tiistai 25. tammikuuta 2011

Kynttiläkutsut

Kamppailtuani uuden kannettavani kanssa päiväkaudet olin pyhänä kypsä kynttiläkutsuille. Tupperware kutsuilla olen ollut muutaman kerran ja jopa järjestänyt sellaiset itsekin
ja niistä on vieläkin muistona pari käyttökelpoista tavaraa. Meikkikutsuilla tilasin ison tuubin ihmeitä tekevää voidetta, mutta ainoa ihme minkä se teki, oli lovi mun lompsassani. Mutta että kynttiläkutsut! Mitään turhamaisempaa en ollut kuullut, vaan kun kutsujen järjestäjä oli oma tytär, olihan sinne mentävä, varsinkin kun kuulin erään toisenkin kypsään ikään ehtineen daamin olevan myös tulossa.

Menin vartin myöhässä ja vasta nyt tätä kirjoittaessani hoksaan, että en edes pyytänyt anteeksi myöhästymistäni. Kaikki toiset olivat nimittäin jo paikalla. Sunnuntaina bussit kulkevat puolen tunnin välein, joten olisin voinut mennä jo varttia vaillekin. Vaan kun en voinut. On nimittäin tuoreessa muistissa muuan vuosien takainen tapaus, jolloin menin unkarin opettajani illatsuihin liian aikaisin.

Kuka nyt jo tulee? Opettajani ihmetteli. No minä, etkös sinä kuudeksi kutsunut? Mutta kellohan on vasta kymmentä vaille! Muistin, että Unkarissa tapoihin kuuluu mennä aikaisintaan kymmenen minuuttia määräajan jälkeen. Mutta me nyt ollaankin Suomessa, ajattelin ja katosin kylpyhuoneeseen lotraamaan. Ovikello kuului soivan. Toinen tohelo, ajattelin. Toisten luo palatessani ilmeni, että opettajan mies oli norkoillut koko ajan kylppärin ovella päästäkseen suihkuun, mutta ei ollut rohjennut koputtaa.

Viime sunnuntain myöhästymisestäni oli se ilo, että lavastus oli jo valmiina. Oi, miten kauniilta ja tunnelmalliselta se näyttikään; kymmenet, eri korkuisissa asetelmissa tuikkivat kynttilät olohuoneen ikkunan alla, taustalla iltapäivän sinertävään hämyyn laskeutuva luminen luonto! Esittelijä antoi minullekin moniväriesitteen toinen toistaan upeimmista kynttilöistä tykötarpeineen, vaan upea, tai siis hirmuinen oli niiden hintakin! Olin kyllä ilmoittanut, että en aio ostaa mitään ja tytär oli sanonut että ei ole pakko, että moni muukin on sanonut samaa. Mutta kun kaikki muutkin ostivat, joku jopa yli sadalla eurolla, olihan minunkin ostettava, varsinkin kun emännälle tuleva lahja oli suoraan verrannollinen kutsujen tuottoon. Hoksasin, että tuoksuton kynttilä olisi edullisempi kuin tuoksullinen, niinpä kerroinkin että en voi ostaa mitään tuoksuvaa ja valitsin seitsemäntoista euroa maksaneen ihan tavallisen näköisen lilanpunaisen pöytäkynttilän pötikän. En liene tuoksuille allerginen, mutta hengiteltyäni vuoden vaihteen viikot itse kasvattamieni hyasinttien lemua tuoksukiintiöni on toistaiseksi täynnä. Olen tosin aina halunnut pyykinpesuaineeni, deodoranttini ja saippuani hajuttomina eikä elämäni miesten ole tarvinnut satsata chanel viitoseen minun vuokseni.

