Eräänä talvipäivänä kanat karkasivat navetasta. Yht´ äkkiä navetan ovi vain lennähti auki ja yhdeksän kanaa kahahti kaakattavana parvena pihalle. Siipiään levitellen ne viipottivat navetan edessä olleelle lumiselle aukiolle, jotkut pakenivat kauempana kasvaneiden puiden alle, joku taisi rämpiä navetan takaiseen metsikköön asti. Äiti ja mummo lähtivät ottamaan niitä kiinni. Suutari-isäni ei joko ollut kotona tai ei työkiireiltään joutanut kanajahtiin. Minut komennettiin mukaan. Pienemmät sisarukset saivat jäädä katselemaan näytelmää tuvan ikkunasta. Pikkuveli, joka ei vielä yltänyt ikkunaan asti, haki emalipesuvadin, asetti sen ylös alaisin ikkunan alle ja kiipesi sen päälle seisomaan.
Lumihangesta valkoista kanaa ei helposti huomaa. Onnekseni en löydäkään yhtään, sillä minua pelottaisi ottaa se syliini. Äiti ja mummo kahlaavat reisiään myöten lumessa ja viimein kaikki yhdeksän kanarouvaa on saatu takaisin navettaan. Kukko päätetään tappaa. Mummo menee kirveen kanssa navettaan, mutta ryntää pian takaisin, lyö oven perässään kiinni. Kukko oli lentänyt mummoa päin vielä sen jälkeen kun tämä oli puupölkyn päällä katkaissut siltä kaulan!
Pääsikö kukko hengestään sen seurauksena, että oli kaltoin kohdellut rouviaan, niin että nämä olivat joutuneet talvipakkasella pakenemaan tai oliko kukko peräti ajanut heidät pellolle? Muistikuvissani nämä tapaukset liittyvät yhteen, mutta oliko niillä sittenkään mitään yhteyttä toisiinsa? Tapettiinko kukko ehkä vasta myöhemmin jostain muusta syystä ja kanat olivat karanneet vain siksi että olivat hoksanneet naveten oven jääneen raolleen? En muistanut äidiltä kysyä. Olimme muistaneet monta muutakin vanhaa asiaa äidin kanssa eri tavalla.
- Elä nyt hupsuttele! Äiti oli huudahtanut kun olin muistellut, miten hän oli tullut hakemaan minua, Kokonmäelle naapuriin karannutta tyttöään toisessa kädessä vitsa, toisessa puurokuppi, maanitellut kotiin kuin kissanpentua. Kupissa kaurapuuron ympärillä oli ollut punainen rinki marjasoppaa. - En kai mie nyt ruokakuppi kourassa ole kylillä kuljeksinut! Äiti tuohtui. - Sie oot nähnyt unta, hän jatkoi. Paljon mahdollista.
Entä Sairasen talon katto? Oliko sekään oikeasti punainen? Mutta vaaleseinäinen talo, jossa on punainen katto, on lämmin ailahdus lapsuusmuistoissani. Eräässä muistikuvassani makaan korkealla heinäkuorman päällä. Heinähäkki huojahtelee pollen verkkaisten askelten tahdissa, heinänkorret pistelevät paljaita sääriäni. Isä istuu ohjaksissa. Tien varrella voinkeltaiset kullerot huojuvat kesätuulessa hiljaa. Kullerot ovat kevään kukkia, miten ne sopivat samaan kuvaan heinäkuorman kanssa?
Mutta lapsuusmuistot ovatkin monikerroksisia kuin runot tai kuin abstraktit maalaukset, KAIKKI on niissä mahdollista!
--------------------------------------------------------------------------
Teksti on mukaelma aikaisemmin kirjoittamastani sukukirjasta.
Suorastaan kanamainen juttu :)
VastaaPoistaMulla on se mielikuva lapsuudesta etteivät ne kauan viihtyneet pakkasessa, jos eivät muuten pelänneet takaisin tuloa. Uteliaisuuttaan tulivat joskus ulos kurkkaamaan raitista talviulkoilmaa.
Meillä oli tusinan verraan näitä kanoja. Otuksia jotka äitini mukaan olivat hänen kävereitaan, kuten muutkin kotimme hyötyelukat.
Niitä ei edes koskaan ajateltu, eikä edes voitu tällä äidin kaveruuden varjolla, ateriaksi.
Isäni aina sanoi että niiden tappaminen on helppoa, pitäis taittaa niskat käsin, mutta kyniminen olisi hankala tehdä, ja nissä olisi vain vähän syömistä isolle sakille, mutta kyllä hän niiltä hengen pois saa jos joku vain tekee nuo muut hommat.
Muistutti kuitenkin ettei päätä kannata katkaista, etteivät ne lennä, kuten päättömät kanat pruukaa.
(kokeilen samalla onnistuuko tämä kommi, kun noihin muutamiin sivuihin ei ole onnistunut tuon uudistuksen esiintymisen jälkeen millään, lataa vaan sivua)
Tämä näyttäs onnistuvan.
Teurastamon autokin otti vanhat munintansa lopettaneet kanat suht vastahakoisesti vastaan, kun määrä oli liian pieni.
