Kynttiläkutsut

Kamppailtuani uuden kannettavani kanssa päiväkaudet olin pyhänä kypsä kynttiläkutsuille. Tupperware kutsuilla olen ollut muutaman kerran ja jopa järjestänyt sellaiset itsekin
ja niistä on vieläkin muistona pari käyttökelpoista tavaraa. Meikkikutsuilla tilasin ison tuubin ihmeitä tekevää voidetta, mutta ainoa ihme minkä se teki, oli lovi mun lompsassani. Mutta että kynttiläkutsut! Mitään turhamaisempaa en ollut kuullut, vaan kun kutsujen järjestäjä oli oma tytär, olihan sinne mentävä, varsinkin kun kuulin erään toisenkin kypsään ikään ehtineen daamin olevan myös tulossa.

Menin vartin myöhässä ja vasta nyt tätä kirjoittaessani hoksaan, että en edes pyytänyt anteeksi myöhästymistäni. Kaikki toiset olivat nimittäin jo paikalla. Sunnuntaina bussit kulkevat puolen tunnin välein, joten olisin voinut mennä jo varttia vaillekin. Vaan kun en voinut. On nimittäin tuoreessa muistissa muuan vuosien takainen tapaus, jolloin menin unkarin opettajani illatsuihin liian aikaisin.

Kuka nyt jo tulee? Opettajani ihmetteli. No minä, etkös sinä kuudeksi kutsunut? Mutta kellohan on vasta kymmentä vaille! Muistin, että Unkarissa tapoihin kuuluu mennä aikaisintaan kymmenen minuuttia määräajan jälkeen. Mutta me nyt ollaankin Suomessa, ajattelin ja katosin kylpyhuoneeseen lotraamaan. Ovikello kuului soivan. Toinen tohelo, ajattelin. Toisten luo palatessani ilmeni, että opettajan mies oli norkoillut koko ajan kylppärin ovella päästäkseen suihkuun, mutta ei ollut rohjennut koputtaa.

Viime sunnuntain myöhästymisestäni oli se ilo, että lavastus oli jo valmiina. Oi, miten kauniilta ja tunnelmalliselta se näyttikään; kymmenet, eri korkuisissa asetelmissa tuikkivat kynttilät olohuoneen ikkunan alla, taustalla iltapäivän sinertävään hämyyn laskeutuva luminen luonto! Esittelijä antoi minullekin moniväriesitteen toinen toistaan upeimmista kynttilöistä tykötarpeineen, vaan upea, tai siis hirmuinen oli niiden hintakin! Olin kyllä ilmoittanut, että en aio ostaa mitään ja tytär oli sanonut että ei ole pakko, että moni muukin on sanonut samaa. Mutta kun kaikki muutkin ostivat, joku jopa yli sadalla eurolla, olihan minunkin ostettava, varsinkin kun emännälle tuleva lahja oli suoraan verrannollinen kutsujen tuottoon. Hoksasin, että tuoksuton kynttilä olisi edullisempi kuin tuoksullinen, niinpä kerroinkin että en voi ostaa mitään tuoksuvaa ja valitsin seitsemäntoista euroa maksaneen ihan tavallisen näköisen lilanpunaisen pöytäkynttilän pötikän. En liene tuoksuille allerginen, mutta hengiteltyäni vuoden vaihteen viikot itse kasvattamieni hyasinttien lemua tuoksukiintiöni on toistaiseksi täynnä. Olen tosin aina halunnut pyykinpesuaineeni, deodoranttini ja saippuani hajuttomina eikä elämäni miesten ole tarvinnut satsata chanel viitoseen minun vuokseni.

Kynttiläkaupat tehtyämme me ynnä jaloissa kirmailevat lapsoset siirryimme emännän loihtiman kahvipöydän ääreen. Hyvissä fiiliksissä palailin sitten kotiin kannettavani ääreen noitumaan. Kopiointi tähän tekstitilaan ei nimittäin onnistu vieläkään! Ainoastaan otsikko kopioituu, muuten tää lakana hohtaa puhtoisena. Tämän kirjoitinkin suoraa päätä lakanaan, saapi nähdä, suostuuko teksti siirtymään blogini etusivulle vai kimmahtaako jollekin ylärivin lappuselle. Tulostimen sentään onnistuin tähän liittämään ihan vain laittamalla piuhat paikoilleen. Ja olin tuolilta pudota kun vahingossa päälle sohaisemani web-kamera alkoi videoita mutruilujani koneen ääressä, siunatkoon mikä räjähtäneen näköinen naama! Olin luullut kameralla voitavan kuvata ainoastaan ulkopuolisen maailman tapahtumia. Monta muutakin ihmettä tää aparaatti varmaan vielä järjestää, kärsivällisyyteni kun ei riitä ainakaan vielä tässä vaiheessa opasteen perusteelliseen tutkimiseen, vaan surffailen ja sooloilen sokkona täällä ja odottelen parin viikon perästä saapuvaa lilanpunaista kynttilääni.

Vähän kaduttaa, että en sittenkin tullut tilanneeksi sitä muutaman euron kalliimpaa väriään vaihtavaa oranssinkeltaista pääsiäiskynttilää. Voithan sä ostaa sen kahden viikon päästä toisessa paikassa järjestettävillä kutsuilla, tytär sanoo. En voi, sillä kyllä nää kynttiläkutsut olivat mun ainoani. Muutenkin tykkään enempi poltella tuikkuja entisissä, lahjaksi saaduissa tuikkulyhdyissäni. Ovat paloturvallisempiakin kuin kutsuilla esitellyt kieltämättä kauniit asetelmat.