Kolmiodraama

Olin aikonut käydä katsomassa Niskavuoren naiset Lahden kaupunginteatterissa keväämmällä, jolloin ei olisi lunta ja liukasta, mutta kun oma tytär pyysi mukaansa, lähdin jo nyt. Sovimme tapaavamme teatterin aulassa ennen näytelmän alkua. Olin paikalla hyvissä ajoin, mutta jos olin kuvitellut vaihtavani kengät, kampaavani tukan kaikessa rauhassa, erehdyin. Paikalla oli jo linja-autolasteittain väkeä ja puheensorina ja hälinä sen mukainen. Kun näin, millaisissa tallukoissa eräät muut mummot siellä astelivat, jätin minäkin kengät vaihtamatta. Tyttären saavuttua väliaikatarjoilujen varausjono oli jo sen verran lyhentynyt, että ehdimme tilata leivoskahvit ennen kuin rynnimme paikoillemme viidennelletoista tuoliriville. Katsomo oli puoliksi tyhjä, tyttären mielestä puoliksi täysi, jopa enemmänkin. Hän kertoi saman verran katsojia olleen myös Hair-musikaalin esityksessä.

Musiikkinäytelmänä kyseistä Niskavuoren naiset esitystäkin mainostetaan, mutta musiikin osuus oli luultua vähäisempi. Onneksi, sillä suuri osa laulujen sanoista hukkui taustamusiikkiin. Olin nähnyt näytelmän elokuvana monet kerrat ja teatterissakin joskus, mutta ensi kerran Martan, petetyn naisen kohtalo nousi mielessäni etualalle. Johtuiko siitä, että näytelmän Martta oli inhimillisempi kuin vanhojen elokuvien riivinraudat, joiden luota miehen voi olettaakin häipyvän vai oliko tässä sovituksessa alleviivattu Martan taustaa enemmän kuin niissä?

Martta, joka Niskavuoren Aarneen rakastuttuaan oli luopunut kaupunkilaiselämästään, opinnoistaan, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja muuttanut nuoreksi emännäksi Niskavuorelle, oli tuonut tullessaan rahaa, jolla melkein perikatoon joutunut Niskavuori oli taas nostettu jaloilleen. Samoin oli vanhaemäntäkin aikoinaan tuonut tuohta tullessaan ja samoin kuin hän, joutui Marttakin varsin pian katsomaan läpi sormiensa aviomiehen mielitekoja piikatyttöjen hameiden alle. Mutta piialle voi tapahtuneen vahingon maksaa rahana ja lähettää hänet pois, vaan antaas olla kun kylään lehahtaa "perhonen!" Koululle valittu uusi opettajaneiti on nuori ja nätti ja ihan professori sen ja sen tytär!

Kylän miehet iskevät silmänsä häneen heti, Niskavuoren Aarne muiden mukana, mutta Martta uskoo edelleen olevansa etusijalla miehensä mielessä. Onhan heillä kaksi lasta, he ovat onnellinen pieni perhe. Varsin pian Aarnen suksenjäljet kuitenkin johtavat opettajaneidin ikkunan alle ja tapahtumat alkavat edetä lumivyöryn lailla. Martta ei koe olevansa ainoastaan petetty vaimo, vaan kaikin tavoin vanhakantainen ryijyjen tekijä, ristipistojen ompelija. Mitä muuta hän syrjäisessä maalaiskylässä sitten olisi voinut tehdä ja harrastaa kuin liittyä paikallisten naisten ompeluseuroihin? Sehän oli suorastaan hänen velvollisuutensa maalaistalon nuorena emäntänä. Aarnelle lasta odottavan opettajaneidin puhtoiset puolustuspuheet, hänen, uuden ajan modernin naisen vakuuttelut oikean suuren rakkauden ihmeellisyydestä, kevätmyrskystä joka pyyhkii tieltään kaiken, ensin vanhanemännän, sitten koulun johtokunnan edessä tuntuivat lähinnä irvokkailta.

Minulle näytelmä ei merkinnyt taide-elämystä, mutta ajattelemisen aihetta se antoi ja se onkin taiteen tarkoitus. Ensinnäkin hämmästelin omia asenteitani. Onko minusta, jonka omaan henkilöhistoriaankin sisältyy yhtä sun toista, tullut näin konservatiivinen? Suvaitsematon tiukkapipo, joka tuomitsee suuren rakkauden? Ei, ei se sitä ole, sillä niinhän se on aina ollut ja tulee aina olemaan, että jo ensisilmäyksellä saattaa käydä niin kuin Aarnelle ja opettajaneidille kävi, että turvassa ei ole kukaan... Että onnellisinkin perhe saattaa hajota. Sitä minä kotiin palattuani pohdiskelin, että miten hauras onni oikein on. Miten ihmiset enää uskaltavat sitoutua lainkaan?

Näytelmän loppukohtaus, jossa Aarne ja opettajaneiti poistuvat yhdessä Niskavuorelta ja lapset itkevät "isä, isä", ei sen sijaan tehnyt samanlaista vaikutusta kuten se entisaikoina olisi ilmeisesti tehnyt. Tämän päivän lapsi toteaa, että kas vaan, iskä on taas vaihtanut naista tai tyyppi, joka ilmestyi aamaispöytään, on kait äiskän uusi ukko. Rakkaus on tuhoava voima. Joissakin tapauksissa myös uutta luova voima, joissakin ei.