- Katsoisitko vähän tätä mun ristikkoa? En ymmärrä, miten tähän voi tulla "kataa", vaikka muuten tään pitäisi kai olla oikein. - Eihän siihen tule kuin "katua" ja uusi vuosi on "tulossa" eikä "talossa", mies sanoo. Ja kun tässä kuvassa on talvi, ei sana silloin ole "kesä", vaan "keli" ja siitä taas seuraa että tämä ei ole "aasa", vaan...
- Aasi, sanon hiljaa.
Edellä käyty keskustelu on päiväkirjastani vuodelta 1992. Sen jälkeen olen kehittynyt ristikkojen ratkojana niin että ainoastaan iltapäivälehden vaikeinta sanaristikkoa en ole koskaan saanut kokonaan täytetyksi.
Lasteni isä oli innostunut myös tietokilpailuista, oli mukana telkkarin Lauantaileikeissä ja Mega visassa taisi olla kaksikin kertaa. Kotona hän piti tietokilpailuja, joista minä, perheen oppimattomin pysyttelin sivussa. Mutta kun lapset olivat lähteneet maailmalle ja kotona oli enää ainoastaan kissa ja minä, molemmat yhtä tyhmiä, tietokilpailuja pidettiin vain joillekin vieraille ja kotona piipahtaneille lapsille, jotka osallistuivat niihin kohteliaasti, mutta enemmän tai vähemmän kärsivän näköisinä. Tosin ei kai kissaa sovi tyhmäksi kutsua, päin vastoin, hän makaili ylimielisen näköisenä ikkunalaudalla ja myhäili viiksiensä suojassa ihmisten tyhmille touhuille. Mutta kun muita kilpailutettavia ei muutamaan päivään ilmaantunut, sanoin että okei, kysele sitten minulta! Ja kummasti sitä oli elämän kiertokoulussa erilaista tietoa tarttunut mukaan, niin että sain kilpailukysymyksiin yllättävän monta vastausta oikein ja loput pistin intuitiotani noudattaen arvaamalla eri vaihtoehtojen välillä.
Ristisanojen ja tietokilpailujen ohella kirjoittamisen ja kieliopintojen tiedetään olevan hyvää aivovoimistelua. Sukututkimuskurssilta palatessani tapasin kansalaisopiston vaatenaulakolla iäkkäänpuoleisen tutun naisen, joka kertoi olevansa menossa ranskantunnille.
Ehkä itsekin ensi syksynä jatkan kieliopintoja, sillä sukututkimus ei sittenkään taida olla mun juttuni. Mielenkiintoni ja kärsivällisyyteni eivät riitä vanhojen rippi- ym. kirjojen tutkimiseen. Mutta kurssilla olen oppinut, miten ja mistä erilaisia tietoja voi hakea jos mielenkiinto vaikka myöhemmin heräisi. Tällä hetkellä olen enempi kiinnostunut vielä elossa olevista ihmisistä kuin manan majoille menneistä kaukaisista sukulaisista. Olen siis mieluummin tarinoitsija kuin tutkija. Nyky-yhteiskunnassa tutkijoita riittää muutenkin joka lähtöön, mistä ihmeestä niille kaikille riittää tutkittavaa?
- Noo, voihan sitä tutkia vaikkapa, että miksi ensimmäisen kerroksen asukkaat käyttävät vähemmän hissiä kuin ylempänä asuvat, toimittajaksi opiskeleva siskonpoika lohkaisi pari suvea sitten kun vietimme leppeän lämmintä kesäpäivää heidän metsämökkinsä pihalla, vahvan kahvin ja jäätelöllä ja kermavaahdolla täytetyn, puurtarhamansikoilla höystetyn marenkikakun kirvoittaessa keskustelun kulkua.
Opiskellessani mystiseksi sähkötyömieheksi 70-luvulla, piti äidinkielenopettajamme tietokilpailuja. Hänellä oli edesmenneen Kirsti Rautiaisen visailukirja Mikä on Kuka.
VastaaPoistaKaikki kysymykset tulivat tästä kirjasesta ja sattuneesta syystä osasin kaikki sen vastaukset ulkoa.
Ope ihmetteli laajaa yleistietouttani. minun piti välillä vastata väärin tai olla kokonaan vastaamatta, etten olisi paljastunut hiujariksi.
Mulla on tuo sukututkimus (isän puoli) nyt päällä ja siihen saa kulumaan uskomattomasti aikaa. Onneksi valokuvia voi skannata ja postittaa valonnopeudella ympäri Suomea.
Tehtävää helpottaa ja vaikeutta se tosiseikka, että maailmassa on vain 37 kanssani samansukunimistä. Näistäkin yli puolet on ihan lähipiiristäni.
