikaisemmin. 

Nukuttuani kellon ympäri, kaadettuani kannullisen kahvia kitusiin, muistelen lämmöllä ihanien turkulaisten ystävien ja sukulaisten  järjestämää mukavaa ja monipuolista viikonlopun ohjelmaa. Toivon joskus pääseväni matkustamaan myös mainoskuvien komealla kaksikerroksisella Onnibussilla, vaikkapa synnyinkaupunkiini Savonlinnaan. Mutta "onnibussilla on onnibussin reitit", kuten heidän facebooksivuillaan sanotaan, eikä millään reitillä ajeta oopperakaupunkiin - vielä. Kuopioon kylläkin.