Miten vietät juhannusta?

Lähestytään taas niitä aikoja, jolloin on valmistauduttava vastaamaan kysymykseen: - Mites vietät juhannusta?

Yrittämällä pysyä hengissä. Vastasi muuan vanha mies, joka ärsyyntyi siitä että häneltä tuommoista edes kysyttiin, sillä pitihän kaikkien tietää, että hänen juhlansa ja arkensa olivat jo pitkään kuluneet pääosin sängyn pohjalla maaten.

Omiin varhaisimpiin juhannusmuistoihini liittyvät juhannuskoivut kotimökin rappujen molemmin puolin. Miten suloista olikaan istua auringon lämmittämällä rappusella tuoksuvien nuorten koivujen katveessa, maistella äidin tekemää simaa. Tuvan pöydällä valkoinen liina, luonnonkukkia maljakossa. Se oli siinä, kesän korkein hetki, juhla ja juhannusilta! Edessä koko elämä, tuntematon tulevaisuus ja tulevien kesien valoisat yöt.

Eräänä juhannusaattona lähdimme vanhempiemme kauhuksi serkkuni kanssa soutamaan läheiseen saareen, johon olimme nähneet joidenkin poikien leiriytyneen telttoineen. Soutelimme saaren ympäri, huutelimme poikien kanssa toisillemme ja palasimme kotirantaan, mutta sekin oli jo meille viisitoistavuotiaille seikkailu. Muutamaa vuotta myöhemmin Vesivehmaan Jenkkapirtillä tapaamani nuoruuden ihastus kutsui minut vanhempiensa mökille juhannuksen viettoon. Hänen poikakaverinsa, jonka olin tavannut aikaisemmin, oli kutsuttu mukaan uuden tyttöystävänsä kanssa. Jännitin hiukan etukäteen sitä tyttöä, mutta jännitykset katosivat sitä mukaa mitä kauemmin jouduimme odottelemaan poikia saunareissultaan. He olivat juoneet siellä itsensä humalaan ja me kaksi kilttiä tyttöä, jotka emme olleet lähteneet saunaan etteivät meikki ja tupeeraukset olisi kärsineet, emmekä ottaneet viinaa ettemme olisi tulleet juovuksiin, saimme seurata lopun yötä, miten pojat toikkaroivat alastomina rantakallioilla, laulaa hoilasivat, kuseksivat ja oksentelivat siellä. Että semmoinen juhannus.

Oman perheen kanssa vietetyistä juhannuksista voisi kirjoittaa jatkoromaanin. Että miten aattoaamuna ani varhain lähdettiin ajamaan itä-Suomeen tätini mökille. Ensin oli miehen kanssa kinattu siitä, otetaanko matkalle eväät vai käydäänkö baarissa kahvilla. Minä, joka rakastin eväsretkiä, vein yleensä voiton vetoamalla siihen miten paljon baaria halvemmaksi omat eväät tulisivat. Perillä meitä odotti ihanalla paikalla ollut, mutta meidän perheelle aivan liian pieni mökkeröinen, jossa varsinkin sadesäällä oli yhden jos toisenkin kärsivällisyys koetuksella. Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina haluttiin lähteä ennen paluuruuhkaa kotimatkalle. Mutta niin oli moni muukin lähtenyt ja jossain vaiheessa autojono eteni etanan vauhdilla eteen päin. Kuumalla ilmalla autoropposemme moottori "alkoi keittää" ja jos vesikanisteri oli unohtunut auton perästä, ei muuta kuin ojien pohjilta vettä etsimään ja menoksi taas! Kaupungin juhannuskokolla on tullut värjöteltyä muutaman kerran. Eräänä juhannusyönä kokolta tultua istuimme poikani kanssa kotimme läheisellä kalliolla katselemassa, miten kantosiipialus Tehi kiiti juhannusyön risteilylle kohti Päijännettä.

Yhden juhannuksen olen viettänyt Unkarissa. He, jotka itse eivät vietä juhannusta lainkaan, olivat järjestäneet meille suomalaisvierailleen ikimuistoisen "juhannus napi kirándulásin", juhannuspäivän retken, joka huipentui illallisiin ja kokkojuhlaan vanhassa maalaiskartanossa. Ainakin yhden juhannuksen olen viettänyt kotona oman itseni seurassa enkä muista sen olleen mitenkään huono kokemus. Parina viime juhannuksena olen ollut lähiomaisteni luona pihajuhlissa. Tarkoittaa sitä, että yksi touhuaa terassin räystään alle sateelta suojaan nostetun grillin äärellä, toiset odottavat vilusta väristen vesi kielellä tuloksia, minkä jälkeen siirrytään sisätiloihin syömään ja ottamaan lasi viiniä. Myöhemmin illalla on pitänyt palata taksilla kotiin, koska viiniä ottanut sukulaismies ei ole arvannut lähteä auton rattiin ja koska paikallisbussit ovat lopettaneet liikkennöimisen aattona pian puolen päivän jälkeen ja koska en ole ajanut polkupyörällä pariin kymmeneen vuoteen. Eikä muuten ole pyörääkään.

Tämän tulevan juhannuksen varalle on tehty suunnitelmia koko kevään ajan, mutta niistä enemmän sitten kun näen, toteutuivatko ne ja jos niin millä tavoin. En ole enää vuosiin kysynyt tuttaviltani, miten he aikovat viettää juhannusta, ainoastaan toivottanut oikein hyvää sellaista!