Oikeastaan mulla on kahtalainen tunne, toisaalta sukututkimus ei kiinnosta, mutta samalla ikään kuin pidättelen itseäni hurahtamasta siihen. Olen sillä tavoin yhden asian ihminen, että ehkä en sitten osaisi keskittyä mihinkään muuhun kuin vanhojen asioiden penkomiseen.
VastaaPoistaSukututkimustyötä on helppo delegoida. Mä oon vaivannut elossa olevien muistinystyröitä, jotta he kirjoittaisivat kaikki suvun kummallisuudet, jotka vaan muistavat. Nehän meitä kiinnostavat.
VastaaPoistaOlisin pettynyt, jos mun sarakkeessa lukisi vain: Pedro, sähkömies, naimisissa ja kahden lapsen isä.
Joo,löysin netistä sattumalta saman suvun eri haaraan kuuluvan henkilön, joka oli tutkinut 1700-luvun alussa Suomeen saapuneen esi-isäni taustaa jo melkoisesti. Aikaisempien arvelujen mukaan hän olisi tullut Puolasta, hänen arvioidensa mukaan Saksista.
VastaaPoistaMinun tutkimukseni ajoittuisivat 1750-luvulta eteen päin, esim. kyseisen esi-isän vieraskielisen vaimon kohtalosta, kuolinajasta ym. ei ole tietoa. Oma isäni vaihtoi vierasperäisen nimensä 1930-luvulla suomenkieliseen ns. ostonimeen. Edesmennyt isäni ei paljoakaan puhunut suvustaan.
Esi-isäni oli 1750-luvun puolivälissä erään itä-suomalaisen pitäjän Ruotsin puoleisen osan nimismiehenä ja hänestä löytyy mainintoja monesta historiankirjasta. Siitä, missä hän oli oppinut ruotsinkielen, on em. tutkijalla on omat arvionsa. Hänellä oli saman niminen poika, josta ei tiedetä muuta kuin että hän oli ratsutilallinen. Katotaan nyt, innostunko vielä penkomaan tietoja vai en.
Sukututkimus olisi varmaan mielenkiintoinen juttu. Olen harkinnut sitä siksi, että muistan vain niiden ihmisten kertomukset, jotka olen suvusta kohdannut elinaikanani.
VastaaPoistaToisaalta.. heidän elämänkertomuksensa ja -vaiheensa ovat riittävät oman tarinani perustana lapsille ja lastenlapsille kerrottavaksi.
Pidän kuvaristikoiden ja kryptojen ratkomisesta. Teen niitä paljon. Paras ja haastavin on Hesarin viikonloppuristikko!
Sellaisen suvun tarinan, jossa ei ole sukuluetteloita eikä sukupuuta, vaan tarinoinnin lisäksi vanhoja mustavalkoisia valokuvia, paitsi kannessa värikuva, painatin pari vuotta sitten omalle lähipiirilleni.
VastaaPoistaRistikkojen täyttäminen on minulla kausiluontoista, välillä menee viikkoja etten täytä yhtään ristikkoa, välillä täytän kaikki mitä käsiini saan.
Sukututkimukseen voi aina palata jos siltä tuntuu. Siellä ne vanhat asiat pysyvät ja koko ajan digitoidaan lisää, joten kotikoneeltakin pääsee yhä pitemmälle aineistoihin. Niinpä minäkin keskityn taas itse elämään, niin merkittävää kuin tuokin harrastus on ollut. Ja siihen liittyvä historia, retket mukavat ihmiset jne, joita toki tapaan edelleenkin ja osallistun mukaviin tapahtumiin. Valikointia oman tilanteen mukaan…
VastaaPoistaKiitos kommenteista! Varsinkin jos liittyy jäseneksi Sukututkimusseuraan, johon en vielä ole liittynyt, pääsee netin kautta melko pitkälle, niin olen ymmärtänyt. Niin minäkin keskityn itse elämään, mutta hyvin paljon mahdollista että alan tutkia vanhoja asioita myöhemmin.
VastaaPoistaPetriina, verkkotutkimukseen saa apua Suomen sukuhistoriallisesta yhdistyksestä, jonka sivuilla on vapaasti katsottavana digitoituja kirkonkirjoja ja jäsenet saavat katsoa tuoreempaa aineistoa. Suomen Sukututkimusseura on toinen yhdistys, jonka Hiski-tietokanta on vapaassa käytössä ja jäsenille tarjolla jotain ylimääräistä, jonka sisältöä en osaa selostaa, kun en itse ole jäsen.
VastaaPoistaKiitos vinkistä! Sukuhistoriallinen yhdistys on siis eri paikka kuin sukututkimusseura? En ole liittynyt yhdistyksiin, mutta liityn jos kiinnostus asioihin viriää uudelleen, nyt minua vaivaa kärsimättömyys, ja kärsivällisyyttä nimenomaan noiden tietojen hakeminen edellyttäisi.
VastaaPoista