Kiva lukea Sinun perheesi kanoista, muistaakseni kaikilla meidänkin kanoilla oli nimi. Ja mummo kävi katsomassa niiden pestä, tuli tupaan muutama lämmin kananmuna esiliinan helmassa.
PoistaEi ole onnistunut kommaileminen tuonne Samakasan puolelle minultakaan, blogeihin en ole vielä tätä ennen ehtinyt yrittääkään. Kun klikkaan Samakasan puolella kommien kohtaa, näkyviin tulee ainoastaan ruutu johon voisin itse kirjoittaa ja sekin jämähtää paikoilleen.
Tänne onnistui, mummo kävi katsomassa kanojen pesät... ei pestä...
PoistaMunia ei pestä. Pitkin hampain niitä saattoi kostealla rievulla ja itten kuivaamalla puhdistaa.
PoistaPesästä hakeminen oli taitolaji sinänsä. Toiset antoivat hakea kiltisti, toiset nokkasivat heti, kun laittoi pienen käden varovasti nostaen, niiden jalkojen välistä, tai sivulta pujottaen.
Mutta yhdestä kukosta saisi plokin aiheenkin....
Joo. Tuo kommaaminen ei onnistu. Siellä on ehkä jotain muitakin muutoksia...
Voi jestas, olisin halunnut vastata ensimmäisenä, mutta kun maksi ryökäles ehti aiemmin.. Kana lentää varmasti ilman päätä ja tuskin kukko tekee poikkeusta, olen tämän niin usein nähnyt kun naapurin isäntä aina kiusasi minua. Kukko raukka.. Oikein petriinamainen ja kiva juttu kukon poismenosta huolimatta:)Itsekin munia joskus puhdistaneena, siis kananmunia, tiedän ettei niitä saa pestä, mutta oikein likaisia munia tympäsi kyllä luutulla hinkata ja kivoja reissuja olivat nämä joihin tuo maksi vihjaisi..
PoistaIlmeisesti onnistun tänne kommaamaan, aivan kuten omaani, taivaantulen ja muidenkin blogiin, joilla on tämä samanlainen kommi-ikkuna. maxillakin on. Ei samakasaan ole tehty mitään muuta kuin vaihdettu ponnahdusikkuna tähän upotettuun. Tämä sinunkin on muuttunut. En ymmärrä miksei samakasaan sit pääsis... :(
VastaaPoistaKanoista en tiedä mitään. Mutta kirjoitat niistä elävästi.
Joo, ongelmat jatkuvat samakasan puolella, kirjoitin sinne just niistä.
PoistaSamakasaan on tullut kommentteja aamuisen kirjoitukseni perään, mutta valitettavasti ne eivät avaudu minulle, joten jos jollakin on minulle asiaa, tänne "omaan pilttuuseeni", please!
VastaaPoistaTämä bloginikaan ei muuten auennut parilla ensi yrittämällä... mutta nyt aukesi.
Ekakerralla kommenttien tekstit ilmenivät sanojen välisen eron kasvamisella, suhteessa aikaisempaa, ollen huomattavasti isompia entiseen nähden.
VastaaPoistaKun tuo kynäympyrä ilmestyi, kokeilin ullerinaa kommata, yli viikkotakaperin, kun edellämainitun huomasin. Ei suvainnut avata koko kommenttiosiota.
- Maximex -
Kiitos kommenteista! Nyt vihdoin pääsen kommentoimaan myös Samakasaan! Vika ei onneksi ollut omassa koneessani vaan jostain syystä uusi systeemi ei toiminut.
VastaaPoistaJännä ilmiö, mulla ei ole ollut ongelmaa. Minusta tämä, että voi vastata jonkun kommiin suoraan, tuntuu läheisemmältä, enemmän keskustelulta :)
PoistaMukavia tarinoita...
VastaaPoistaÄidin mielestä kanankakka oli parasta kukkalantaa ikinä. Niinpä juoksin lapsena maitotalon kanojen perässä ja keräsin kakkaa pikku ämpäriin. kanat hermostuivat kovasti ja emäntä pyysi äitiä toppuuttelemaan kukkasten lannoitusintoani. Harmitti vietävästi, kun äiti kielsi kanojen perässä juoksemisen. Ihmettelin, että ne olivat ihan irti pihassa ja pysyivät siinä päivän. Illalla ne laitettiin häkkiin.
Meilläkin kerättiin kanankakkaa ja itse laitan vielä joskus nytkin kananmunan kuoret kukkien kasteluveteen likoamaan. Kodikas näky; ruskeat ja/tai valkeat kanat kuopimassa pihamaalla! Esim. Unkarin maaseudulla niitä näkee vieläkin.
VastaaPoistaPäättömän kanan pomppiminen kerran partioleirilla Porvoon saaristossa muinoin on jäänyt mieleeni. Kanoista en tiedä mitään muuta kuin että, kumpi oli ensin, muna vai kana. Naisiahan verrataan usein kanoiksi, kaakatetaanko ja kotkotetaanko me silleen.
VastaaPoistaKakkaa en ole kerännyt,ei ole saatavissa lähiympäristössä, mutta tapanani on ottaa munankuoret talteen ja murskata ne. Sitten hautaan ne maahan, luullen ,että ne ovat kalkkia.Aika eko olen :D Lannoitusveteenkin joskus kesällä, hajun vuoksi ulkona.