torstai 31. maaliskuuta 2016

Entä jos sormet ovat kankeat ja muisti pätkii?


Pankki, jonka asiakaskuntaan olen kauan kuulunut ja joka vielä viime vuoden puolella oli parina päivänä viikossa parin tunnin ajan avoinna asiakkaita varten, lopetti vuoden vaihteessa käteisen antamisen kokonaan! "Sama jos kenkäkaupasta ei saisi kenkiä" joku kirjoitti paikallislehden näppituntumalla. Ei se ole sama, kenkäkaupassa kengät ovat kaupan omia, pankissa rahat ovat asiakkaiden rahoja!  

Televisiouutisissa hehkutettiin, miten kaikki maksut, aina baarissa nautitusta kahvikupillisesta lähtien hoituvat kätevämmin pankkikorttia kuin käteistä rahaa käyttäen. Joku kertoi, että hänellä ei ole enää aikoihin ollut käteistä rahaa lainkaan. Kieltämättä kortilla maksaminen on nopeaa, siistiä, turvallista ja vaivatonta kun ei tarvitse varmistaa onko lompakossa rahaa, läträtä vaihtorahojen kanssa, eikä myyjän tarvitse tilittää rahoja eteen päin, ei pelätä että pyssymies tulee ja tyhjentää koko kassan. Mutta systeemi toimii vain niin kauan kuin pankin sähköinen tietokanta toimii. Toimintakatkot ja erilaiset, jopa vuorokausien mittaiset häiriötilanteet ovat kuitenkin viime aikoina vain lisääntyneet ja yleinen sähkökatko voi yllättää koska tahansa. Haastattelija vilauttikin 50 euron seteliä, kehotti pitämään ainakin sen verran kotona käteistä "kaiken varalta." Pankki kun pidättänee asiakkaiden rahat itsellään myös em. häiriötilanteiden ajan! Olisi korkea aika tutkia, onko tuon kaltainen menettely edes Suomen lakien mukaista.

Kyseisessä ohjelmassa kaikki haastatellut olivat nuoria, hyväkuntoisia ihmisiä. Entä vanhukset, sairaat ja vammaiset? Näissä nuorten suunnittelijoiden korttipelivisioissa heidät on täysin unohdettu, lakaistu maton alle! Kuinka pankkiautomaatilla asiointi onnistuu, jos sormet eivät taivu näppäinten näpyttelyyn eikä tunnusluku pysy mielessä? Kun pitäisi vielä varmistaa ettei hämärämiehiä hiippaile selän takana eikä automaattiin ole asennettu ylimääräistä lukulaitetta! Tunnuslukua naputteleva käsi kehotetaankin peittämään lompakolla tai toisella kädellä. Eipä taida onnistua vapisevin käsin ja kankein sormin sekään.

Läheskään kaikilla ikäihmisillä, sairailla ja vammaisilla ei ole tietokonetta, älypuhelinta tai tablettia netissä asioimista varten. Ne eivät joko kiinnosta tai niiden hankkimiseen ei ole varaa. Ja tokkopa   sormet taipuisivat niidenkään näppäimistöille tai höyhenenkevyeen hipaisuun kosketusnäytöllä, eikä kaikilla ole edes valmiuksia eikä voimia tietotekniikan opiskeluun. Onneksi joillekin omainen, ystävä tuo automaatista rahaa, maksaa laskut oman nettipankkinsa kautta, mutta läheskään kaikilla ei tällaista luottohenkilöä ole. Pankkikonttorissa moni pystyisi asioimaan itsekin, mikäli siellä vielä palveltaisiin heitä.  

Mutta yllätys yllätys, kohta sen jälkeen kun pankki oli ilmoittanut lopettavansa käteisen rahan antamisen, myös automaattiverkostoa alettiin harventaa! Lähiöstä, jossa asun, lähtee 8 päivä huhtikuuta alueen ainoa, lähikaupan yhteydessä oleva pankkiautomaatti. Edellisen kauppiaan tarmokas rouva sen aikoinaan oli siihen neuvotellut. Nyt lähimmille automaateille tulee matkaa kolmisen kilometriä, toisen lähettyville pääsee bussilla, toisen ei. Seuraavat automaatit ovat kaupungissa suurten markettien yhteydessä. Lähikauppias kertoi, että pankkiautomaatin säilyttämisen puolesta on tehty lukuisia vetoomuksia, turhaan. Pankkiautomaatteja eivät kuulemma enää hallitsekaan pankit, vaan yksityinen toimija, joka tekee niiden sijainnin kanssa kuten tahtoo. Niin näkyy pankkikin tekevän asiakkaiden omistamien rahojen kanssa! Koska mitkään vetoomukset eivät auta, ainoa keino lieneekin äänestää jaloillaan. Itse avasin eilen rinnakkaistilin toiseen pankkiryhmittymään, josta ainakin vielä voi tarvittaessa nostaa myös käteistä rahaa. Aika näyttää, siirränkö kaikki pankkiasiani sinne.

JK. Hetki sitten lähikaupassa asioidessani kauppias kertoi kuulleensa, että pankkiautomaattia ei ehkä poistettaisikaan, vaan sen tilalle tulisi uusi, modernimpi laite. Aprillipäivä on vasta huomenna, toivotaan että tämä tieto ei ollut aprillia, että alueen asukkaiden tekemä vetoomus olisi tuottanut tulosta.


