En ollut tehnyt uudenvuoden lupauksia, mutta vuoden vaihtumisella oli puhdistava vaikutus. Vuoden aikana kerääntynyt painolasti, mielenkuona oli kerralla pyyhkäisty pois samalla kuin pöytäpäivyrin muistiinpanojen tuhrimat lehdetkin, asetettu telineeseen uusi, tulevien päivien piukka pino.
Edellä oleva katkelma on parin vuosikymmenen takaisesta päiväkirjastani. En tiedä, onko tämän päivän pankkineideillä enää työpöydällään paperipäivyriä, epäilen että ei. Tosin eipä taida kohta olla enää pankkineitejäkään, robotit korvaavat heidät. Ja robottien yhteisöissä kuluneen syksyn kuuma aihe, seksuaalinen häirintäkin lienee tuntematon käsite.
Minun nuoruuteni työyhteisöissä tyttö, jota miespuolisten esimiesten tai työtovereiden taholta ei koskaan häiritty vaikkapa huomauttamalla kauniista silmistä tai sutjakoista sääristä, saattoi kokea itsensä jotenkin vialliseksi tai ulkopuoliseksi. Ohimennen ja kevyellä kädellä tapahtunut pyllylle taputtelukin saattoi vielä olla sallittua, lääppiminen tai kouriminen sen sijaan ei. Mutta ei ole olemassa tilastoja siitä, kuinka moni nainen tai mies joutui päivästä toiseen sellaistakin sietämään ja suosion tai jopa työpaikan menettämisen pelosta salaamaan sen. Oli siis korkea aika nostaa asia julkisuuteen.
Omalla kohdallani luulin "parasta ennen" päivämäärän menneen jo aika päiviä ohi, vaan kuinkas kävikään! Joulun alla marketin kassajonossa tunsin takapuolessani töytäisyn, joka sai minut vilkaisemaan vihaisesti taakseni. Joku ukko siellä seisoi ostoskärrynsä takana ja katsoi oikeudekseen muksaista minua kärryllään. Jotenkin sen olisi ehkä ymmärtänyt jos hänen edessään olisi ollut tiukkojen farkkujen verhoama timmi herkkupeppu, mutta näköjään litteäpyllyinen paksujen toppavaatteiden peittämä mummokin vielä kelpasi kohteeksi. Ja hetken kuluttua uusi töytäisy! Kassajonon etummainen asiakas kaiveli kaikessa rauhassa kolikoitaan, edessäni seisovalla miehellä oli kärrykuormallinen ostoksia, joten siinä ahtaassa rakosessa seisoessani minulla ei ollut mahdollisuutta siirtyä senttiäkään eteen päin. Kun takamustani tuupattiin kolmannen kerran, käännyin oikein kunnolla katsomaan että ei kai vain valtakunnan kuuluisin seksuaalinen häiritsijä, itse herra Hakkarainen seisonut kärryjen takana! Ei, ei ollut hän. Tämä oli kalpeakasvoinen vanha mies, jonka väsynyt katse tähyili jonnekin kassajonon takaisen katon ja seinän rajaan. Kyseessä ei siis ollutkaan seksuaalinen häirintä! Ei kiukkuinen kassajonon tyrkkiminen eteen päin, vaan tahaton töniminen kun hän vapisevilla jaloillaan yritti pysytellä pystyssä kärrynsä takana. Ehdin jo harkita että pitäisikö kysyä hänen vointiaan kun etummmaisena ollut täti oli viimein löytänyt tarvittavan määrän kolikoita pussinsa pohjalta ja jono liikahti himpun verran eteen päin. Aivan kuin eteisaulan suunnalta olisi samalla leyhähtänyt tuulahdus uutta raikasta ilmaakin hengitettäväksi.
Ostokset maksettuani vilkaisin perästäni tullutta miestä, joka kärryjen palautuspaikan luona alkoi asetella vähäisiä ostoksiaan kassiinsa. Kysyisinkö nyt hänen vointiaan vai toivottaisinko hyvää joulua? En tehnyt kumpaakaan, vaan jatkoin matkaani. Näin me ihmiset välttelemme kohtaamasta toisiamme kun emme tiedä, miten meihin suhtauduttaisiin. Koettaisiinko voinnin kysyminen tai hyvän joulun toivotus tuntemattomalta hyvän tahdon eleenä vai jonkin asteisena häirintänä? Toisen henkilön yksityisyyteen puuttumisena? Entä jos sanoisin bussipysäkillä kohtaamilleni iloisen näköisille ekaluokkalaisille jotain ystävällistä, lähtisikö koululta välittömästi vanhemmille viesti lapsia kyttäävästä tuntemattomasta naisesta?
Elämme hyvin herkkähipiäisiä aikoja kun jopa toisen henkilön olemukseen kohdistuva kaikenlainen huomautteleminenkin tulisi erään ministerin mielestä olla lailla kiellettyä. Seksuaalisesta härinnästä ja kiusaamisesta tehtävä rikosilmoitus on oikein ja paikallaan, mutta eiköhän jokainen tavallisella talonpoikaisjärjellä varustettu kansalainen ihan itse osaa päätellä, mikä on seksuaalisen häirinnän, kohteliaisuuden ja arkipäivää kummasti elävöittävän hienoisen flirtin välinen ero.