Kynttiläkaupat tehtyämme me ynnä jaloissa kirmailevat lapsoset siirryimme emännän loihtiman kahvipöydän ääreen. Hyvissä fiiliksissä palailin sitten kotiin kannettavani ääreen noitumaan. Kopiointi tähän tekstitilaan ei nimittäin onnistu vieläkään! Ainoastaan otsikko kopioituu, muuten tää lakana hohtaa puhtoisena. Tämän kirjoitinkin suoraa päätä lakanaan, saapi nähdä, suostuuko teksti siirtymään blogini etusivulle vai kimmahtaako jollekin ylärivin lappuselle. Tulostimen sentään onnistuin tähän liittämään ihan vain laittamalla piuhat paikoilleen. Ja olin tuolilta pudota kun vahingossa päälle sohaisemani web-kamera alkoi videoita mutruilujani koneen ääressä, siunatkoon mikä räjähtäneen näköinen naama! Olin luullut kameralla voitavan kuvata ainoastaan ulkopuolisen maailman tapahtumia. Monta muutakin ihmettä tää aparaatti varmaan vielä järjestää, kärsivällisyyteni kun ei riitä ainakaan vielä tässä vaiheessa opasteen perusteelliseen tutkimiseen, vaan surffailen ja sooloilen sokkona täällä ja odottelen parin viikon perästä saapuvaa lilanpunaista kynttilääni.

Vähän kaduttaa, että en sittenkin tullut tilanneeksi sitä muutaman euron kalliimpaa väriään vaihtavaa oranssinkeltaista pääsiäiskynttilää. Voithan sä ostaa sen kahden viikon päästä toisessa paikassa järjestettävillä kutsuilla, tytär sanoo. En voi, sillä kyllä nää kynttiläkutsut olivat mun ainoani. Muutenkin tykkään enempi poltella tuikkuja entisissä, lahjaksi saaduissa tuikkulyhdyissäni. Ovat paloturvallisempiakin kuin kutsuilla esitellyt kieltämättä kauniit asetelmat.

13 kommenttia:

  1. Kynttiläkutsut! Onks tää totta vai urbaani legenda?

    Onkohan miehille mitään vastaavaa keksitty?
    Vaikkapa pakoputkibileet. Tai ihanimmat äänenvaimentimet.

    VastaaPoista
  2. Partylite-kutsut mitä ilmeisimmin?? Siellähän on vaikka ja mitä ihanaa ja nekin tekevät lommoja kukkaroihin, mutta täytyy sitä joskus itseäkin hemmotella tottakai! Meilläkin sukulaistyttö edustaa, mutta onneksi sai nyt beibin ettei heti ehdi ryöstämään minua:)

    VastaaPoista
  3. Totta totta! Korkeat hinnat,jotta esittelijällekin jää jotain,olisiko ollut peräti 20 prossaa, en ole varma. On kuulemma vaatekutsuja, en tarkalleen tiedä, millaisia kuteita siellä myydään, kierrätettyjä vai uusia, mutta kyllä tää kynttiläjuttu minustakin kaikkein turhimmalta tuntuu. Partylite... en nyt muista, mitä esitteen kannessa luki. Nyt vain Pedro kehittelemään jotain vastaavaa miesten juttua ja pistä rahoiksi! Oli tälläkin esittelijärouvalla varsinainen ammattikin, tätä hän tekee sunnuntaisin, kesälläkin...

    VastaaPoista
  4. Olen ollut kynttiläkutsuilla kerran. Tuoksut olivat liian huumaavia päänupilleni, joten jouduin lähtemään kesken pois.

    Pojanpojan kummitäti järjestää naisten kutsuja alusvaatteiden merkeissä. Vaikka varusteet ovat kalliimpia kuin sloggit kolmen hehtaarin lähikaupassani, olen mukana aina kuin mahdollista ja ostan myös jotakin.

    Meitä on eri-ikäisiä naisia mukana pirskeissä. On lihavaa ja laihaa, vanhaa ja nuorempia. Kaikilla meillä on yhtä hauskaa!

    Näissä kutsuissa ei ole ns. väliemäntiä kynttiläkutsujen tai tupperin tyyliin, vaan kummi tilaa vermeet suoraan maahantuojalta Valinnat tehdään muutaman mallikappaleen ja kuvaston perusteella.

