Elämänhallinta hakusessa

Sunnuntai-iltaisin radio Dein "taivaan ja maan välillä" ohjelmassa Leo Mellerin rauhallinen ääni, kiireetön, pohdiskeleva esiintyminen, hänen tapansa tulkita raamattua ja elämää sekä kunnioittava suhtauminen kaikenlaisiin keskustelijoihin tekevät vaikutuksen. En ole läheskään kaikissa asioissa samoilla linjoilla hänen ja hänen edustamansa yhteisön kanssa, mutta koen ohjelmaa kuunnellessani siunauksellisuutta, kun sen sijaan harvoin kuuntelemistani Yle 1:n hartausohjelmista jää ulkopuolinen, tyhjä tunne. Ehkä ohjelmat eivät ole vertailukelpoisia, koska radio Dein ohjelmaan kuuntelijat voivat soittaa ja vaikka toivomuksena on, että kysymykset koskisivat raamattuun ja hengelliseen elämään liittyviä asioita, siellä saatetaan keskustella vaikkapa kotimaan ja  EU:n politiikasta. Parhaimmillaan. Huonoimmillaan keskustelut hipovat sen kaltaisia henkimaailman asioita, että nukahtelen kesken kaiken, mutta niidenkin vaikutuksesta saatan jäädä pohtimaan: miten on oman hengellisen elämäni laita?

Onko minulla sellaista? Ainakin se on hyvin selkiytymätön, vaihtaa  väriään ja muotoaan kuin kevättaivaan pilvet. Kuulun kirkkoon, uskon Jumalan olemassoloon, koska en uskalla olla kuulumatta,  uskomatta, niinkö? Uskon rukouksen voimaan, vaikka joskus on pakko uskoa myös sen voimattomuuteen. Tommy Hellstenin ajatus siitä, että Jumala on meissä jokaisessa sisäsyntyisenä, tuntuu hyvältä. Kuulemmeko, kuuntelemmeko hänen kutsuaan ja miten siihen vastaamme, on meidän oma valintamme. Myös Hellstenin käsitys siitä, että kuoltuaan ihminen ei ole enää kenenkään omainen, tuntuu vapauttavalta, toisaalta surulliselta. Uskonko kuoleman jälkeiseen elämään ylipäätään vai onko kaikki mitä on, tässä ja nyt? Kun se on loppu, se on loppu kaikilla tasoilla. Selkeää mutta kylmää. Kuten ateismi. Tunnen kuitenkin ateisteja, jotka ovat inhimillisempiä, humanistisempia ja moraalisempia kuin jotkut tuntemani uskovaiset. Ihailen heidän  kuten myös aidosti uskovaistenkin vakaumusta, jota eivät tämän maailman tuulet ja muotivirtaukset horjuta. Vai onko varman vakaumuksen omaksuneen ihmisen elämä sittenkään sen vakaampaa, helpompaa kuin sellaisen, jonka sisäisen heilurin kaari on niin laaja, että sen alle mahtuvat sekä uskonto että ateismi ja erilaiset variaatiot niiden väliltä? 

Otsikko "elämänhallinta hakusessa" on siinä mielessä erheellinen,  että se liittyy ainoastaan sisäiseen elämääni. Ulkoiset ovat hallinassa niin kuin ne nyt vielä kotinsa ja asiansa hoitamaan pystyvällä mummilla  voivat olla. (Hih! Yöpaituli ja tätivainaan  vanha aamutakki päällä vaikka päivä on jo yli puolessa!) Mutta aikoinaan seurakunnan tyttökerhossa omaksumani usko on ollut kadoksissa sen jälkeen. Tosin koin siitä välähdyksen, jonkinlaisen muiston kuvajaisen joitakin vuosia sitten seurakunnan vapaaehtoistyössä, johon erinäisten seikkailujen ja elämänkolhujen jälkeen hakeuduin. Harmi vain, että  kouluttautumisjakso oli henkisesti rikkaampi, syvällisempi kokemus kuin varsinainen työ, jossa viihdyin vain vuoden verran. Kurssijakson aikana eräs nainen antoi lainaksi Jobin kirjasta nauhoitetun kasetin, jota kuunnellessani koin "valon kokemuksen." Toinen tapahtui äitini muistotilaisuuden jälkeen. Vanha valkotukkainen pappi, joka oli arvellut että ei ehkä ehtisi tyttäreni kotona pidettyyn muistotilaisuuteen, tulikin yllättäen! Pari perhettä oli jo poistunut, mutta pappi, joka joi teetä ja rääpi  täytekakun rippeitä lautaselleen, keskusteli meidän muiden  kanssa pitkät ajat. "Siinä oli Jumalan mies," parikymppinen kummipoikani totesi hänen lähdettyään. Siunaustilaisuuden  jälkeen kappelissa pappi oli sanonut: " Äitinne hautakummun äärellä on vielä mahdollisuus puhua hänelle jos jotakin jäi sanomatta." Oliko papilla tietoa mitä meillä muilla ei ollut? Muistotilaisuuden jälkeen minulla oli hyvä, valoisa ja turvallinen olo monta päivää kunnes sisäinen heilurini (ilmapuntarini?) alkoi taas viuhtoa entiseen tapaansa.

Löysin vanhasta päiväkirjastani kirjoittamani runon, joka kertoo minun silloinkin pohdiskelleen näitä asioita ja tulleen hiukan kärjistettyyn lopputulokseen:  Minulle tuttuja ovat kirkko ja kapakka, olen huora ja madonna, uskovainen ja ateisti, kommunisti ja kapitalisti.  Madonnan vastapari olisi voinut olla jokin lievempi ilmaisu kuin "huora", mutta en keksinyt sellaista.