- Olet vieläkin niin salskean näköinen, Sándor. Vaimo sanoo miehelleen samalla kun ojentaa hänelle hänen kävelykeppinsä. Repliikki joka kaikkien alamaailman kauhujen keskellä lämmitti mieltäni Vilmos Kondorin dekkarisarjan toisessa osassa "Budapestin synnit". Repliikissä hehkuu unkarilaisuuden ydin, sen Unkarin ja unkarilaisuuden, johon itse aikoinani rakastuin. Vai onko joku kuullut suomalaisemännän sanovan miehelleen noin? En minä ainakaan sanonut silloin kun siihen vielä olisi ollut tilaisuus. Ei, me odotamme että mies huomioi meidät. Ellei, syytös henkisestä julmuudesta, ja ei kun eropaperit vetämään!
Tarinan Sándor on eläkkeellä oleva rikosetsivä, joka edelleen selvittelee rikoksia. Kipuilevan polvensa vuoksi hän kaupungilla liikkuessaan joutuu tukeutumaan kävelykeppiin. Kotona häntä odottaa vaimon valmistama päivällinen. Ja myöhemmin illalla vaimo ilmestyy selän taakse höyryävä tee- tai kahvikuppi kädessään. Avioliitto on Sándorin toinen. Hänen ensimmäisen vaimonsa ja pienen tyttärensä "Leninin pojat" ovat aikoinaan surmanneet tuon ajan poliittisissa kahinoissa. Tämä jo lähes 20 vuotta kestänyt liitto Terézin kanssa on lapseton ja Teréz omistautuu parisuhteensa vaalimiseen. Olisiko niin että ensimmäistä, usein hyvin nuorena solmittua liittoa moni meistä pitää itsestäänselvyytenä ja vasta toisen tai kolmannen suhteen vaalimiseen osataan panostaa kunnolla?
Mutta osaa toki unkarilainen mieskin hellitellä sanoillaan. "Olitte kalamarkkinoiden kaunein nainen." Johanna Adorjánin kirjassa "Rakkaudessa erottamattomat" mies sanoo vaimolleen heidän palattuaan kutsuilta, joilla on ollut muitakin naisia. (Olen kirjoittanut tästä enemmän eräässä aikaisemmassa blogissani.) Koko pitkän avioliittonsa ajan pariskunta on teititellyt toisiaan. Tarina ei kerro, miksi mies kutsuu juhlia kuin juhlia kalamarkkinoiksi. "Eivätkö olekin kauniita?" Vaimo kysyy haettuaan puutarhasta ruusuja maljakkoon. "Yhtä kauniita kuin te", mies toteaa.
Esimerkkipariskuntani ovat jo ikäihmisiä. Olin hiljattain naapuripitäjässä häissä, joissa isänsä käsipuolessa kirkkoon saapunut morsian lauloi tulevalle puolisolleen rakkauslaulun ennen kuin he astuivat alttarin eteen vihittäviksi. Myöhemmin illalla, en muista, ennen vai jälkeen häävalssin, sulhanen puolestaan lauloi vastavihitylle vaimolleen: "Sua vain yli kaiken mä rakastan Sinä taivaani päällä maan..." Ja minä sukulaistäti, ei ei, en laulanut! Mutta pois lähtiessäni ohjeistin morsiusparia: "Sanokaa joka päivä toisillenne jotakin nättiä." (Minä jonka omia sanomisia kukaan ei enää ole muistelemassa! Ja ne jotka ehkä muistavat, huomaavaisesti vaikenevat.)
"Sanoisit edes joskus jotakin nättiä", suomalaisemäntä huokaa miehelleen, joka ei puhu muusta kuin säästä ja siitäkin useimmiten vain pakon edessä. Mies vaikenee. "Ruusu", hän viimein murahtaa. Oi, mutta sehän on nättiä!
Olen tässä kirjoittaessani miettinyt, miltä se kuulostaisi, jos joku herrahenkilö sanoisi minulle: "Olitte marraskuun markkinoiden kaunein nainen." Kamalalta! Sen sijaan: "Olitte Joulukylän kaunein nainen", tuntuisi jo paljon paremmalta.
Sitä odotellessa, heips kaikille!
