Kesän korkeat hetket

"Minä elämäni lintua kurkoittelen/ vielä tyhjälle kankaalle maalaisin sen/ aina päivältä päivälle vanhenen näin/ on jo kasvava puu mulla takana päin/ on elämäni ilta kuin oksaton puu/ mun sieluni on autio, tyhjä mun suu/ vielä elämäni onnea hypistelen/ vielä miehuuden aikoja ylistelen/ minä elämäni lintua kurkoittelen/ vielä tyhjälle kankaalle maalaisin sen/.  Runokirjasta Elämäni lintu.        5.7.89  Paapi"   

Yllä olevan runon itsensä "Paapiksi" esitellyt virkeä vanha herra  kirjoitti Kanadan matkapäiväkirjaani Suomi-seuran lennolla Helsingistä Vancouveriin heinäkuussa v. 1989. Sitä ennen hän oli yllättänyt kanssamatkustajansa lausumalla runojaan, tepastellut paljain jaloin koneen käytävällä. "Olen kulkenut Grönlannin jääkenttien yli sukitta, paljasjaloin" hän kertoi olevan seuraavan runonsa alku. Myöhemmin tapasimme hänet Vancouverin "Suomi-kodissa" järjestetyissä puutarhajuhlissa, jossa hän valtaisten suosionosoitusten siivittämänä lausui runojaan. Paluulennolla kolme viikkoa myöhemmin en muista häntä nähneeni. Tosin alkumatka oli lennetty ukkosmyrskyssä eikä kukaan kuljeskellut koneen käytävällä. Vai olisiko "Paapi" jäänyt pitemmäksi aikaa Kanadaan tai jatkanut sieltä Amerikan puolelle.

Nettitietojen  mukaan 95-vuotiaana v. 1998 kuollut "Paapi" oli kotiseudullaan Lapualla sekä yritysmaailmassa että runoilijana tunnettu ja arvostettu henkilö, joka meillä mieheni kanssa oli ollut ilo tavata Vancouverin matkallamme.

Kuluvan kesän korkeita hetkiä kartoittaessani muistin tuon todella korkealla, Grönlannin jäätiköiden yläpuolella 26 vuotta sitten  lausutun runon. Kesän korkeat hetket, yllättäen tulevat pienet tunnelmatuokiot, tulevat, menevät, soljuvat ajan virtaan, muodostavat utuisen kudelman, unenkaltaisen olotilan kunnes arjen touhut taas ottavat vallan.

Tältä kesältä muistan tasan kaksi auringonpaisteista päivää. Ensimmäinen oli viikkoa ennen juhannusta kun kesävieraani pesi ikkunoitani ja toinen viime tiistaina, jolloin olin kaakkois-Suomessa nuoruudenystäväni hiljattain hankittua siirtolapuutarhamökkiä katsomassa. Kylläpä olikin 250 neliön tontille saatu mahtumaan satumaisen kaunis idylli! Vaaleanpunertavaseinäisen piparkakkutalon pihalla, solisevan suihkulähteen luona kasvoi pyöreälatvaiseksi muotoiltu valkokukkainen sireenipuu. Kukkia kaikkialla, viehättäviä varjoisia nurkkauksia päärynä-, kirsikka- ja omenapuiden katveessa, viinimarjapensaita ja pikkuinen  ryytimaa. Grillikatoksessa isäntä kokkasi meille mehevät possuvartaat erilaisine höystöineen. Ruokapöytä oli mökin terassilla, jonka ikkunalaudoilla valkoiset pelakuut kukkivat kilpaa. Koristeellisen pihaportin taakse, ruusupensaiden reunustaman kylänraitin vastakkaiselle puolelle naapuri rakensi mökkiään, mutta muuten alue oli melko harvaan asuttua ja ystävieni mökin takaiselle metsän rajaamalle luonnonniitylle ei saisi rakentaa lainkaan. Kun isäntä oli lähtenyt omiin harrastuksiinsa, me tytöt ampaisimme nuoruutemme aikaisia maisemia katselemaan, menneitä aikoja muistelemaan.

Mutta kovin olivat maisemat metsittyneet. Ulkopuolinen ei osaisi aavistaakaan, mikä elämää sykkinyt yhdyskunta eräänkin sankan lehtimetsän paikalla kerran oli! Vanhoja rakennuksia oli kadonnut, jokunen uusi noussut tilalle, oli tehty uusia teitä ja yksi uusi siltakin oli  ilmestynyt niin että jossain vaiheessa olimme vähällä eksyä. Poikkesimme nuorta sukulaisperhettä moikkaamassa, joimme lähtökahvit puutarhamökin ilta-aurinkoisella pihamaalla. Palasin nostalgisissa tunnelmissa kotikaupunkiini, jonka keskeneräisen  matkakeskuksen pysäkillä oli kätevä vaihtaa lähiööni ajavaan bussiin.

