lauantai 22. lokakuuta 2011

Vanha tammi

Lumoavat lokakuun päivät, loistavat lenkkeilykelit! Aamutaivaalla punertavareunaiset pilvenhattarat ajavat takaa toisiaan, kuusen latvassa harakka nauraa maailman menolle. Vaaleanvihreän ja keltaisen kirjava pihatammi kuin taideteos. Kuvaus on menneeltä viikolta, tänä aamuna sää on sateisen harmaa.

Jos huoltomiesten ja taloyhtiön parin hallituksen jäsenen toiveet olisivat toteutuneet, pihatammi olisi kaadettu aikapäiviä sitten. Samoin olisi käynyt pihlajan, koivun ja vaahteran. Mutta talon ikänaiset, sitkeät sissit ovat asettuneet vastarintaan ja puut seisovat paikoillaan. Ainoastaan tammen oksistoa pari vuotta sitten karsittiin, minkä jälkeen se on kasvanut entistä kauniimmaksi.

Syksyn tullen lehtipuut riisuutuvat vuorotellen. Sen jälkeen kun rastaat olivat syöneet pihlajan punamarjat, se ilmeisesti pelkästä masennuksesta muuttui parissa päivässä keltaiseksi ja karisti lehtensä niin että osittain naavan peittämässä harmaassa oksistossa heiluu enää muutama punaisenruskea lehti siellä täällä. Monihaarainen koivuvanhuskin on jo lähes melkein alaston ja eilen tammen alla lepäsi kirjava lehtimatto, jonka huoltoyhtiön traktorimies kävi imaisemassa koneensa sisuksiin. Vaahtera on kohteliaasti odotellut vuoroaan viimeisenä ja alkanut vasta viime päivinä muuttua kellanpunakirjavaksi. Mutta kun hetki sitten katsoin ikkunasta, sekin oli pudottanut osan lehdistään kuin yöpaidan kirjavaksi kasaksi puun juurelle ja tammi on yön aikana ripotellut keltaisia lehtiään pitkin vielä tuoreen vihreää pihamaan nurmikkoa! Taustalla kolme korkeaa kuusta ja mänty, vuodet ympäriinsä samoissa tummissa vaatteissan, katselevat ylimielisen näköisinä lehtipuiden kevytmielisen näköistä vaatteiden vaihtoa. Tuuminevat että odottakaas kun talvi tulee: siinä missä te värjöttelette pyryssä ja pakkasessa jäätynein paljain oksin, me pojat pukeudumme paksuun lumiviittaan ja muutumme satuolennoiksi! Mutta kuinkas käykään kun kevät tulee, lehtipuut hykertelevät hiljaa keskenään.

Tottakai pihanurmikko olisi helpompi ajella lyhyeksi jos ei tarvitsisi väistellä puita ja lehtipuhaltimen käyttö vie aikaa ja aika on rahaa, mutta kauneudellakin on hintansa. Ja miten suloista onkaan taas kesällä istuskella vihreälehtisen tammen varjossa viileässä, ihailla pihlajan kukkia ja kuunnella puiden havinaa ja lintujen laulua. Ellen väärin muista, ovatpa siinä huoltoyhtiön pojatkin tainneet joskus kahvitauoillaan viivähtää.

7 kommenttia:

  1. Mitä jos mekin olisimme kuin vanhat tammet??
    Kasvaisimme 100 vuotta, eläisimme 100 vuotta ja kuolisimme 100 vuotta!!!

    VastaaPoista
  2. Se olkoon tavoitteemme! Tunnen niin suurta kohtalonyhteyttä vanhan tammen kanssa, että laitoin siitä pari viikkoa sitten ottamani foton jopa profiilikuvakseni.

    VastaaPoista
  3. Kiitos että kirjoitit tämän. Miten hieno tunnelma. Vaahtera on mun lempipuuni, verivaahtera eritoten. Se koko kesän kestävä vahva viininpuna lääkitsee sydäntäni mökillä.

    VastaaPoista
  4. Tykkään minäkin vaahterasta, vaikka varsinainen lempipuuni on koivu. Pihan puista tammi on valikoitunut lemmikikseni, koska se on ikkunani takana. Olen asunut elämäni kuusi ensimmäistä vuotta metsän keskellä, ehkä sieltä juontaa rakkauteni puihin ja metsään eli puut ovat puhuneet minulle aina ja minä niille. Metsäluonnon keskellä tämä nykyinen kotonikin on.

    VastaaPoista
  5. Vaahteranlehdistä tein ruusuja mutta taisivat lentää taivaan tuuliin myrskyillä.. miten ihana ja seesteinen juttu jälleen kerran, tulen tänne aina ikäänkuin istumaan kannon päähän ja nauttimaan...

    VastaaPoista
  6. Oi kiitoksia! Itse en ole taas moneen päivään ehtinyt nautiskella toisten hyvien kirjoittajien blogijutuista saati kommentoimaan niitä.

    VastaaPoista
  7. Vähän niin kuin Mustis-sisko minäkin tänne sivuillesi tulen nauttimaan tunnelmista,joita niin hyvin osaat välittää meille lukijoillesi.Ilosta haikeuteen ja siltä väliltä.Minun pihallani kasvaa enimmäkseen koivuja,mutta naapurin vaahterat heittävät lehtensä etupihan puolelle.Rastaat ovat syöneet pihlajista marjat,joten tilhet nyt taitavat jäädä ilman sapuskaa.Koivujen keskellä kasvaneena niistä on tullut minulle "sydänpuita".Mukavaa syksyä sinulle!

    VastaaPoista