    VastaaPoista
  5. Ahaa! Varmaan tuollaisista vaatekutsuista olen kuullutkin. Yhdessäolo, kahvittelu ja seurustelu tekee kutsuista erilaisen ostostapahtuman kuin kaupoissa kiertely. Näillä kutsuilla ei ollut tuoksua liikaa, tuskin sitä edes huomasi vaikka melkoinen määrä kynttilöitä paloikin. Ja lapsista oli hauskaa kun kavereita äiteineen oli paikalla.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Pannaas uusiksi...

    Tässä näitä ideoita:

    Pakoputkia arkitodellisuudesta (ei ostopakkoa, tilaisuuden isäntä tarjoaa oluet).

    Äänenvaimentimia äänekkäille perheenjäsenille.

    Kuulosuojaimia, vietä hiljaisuuden retriitti kotioloissa.

    VastaaPoista
  8. Sähän voisit järjestää yhdistetyt äänenvaimennin- ja kuulosuojainkutsut!

    VastaaPoista
  9. mä vähän ihmettelinkin ittekseni sun hyasinttejä kun en kestä niiden hajua yhtään. ja nyt kynttilöitä.. hui.. no joo kaikkea pitää kokeilla edes kerran niin tietää mistä on kysymys. nois kotimyynti bileis on selkeä ylirahastus, puolet rakasta tukuun ja toinen puoli emännälle, oli mikä tuote hyvänsä.. tosin ei heti sitäö puolikasta emännälle kun pitää nostaa myynti huippuun. yök. kierrän kilsan päästä kaupasta saan samat jutut puolta halvemmalla.
    '
    veli pedron pakoputki tunneli , äänenvaimentimet mölytoosille ja kuulosuojaimet kotiin, hah hah. nekin on jo käytössä..
    sitä paitsi ei aitoa retriittiä mikää kikka voita. saa yrittää.. velikulta veijari on vaan idearikas.. mutta jos ei paljon maksa niin mennään toki koko porukka aika paikka ja läsnäolo taattu

    VastaaPoista
  10. nauratti tuo kielikukka.. puolet rakasta.. piti tietty olla rahasta. tosin nykyaikana ne tahtoo olla sama asia.. ihmiset rakastaa sitä rahaa nii että ei enää muuta osaakkaan

    VastaaPoista
  11. Kerran menin ko. kutsuille. Muistona nyt keittiön ikkunalaudalla kuparinvärinen tuikkumetallikehikko, joka on ihan kaunis. Hinta muistaakseni oli 17 €. Pohjalla merkki: made in china. Kynttilöitä en aatellutkaan ostaa, selvää rahastustahan tuo on, kalliiksi voi tulla, jos sosiaalisena tapaamisena pitää. Eihän niissä kauaa kehtaa käydä, jos ei mitään osta.

    VastaaPoista
  12. Tiesin ylihinnoittelusta jo edeltä käsin ja sen vuoksi en olisi mennyt, elleivät olisi olleet oman tyttären järjestämät kutsut. Jos osa tuotosta menisi edes hyväntekeväisyyteen tms. Ehkä semmoisiakin järjestetään. Toisaalta ko. kutsut ovat oiva tilaisuus saada erilaisia ihmisiä, tuttuja ja puolituttuja tapaamaan toisiaan, ehkä jopa tulemaan tuttaviksi. Ymmärsin että jotkut keräävät kynttilöitä ym. tykötarpeita kuten jotkut esim. Arabian astioita.

    VastaaPoista
  13. Tää on paha ja haastava kommi:

    Tuo on varmaan sitä markkinataloutta aidoimmillaan. Sitoutetaan kaverit johonkin kynttilänpätkään ja verkostoudutaan.

    Ihminen on onnellisimmillaan silloin, kun saa laittaa rahansa turhuuteen, todistajien läsnäollessa.

    VastaaPoista