- Teilläkö oli se Taunus myytävänä? Innokas miesääni oli kysynyt puhelimessa juhannusaattoaamuna. - Ei, ei minulla ole minkäänlaista autoa... nyt on kyllä väärä numero, olin sopertanut unenpöpperössä. - Ei, kyllä numero on ihan oikea, kaveri oli vakuuttanut, pitänyt paljon puhuvan tauon. - Minä olen vain valinnut väärin, hän oli sanonut, toivottanut hyvät juhannukset. Jollakin oli ollut kiire saada illaksi auto alleen.

Ja koska minulla ei ole autoa, ei edes ajokorttia, ostin näyttökortin, jolla saan 30 päivän ajan vaikka asua paikallisbusseissa. Eilen hikoilin helteessä hautausmaalla, oli siis kesän kolmas aurinkoinen päivä, tänään sataa vettä. Mutta huomiselle, markkinapäivälle on luvassa poutaa, joten bussikortilla saattaa taas olla käyttöä. Yksi suru-uutinenkin kuluvaan kesääni mahtuu, itä-Suomessa asunut koulutoverini, viime vuosien kirjeystäväni on poissa, mutta seuraavassa blogijutussa hänen poismenonsa aiheuttamista tunnelmista enemmän. 

Nyt keittiötyöt kutsuvat, joten ei muuta kuin kesän korkeita hyviä hetkiä kaikille! 

Kylmää kyytiä

Kylmää kyytiä arveli oppositiopuolueen puheenjohtaja olevan tulossa köyhälle kansalle. Miksei myös rikkaille? "Ei rikkailta voi leikata", pääministeri totesi. Rikkaat kun eivät saa eivätkä tarvitse samoja etuuksia kuin tavallinen kansa, jolta nyt aiotaan niistä roppakaupalla leikata. Pääministerin idea, että rikkaat osallistuisivat Suomi nousuun talkoisiin vapaaehtoisesti alentamalla palkkojaan, ylimitoitettuja eläkkeitään, osinko- ym. tulojaan, sai matemaatikot oitis laatimaan laskutoimituksia, joiden mukaan korkeiden tulojen   alentamisella saattaisikin olla valtion talouteen vain entistä kurjistavampi vaikutus! Eräät korkeasti palkatut kirkon palvelijat ilmoittivatkin osallistuvansa talkoisiin ainoastaan verotuksen kautta, mikä sai välittömästi hyväksyvää hyminää en nyt enää muista, keneltä. Mutta heidän tarkoittamallaan verojen korotuksella saattaisi olla seurauksena, että ökyrikkaat  siirtäisivät talonsa, tehtaansa ja kaikki kalliit pelinsä halvemman verotuksen maihin, joten ainoiksi Suomi nousuun talkoiden osallistujiksi näyttävät todellakin jäävän kaikkein pienituloisimmat kansalaiset. Eikä siinä taida paljonkaan lohduttaa vanha sanonta: "Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostaankaan." - Näppärää, sanoisi Nelli. Edesmennyt unkarilainen ystävättäreni.

Pitäisikö siis jättää leikkeleet leivän päältä, luopua saunaoluesta ja juhannussiideristä, lopettaa lehden tilaus, bussimatkat torille ja takaisin, jättää uusi teepaita ostamatta, leikata itse  tukkansa, lopettaa huulipunan ja aurinkopuuterin käyttö, silkkaa kaunista turhuuttahan ne ovat tähän astikin olleet! Lakata lakkaamasta varpaankynsiään? Sitä, minkä verran kyseiset luopumiset kohentaisivat omaa talouttani ja mikä  vaikutus em. valinnoilla laajemmin toteutettuna olisi työllisyyteen, en jaksa suven suurimman juhlan kynnyksellä pohdiskella. Kuten en sitäkään, miten kylmää kyytiä on - tai ei ole - tulossa maailmanpolitiikassa. 

Paras vain elää päivä kerrallaan, katsella kaunista luontoa kun ei meikäläisestä ole barrikadeillekaan mieltään osoittamaan, kuunnella uutisia puolella korvalla ja uppoutua täysillä naapurimaan prinssin häähumuun ja kotimaisten tangomarkkinoiden karsintoihin. Mahtaako uusi tummaääninen tangokuningas tulla Nastolan Villähteeltä ja kuningatar viime vuoden perintöprinsessasta? Kylmää kyytiä tai ainakin raikkaan viileää säätä on luvassa juhannukseksikin, olkoonkin että juhannusviikkoni lämpimin uutinen kilahti tänään kännykkääni, mutta siitä ei nyt tällä kertaa enempää. Pitäisikö aattona, sateessa tai sateen lomassa poimia pientareelta seitsemän erilaista kukkaa tyynyn alle? Laittaa ne muovipussiin etteivät tahri tyynyliinaa. Kaivosta ei kannata mahdollisen tulevan sulhon kuvaa katsoa ettei käy kuten entiselle emännälle, joka kauhukseen näki siellä pohjavedessä oman ukkonsa naaman!

Huurteisen hyvää juhannusta kaikille!