torstai 27. tammikuuta 2011

Hyvää päivän jatkoa!

Lieneekö muilla paikkakunnilla tapana kiitellä kuskia bussista pois jäädessä? Pitkän matkan jälkeen se on paikallaan, mutta paikallisbussissa tämä joitakin vuosia sitten ties mistä kotikaupunkiini rantautunut tapa ihmetyttää, ihastuttaa, vihastuttaa, miten milloinkin. Varsinkin ruuhkabussissa auton keskivaiheilta kaikuva "kiitos, kiitti, kiitoksia, kiitos" kuulostaa epävireiseltä kuorolausunnalta, johon kuljettajan odotetaan vastaukseksi nyökkäilevän tai ainakin vilkaisevan kiittelijöitä etupeilin kautta, mieluummin kutakin erikseen samalla kun tarkkailee takaa päin tulevasta liikenteestä sopivaa menorakoa, sillä ruuhka-aikoinakin ja kelillä kuin kelillä auton odotetaan pysyvän minuutti aikataulussaan.

No, jotkut kuljettajat jopa hymyilevät vastaukseksi varsinkin silloin kun bussissa on vain pari matkustajaa, mutta on niitäkin, jotka eivät reagoi millään tavoin, varsinkin jos samalla hetkellä on pideltävä kännykkää korvan päällä! Heitäkin, jotka ajaessaan puhuvat puhelimeen, nimittäin näilläkin reiteillä silloin tällöin vielä näkee. Mutta sellainen kuljettaja, joka ei eleelläkään vastaa pysäkiltä bussiin nousevan matkustajan tervehdykseen, on jo harvinaisuus. Kohteliaisuuden huippu puolestaan oli jo se iäkkään puoleinen mieskuljettaja, joka pois jäävän matkustajan kiitokseen vastattuaan huikkasi vielä perään: "Tervetuloa uudestaan!"

Kun tähän lisätään eräiden markettien kassatoimihenkilöiden jokaiselle asiakkaalleen tavanomaisen kiitos olkaa hyvä litanian jälkeen huikkaama "hyvää päivänjatkoa", ei voi kun ihmetellä, mistä hämäläiset ovatkaan saaneet jöröjukan maineensa.

5 kommenttia:

  1. Takavuosina kuljin bussilla töihin. Koka aamu samaan aikaan, sama bussi ja kuski. Tervehdin aina kuskia ja tämä ei kertaakaan minua, ei edes vilkaissut meikäkäiseen päin. Olin usein bussin ainoa matkustaja. Se oli semmoista suomalais-kaurismäkeläistä eleetöntä tunteiden purkausta.

    VastaaPoista
  2. Joskus muinoin Otaniemen bussissa oli vielä rahastajatyttö, joka kulki käytävällä. Kuului vain KTSSSS ja meitä nauratti. Lastenvaunujen kanssa pääsi ilmaiseksi. Pääseeköhän vieläkin, en tiedä.

    VastaaPoista
  3. Jossain vaiheessa lastenvuanujen kanssa täälläkin pääsi ilmaiseksi, tällä hetkellä tietääkseni ei. Johtuisiko maksullisuus esim. siitä, että bussin keskilattia täyttyi vaunuista eivätkä kaikki kyytiin pyrkijät aina edes mahtuneet mukaan. Rahastyttöajat minäkin muistan, taisi olla jopa toiveammattini jossain vaiheessa.

    Pedro, voin nähdä silmissäni kaurismäkeläisen kohtaamisesi bussikuskin kanssa, hän oli todella uppoutunut vain työhönsä! Siitä tulisi hyvä kohtaus johonkin tv-juttuun tms.

    VastaaPoista
  4. Minä kuljen bussilla mennen tullen töihin päivittäin.Huomenet toivottelen aina ja jotkut kuskit jopa vastaa:)Lastenvaunuilla-ja rattailla liikkuvat pääsevät edelleenkin ilmaiseksi täällä Hesassa,mikä joskus pistää aika isotkin lapsoset kärryihin istumaan matkan ajaksi.DDD

    VastaaPoista
  5. Julkisen liikenteen sekakäyttäjänä ja suulaana "Puhelu kuljettajan kanssa kielletty" - kiellon rikkojana juttelen niitä näitä maalaisbussissa, jos satun etupenkillä istumaan. Paunulaisessakin heittelin välillä herjaa kuljettajien kanssa.
    Yritän kuitenkin pysytellä kohtuudessa, vaikka se väleen vaikeata onkin.

    Tervehtiminen kuuluu mielestäni asiaan ja kiitoksetkin ovat paikallaan. Paunulaiskuskit ainakin sanoivat niiden mieltä lämmittävän.

    Todistaa Sisar Anna monen monituisen vuoden kokemuksella!

    VastaaPoista