JK. 9.4.2016   Pankkiautomaatti on poistettu eilen. Lehtitietojen mukaan Automatia Pankkiautomaatit-yhtiön hallitus kokoontuu loppukuusta käsittelemään alueen asukkaiden tekemiä vetoomuksia ja sen  jälkeen päätetään, tuleeko poistetun automaatin tilalle uutta vai ei. Puskaradion tietojen mukaan nostot mahdollisesta uudesta automaatista saattaisivat olla maksullisia.  

14 kommenttia:

  1. Tekstisi on tämän ajan todellisuutta monelle ikäihmiselle.

    Kun olin nuori äitini sanoi, että vanhaksi ei ole tulemista. Enhän minä sitä silloin ymmärtänyt, mutta se kuvaa että silloinkin monet asiat eivät olleet lainkaan helppoja, kun ikää tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin äidilläni oli tapana sanoa meille lapsilleen: "Toista tiijjätte kun täällä olette!" Niinpä. Ihmettelin kun äiti hätääntyi ja huolestui mielestäni kovin pienistä asioista, nyt huolestun itse.

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus, Petriina! Asiat ovat juuri niin kuin kerrot. Hämmästyttävää, että pankit omivat rahamme, joita sinne tallennamme kun muuta vaihtoehtoa ei ole, eikä halua pitää rahojaan tyynyn alla.
    Me siirryttiin S-pankkiin Koivunlehdestä kun se on kaikkein helpoin tapa saada rahaa omaan käyttöönsä tarpeen vaatiessa, se kun tapahtuu kaupparetken yhteydessä. Ja sinne menee bonukset ruokaostoksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. S-pankkiin minäkin rinnakkaistilin avasin! Eräs tuttava kertoi halunneensa matkalle lähtiessä nostaa tililtään 20 euron seteleitä, mutta pankissa (jossa vielä käteistä jaetaan), oli sanottu että heillä ei ole 50 euroa pienempiä seteleitä lainkaan!

      Poista
    2. Niin totta turiset...!Minä avasin myös syksyllä tilin S-pankkiin ja olen tosi tyytyväinen,kun omassa lähi-Alepassa voin tallettaa rahaa ja maksaa tililtä ostokset.Vieressä on,vielä toistaiseksi,myös pankkiautomaatti.Kyllä näissä pankkiasioissa ei todellakaan kohdella ihmisiä tasapuolisesti.Kaikkien raha kyllä pankeille kelpaa,mutta palvelusta ei voi enää puhua.

      Poista
    3. Kirjoitin eilen nimeni pankkiauotomaatin säilyttämisen puolesta perustettuun adressiin. Nimikirjoituksia oli jo monta sivua, saas nähdä kuin käy...

      Poista
  3. "Vanhoina hyvinä aikoina", kun sai korkoakin 13,5%, oli toista, nyt en pankissa ole asioinut aikoihin.Toistaiseksi olen seinästä repinyt rahaa ja koneella maksanut laskut. Korttipeliksi ja tunnusluvuiksi on mennyt. Tulee mulle vielä sekin eteen, etten enää tähän pysty, kuten en portaissakaan kaksi askelmaa kerrallaan.
    On vain sopeuduttava vaikka kirpaiseekin.
    Petriina, hyvin kirjoitit !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että pysytään toimintakykyisinä sata vuotiaiksi! Kun aikoinaan olin pankissa töissä, asiakkaissa oli sellaisiakin, ei välttämättä edes kovin iäkkäitä ihmisiä, joille nimen kirjoittaminen ottolappuun ei onnistunut. Pelkkä puumerkkikin riitti ja pankkineiti asetteli rahat lompakkoon asiakkaan toivomalla tavalla. Kuka heitä palvelee nyt?

      Poista
    2. Jospa tulevaisuudessa riittää peukalonjälki nimeksi, nykylapset eivät enää kunnolla osaa kirjoittaa käsin, peukaloilla kun kännyköitään hiplaavat.
      Kyllä mulla lompsassa on oltava käteistä, tuntuisi kovin ontolta, jos ei olisi.Ja lisäksi vielä oikeassa järjestyksessä, samaan suuntaan, ei vinksin vonksin. Pakkomiellekö?;)

      Poista
    3. Peukalonjälkitunnuksiin ollaan kai menossa kaikkialla. Niin on minullakin setelit tietyssä järjestyksessä ja samoin päin!

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus!

    Vaikka minä en käykään pankissa, en kai ole käynyt moneen vuoteen, enkä käytä juuri käteistäkään, ymmärrän silti tilanteen erittäin hyvin.

    Kirjoituksestasi tuli mieleen, että pitäisköhän minunkin hankkia vähän suurempi seteli, tai muutama pienempi kotiin kaiken varalle. Eihän sitä koskaan tiedä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuisi turvattomalta jos kotona ei olisi yhtään käteistä, mutta ehkä sekin on vain totuttelukysymys. Tähän asti olen maksanut vain isommat ostokset kortilla, nyt muutamana päivänä lähikaupassa myös ruokaostokset.

      Poista
  5. Nykyisin pankkikorko on niin pieni, että huoletta voi nostaa isompaa summaa tililtään ja piilottaa rahaa patjan alle ja sillä tavoin pärjätä ilman pankkiautomaattiakin. Tyttäreni tarvitsee vitosia skootterin tankkaukseen, mutta harvoin minulla on annettava. Pitää vissin ryöstää pankki. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. S-pankin tililtä voi kaupan kassalta nostaa käteistä, niitä vitosiakin. Enhän tiedä, vaikka sama mahdollisuus olisi jollain toisella pankkiryhmittymälläkin.

      Poista